lauantai 17. marraskuuta 2012

Mitä meille kuuluu?

Edellisestä päivityksestä onkin vierähtänyt. Ja voi olla, että seuraavaakin saa odottaa. Olen nimittäin onnistunut buukkaamaan melkolailla jokaisen viikonlopun täyteen ja arki-iltaisinkin on treenejä ihan kiitettävästi. Ja sitten kun ei ole treenejä, niin on kotiytöt ja koirien lenkittäminen kunnolla, koska treeni-iltoina ei ehdi. Kuulostaa jotenkin tutulta... taisin luvata jossain vaiheessa itselleni, että en tunge kalenteriani näin täyteen. Jotenkin se vaan lipsahtaa ;)

En ole ehtinyt tai viitsinyt jäljestää ollenkaan, vaikka kelit vielä antaisivatkin periksi. Pimeällä jäljestämisessä on omat riskinsä (hih!) ja valoisalla olen kotona vain viikonloppuisin. Jos olen. Voi olla, että tekaisen ennen lumentuloja vielä jäljen tai pari, jos ehdin ja mielenkiintoa riittää. Annoin kyllä itselleni jo luvan lopettaa jälkikauden tältä syksyltä, kun se ensilumi tuli. Mutta se nyt on sulanut pois jo monta kertaa. Hakutreenejä sen sijaan on jatkettu ja niitähän me jatkammekin vuoden ympäri pientä joulu- ja kesätaukoa lukuunottamatta. Viiville olen yrittänyt keksiä vaihteleviä treenejä ja Leon kanssa on harjoiteltu edelleen kokonaan peitettyjä maalimiehiä ja yleensäkin hyvää ilmaisua. Viivikin on saanut etsiä peitettyjä maalimiehiä. Väliin on mahtunut myös yhdet treenit teollisuusalueella ja yksi vähän erikoisempi olutmaalimies.




Teollisuusalueella halusin maalimiehet Viivin kanssa niin, että en tiedä, missä ne ovat. Yksi olikin hallissa korkealla hyllyllä ja siinä Viivi sai tehdä tosissaan töitä. En itsekään huomannut maalimiestä siellä ylhäällä. Mutta löytäähän Viivi, kun sen antaa työskennellä rauhassa ja itse keskittyy koiran ja olosuhteiden lukemiseen. Tosi hyvää treeniä minulle tuollainen. Rakennuksissa ja niiden ympäristössä kun hajut liikkuvat ihan eri tavalla kuin metsässä. Pitää kovasti miettiä, että jos koiran nenä nousee tuossa kohdassa, niin mistä siihen voi tulla hajua tuulen suunnan ja rakennukset huomioiden. Viivi on onneksi itse jo sen verran kokenut, että se itsekin osaa hieman laajentaa hakualuettaan sen hajukohdan ulkopuolelle... useimmiten. Leon kanssa yritin etsiä aluetta järjestyksessä, että saisin siihen sitä ohjattavuutta. Osittain se onnistuikin. Hyvät ilmaisut.




Olutmaalimies oli sellainen, että otin treeneihin mukaan pari tölkkiä olutta. Sitä kaadettiin maahan piilon alueelle reilusti ja maalimies taisi ottaa hörpyn itsekin, että haisisi oluelle kunnolla. Viivi ja Leo saivat kumpikin etsiä tämän maalin. Sijoitimme ihmisen niin, että näkisimme kauempaankin mahdollisimman hyvin, miten koira reagoi ja mitä maalimiehellä tapahtuu. Noh, ei regoinut mitenkään ihmeellisesti kumpikaan ja koirat käyttäytyivät ihan samalla tavalla kuin millä tahansa muullakin maalilla, joka istuu kannon nokassa. Siitäkin huolimatta, että oluen haju (ehkä joidenkin mielestä tuoksu) oli todella voimakas, sen haistoi itsekin ainakin 10 - 15 metrin päähän. Ilmeisesti olutta nauttinut ihminen on meidän koirien mielestä syystä tai toisesta ihan luonnollinen asia ;)




