Koirien uudet vaatteet

Kuulostihan se vähän Siperialta, kun radion säätiedotuksessa sanottiin pari päivää sitten, että koko maassa yön lämpötila tulee olemaan 25 ja 40 pakkasasteen välillä. Ulkoilu näissä lämpötiloissa on jo aikamoista välineurheilua. Kerrospukeutuminen on tullut tutuksi.

Koirien vaatettaminen on aika hintavaa puuhaa. Peto-rassukalla ei juuri ole turkkia, joten sen vaatteisiin päätin investoida senverran, että Petoselle saa kunnon vermeet. WarmHow -vaatteet olivat paikallisessa eläintarvikeliikkeessä tarjouksessa, sinne siis.

Okei, Peto ei arvostanut uutta toppapukuaan ihan heti. Lenkillä herra kuitenkin vaikutti aika tyytyväiseltä ja käveli rennosti. Kun Pedon tulee kylmä, kävely muuttuu jäykäksi sipsuttamiseksi ja sitä ei uuden toppapuvun kanssa ole nähty.

Viivi tarkenee perusmanttelilla aika hyvin, mutta neitosen tassut ovat kovin herkät kylmälle. Löysin kuvallisen fleecetossujen teko-ohjeen (sellaisen, että lahjattomampikin osaa), joten päätin yrittää tossujen tekemistä itse. Kangaskaupasta ostin tarvikkeet ja laitoin ompelukoneen laulamaan. Tossuista tuli aika tiukat, mutta ne saa Vinkusen jalkoihin juuri ja juuri. Ehkä sen vuoksi tossut pysyivätkin jalassa koko lenkin ajan. Kun ompelukärpänen iski, niin kasasin Viiville samalla fleecemanttelin:

Tossuista en ole vielä ottanut kuvaa, mutta pieni videopätkä kuvattiin, kun Viiville sovitettiin ensimmäistä paria takajalkoihin. Video on vielä kamerassa, mutta lisään sen tänne ehkä myöhemmin. Lenkillä Vinkunen käveli tossuilla ilman ongelmia. Oli kiva nähdä, että Viivi pystyi seisomaan lumessa tassuja nostelematta ja pissiminenkin onnistui paremmin kuin ilman tossuja. Nyt kun tossukat on todettu toimiviksi, täytyy väsätä Pedollekin omat.

Leolla olen käyttänyt takkia vasta, kun pakkanen laskee alle 15 asteen. Lepalla ei ole mitään uutta vaatetta, sama Back on Track-mantteli sillä menee. Viivin ja Pedon BOT-manttelit ovat niin isot, että niitä ei oikein tule pidettyä lenkillä. Leon oma on vähän paremmin istuva, joten Leo pystyy liikkumaan sen kanssa ihan hyvin.

Muuta kerrottavaa ei juurikaa ole. Harrastelu on jäänyt vähemmälle näissä pakkaslukemissa. Leon kanssa olen ollut kai kerran tokoilemassa viimekirjoituksen jälkeen ja kerran PK-hakutreeneissä. Niistä lisää toisella kertaa.

*Ja tässä video Viivin ensimmäisestä tossukävelystä. Vasta kaksi tossua valmiina:

Piip, piip... Puup, puup... Uuu, uuuuu...

Otsikossa mainittua piippausta ja puuppausta sain kuunnella tänään noin puolitoista tuntia. Aikalailla täsmälleen sen ajan, kun olin Leon kanssa tokotreeneissä. Olen tosi huono näiden koiran viretila-juttujen kanssa ja nyt olen saanut Leksan sitten kunnon ylivireeseen. Tyyppi on niin intona, että tänään se jopa pari kertaa haukahti seuraamisen aikana. Ja aina liikkellelähtiessä päästi edes jonkinlaisen pöhäyksen. Ruutuun mentiin pari kertaa haukkuen ja lopuksi kun jätin Leon makaamaan sivummalle rauhoittumaan, niin piippaus ja puuppaus jatkui ainakin parikymmentä minuuttia. Nyt tuli tauko lelupalkkaamiseen. Olen myös ilmoittautunut viettiseminaariin Leon kanssa maaliskuulle. Oikeastaan en tiedä, onko vire ja vietit yhtään sama asia, mutta kuvittelen niiden nivoutuvan jollakin tapaa yhteen. Seminaarin jälkeen olen ehkä viisaampi, ainakin teoriassa.

Viivistä ei kuulu piip piip, vaan enemmänkin skriik skriik, kun mennään autoon. Vuosien varrella Viivin autokiihtymys on kokoajan melkein vaan pahentunut. Aina välillä saan hommaa vähän rauhoittumaan, mutta aina jossain vaiheessa homma hajoaa taas käsiin. Nyt olen ottanut asiaan uudenlaisen lähestymisen. Yritän vähän niinkuin aloittaa koko harjoittelun alusta ja vähän niinkuin rikkoa rutiineja. Ostin Viiville turvavyövaljaat ja nyt Vinkunen saa matkustaa jonkin aikaa apukuskina. Siinä pystyn rauhoittamaan Vinkua matkan aikana paremmin. Ajatuksena olisi, että Viivi oppisi olemaan autossa rauhassa. Kun (optimistisena sanon "kun") Viivi pystyy olemaan rauhassa apukuskin paikalla, kokeillaan matkustamista takapenkillä turvavöissä. Jospa tuo Viivinkin toimintamalli hajoaisi, kun se ei matkustakaan enää auton takaosassa häkissä tai boksissa. Katsotaan, mihin tämä kokeilu "vol. sata" johtaa.

Petosesta voisin kertoa senverran, että meidän agilitytreenit menivät aika kivasti tiistaina. Varsinkin ensimmäisellä kierroksella Peto irtosi muutamalle esteelle jo niin hyvin, että melkein unohdin itse edetä, kun jäin katsomaan pikkumiehen menoa suu auki. Tietysti törttöilin radalla senverran, että seuraavilla kierroksilla Peto ei enää irronnut ihan yhtä hyvin, mutta nyt tiedän, että se ainakin osaa hakea jotain esteitä. Ja muuten, pari takaaleikkausta (homma tunnetaan kai myös nimellä "persjättö", tai sitten sekoitan kaksi asiaa keskenään) meni myös ilman ylimääräistä pyörähdystä. Ohjaaja muisti jälleen kehua, miten olemme Pedon kanssa edistyneet tosi kivasti sitten syksyn. Ja tosiaan, ei sitä edes itse huomaa. Mutta syksyllä kun osasin mennä Pedon kanssa jotain neljän - kuuden esteen sarjoja, niin nyt menee välillä jo yli kymmenenkin esteen sarjoja katkotta... paitsi jos radalla on kepit. Peto osaa tosi hyvin hakea ensimmäisen välin jo vähän kauempaakin ja eri kulmista, mutta se itse pujottelu ei oikein suju. Se on kyllä mennyt paremminkin jossain välissä. Pitäisi nyt harjoitella keppejä ihan omalla ajalla Pedon kanssa.

Näin puhuu jälleen kerran ihminen, joka on joskus melkein vannonut, että ei ikinä aloita agilityn harrastamista. "Se on kato niin muotilaji". Nyt ehkä ymmärrän pikkuhiljaa, miksi se on niin suosittua. Onhan se aika kivaa ja hommassa tuntuu edistyvän aika paljon pienemmällä vaivalla, kun verrataan vaikkapa tokoon tai johonkin jälkeen tai hakuun. Tai sitten olen vaan agilityssa vielä niin aloitteleva harrastaja, että en tiedä siitä tarpeeksi. Se tieto kun lisää tunnetusti aina sitä tuskaa.