Leon tokoilu on ollut mielenkiintoista. Se on nykyään treeneissä niin kierroksilla, että homma menee vähän vääntämiseksi sen kanssa. Se tekee asioita oikein, mutta aika usein haukkuu samalla. Miten kerrot, että hyvä mutta ei noin. No, kyllä se aina jossain vaiheessa rauhoittuukin ja hommia saadaan tehtyä oikeassa vireessä. Paikkamakuu vaan on mennyt pari askelta taaksepäin. Aikamoista tasapainoilua ja vireen säätelyä tämä laji kyllä on. Ja mä oon ihan käsi virehommissa. Kerran jo saatiin paikkamakuusta kymppi, mutta koira oli sen jälkeen ihan horroksessa. Sen jälkeen ei ole saatu kymppiä paikkamakuusta, eikä oikein mistään muustakaan. Ja kyse ei ole siitä, etteikö koira osaisi liikkeitä. Onneksi treeneissä suurimmaksi osaksi onnistuu asiat. Näyttäisi, että olen saanut viimeinkin kerrottua Leksalle, mikä se homma sen ruudun kanssa on. Olen ottanut melkein joka treeneissä ruudun niin, että käyn sen kanssa aluksi lähellä ja Leo saa hakea itsenäisesti oiken kohdan ruudussa (sehän tarjoaa sitä hyvin, kun mennään lähellekään ruutua) ja sen jälkeen vien sen sinne 20 - 25 metrin päähän. Lähetän ruutuun ja Leo juoksee sinne ihan täysiä ja suoraan oikeaan paikkaan. Haukkumatta. Pysähtyy, kun huudan seiso. Loppupätkää olen harjoitellut vielä pääasiassa erikseen, eli jätän Leon ruutuun makaamaan ja teen omat kuvioni ja kutsun seuraamaan. Onnistuu sekin. Paljon en ole vielä näitä yhdistellyt, koska kokeneemmat ovat kertoneet, että koira lähtee tosi helposti ennakoimaan sitä maahanmenoa ruudussa. Pian voin varmaankin jo jättää alussa tuon läheltä oikean kohdan hakemisen lähietäisyydeltä pois. Sitä voisinkin kokeilla seuraavissa treeneissä, että lähetän Leon vaan suoraan ruutuun. Sittenhän sen näkee, että osaako se hakea sen. Kaukokäskyjen eri vaihtoja olen harjoitellut pääasiassa kotona ja suurin osa niistä meneekin melko hyvin... silloin, kun Leo ei ole kierroksilla. Tunnistusnouto on mennyt ihan rikki noiden kierrosten takia. Plaaah! Huomenna olen menossa Leon kanssa tokokurssille ja toivottavasti saan jotain uusia ajatuksia ja vinkkejä.

Peto on nyt sitten pääasiassa lenkkikaveri ja sohvakoira. Niitä hommia se hoitaakin tosi hyvin :) Kyllä sekin saa välillä jotain aktivointia, esimerkiksi naksuttelua ja jotain temppujen tekemisiä. Yksi Pedon suosikeista on kaapinovien ja vetolaatikoiden sulkeminen. Sitä on helppo tehdä keittiössä vaikka samalla, kun laittaa ruokaa. On kätevästi jotakin namipalkkaakin käsillä ;)




Tämä pimeä ja kurainen vuodenaika on kyllä mielestäni ihan perseestä. Aina saa lenkkeillä pimeässä ja koiria joutuu pesemään melkein joka päivä. Sitä on vaan tyytyväinen, jos mittari on aamulla edes asteen pakkasen puolella ja maa jäässä. Metsässä on vähän jänskää tarpoa himmeän otsalampun kanssa kaikeniltaa. Yhtenäkin iltana olin mennyt polkua pitkin jo toista kilometriä, kun yhtäkkiä kaikki kolme koiraa tulivat pyörimään jaloissa ja Viivi murisi joka kannolle ja kivelle. Eli kaverit haistoivat jotain metsässä. Kännyin sitten takaisin ja kävelin ripeästi takaisin autolle. Viivin pimeänäkö on selvästi huonontunut, samoin kuulo (haha, siis muutenkin kun pimeällä). Remmilenkeillä se ei yleensä kuule, jos vaikka joku pyöräilijä tulee takaa. Se säikähtää usein, kun joka ohittaa meidät. Muuten neitikoira tuntuu olevan kunnossa ja oma ärsyttävä itsensä. Viivin valtakunnassa siis kaikki pääosin hyvin. Viivihän se on, joka tätä meidän sirkusta pyörittää, jos totta puhutaan.