Kokeillaan jotain uutta...

Leon kanssa on treenailtu hakua ja tokoa. Olen menossa nyt elokuun lopussa Pelastuskoiraliiton ryhmäkatselmukseen Leon kanssa. Sen vuoksi olen ottanun sen kanssa nyt enemmän hakua.

Hakutreeneissä otin viimeksi kolme ukkoa, joista yksi oli peitetty ja yhden kohdalla otettiin vähän pidempi ilmaisu (n. 50 haukkua). Peitetyn ja "tavallisen" ukon kanssa ei ollut mitää kummempia ongelmia. Leo ei tökkinytkään sitä "tavallista" maalimiestä, koska siellä oli skarppi tyyppi piilossa. Yhdessä kohdassa Leo oli vähän näyttänyt siltä, että se voisi ehkä tökkäistä, niin maalimies sanoi heti "ä-ä" ja Leo perääntyi. Pidemmässä ilmaisussa haukku pätki aika lailla. Ilmeisesti Leo vilkuili välillä, että olenko tulossa. Korvien kanssa ei näyttänyt olevan mitään ongelmaa. Sanoisin, että ihan perus ilmaisutreenejä Leolle siis voisi tehdä pitkästä aikaa. Eli pitkiä haukutuksia. Muuten treeni meni ihan hyvin.

Tokossa Lerppu sai viimeviikolla tehdä vähän sekoitettuja liikkeitä. Aluksi vietiin koiran kanssa noutokapula paikalleen ja käytiin näyttämässä ruutu. Sen jälkeen käveltiin takaisin hypyn luo ja laitettiin koira tekemään hyppy. Koska olen Leon kanssa tällä hetkellä avoimessa luokassa, laitoin koiran istumaan hypyn taakse. Siitä lähetettiin ruutuun. Sitten ohjaaja käveli koiraa kohti jne kuten kokeessa ruutuliikkeessä. Pysähdyttiin siihen alussa viedyn noutokapulan viereen. Koira jätettiin siihen ja siirryttiin itse eteenpäin. Siitä joku kaukokäskyjen asennonvaihto, jonka jälkeen koira sai tuoda noutokapulan ohjaajalle. Näin se olisi mennyt, jos homma olisi mennyt täydellisesti. Leon kanssa tuli pienoinen ongelma ruudussa. Leksa lähti vähän turhankin innokkaasti sinne ja meni yli. En saanut kauko-ohjattua sitä ruutuun, joten pyysin sen takaisin ja lähetin uudelleen. Toisella yrittämällä saatiin homma aika hyvin maaliin ja saatiin tehtyä kuviot loppuun. Toisella kierroksella tehtiin hommasta vähän toisenlainen variaatio, senkin saimme Leon kanssa joten kuten läpi. Vaikeimmaksi siinä osoittautui se, että kun koira meni noutokapulan luo, se piti saada ohjattua hyppäämään hyppy kapulan kanssa ja sen jälkeen sitten kapulan tuonti kuten noudossa. Putkiaivo-Leksalle tämä tuotti hieman päänvaivaa, kapula putosi aina hypylle mennessä. Sitten se hogasi, mistä on kyse ja teki homman hienosti. Leksa-poika oli ihan tohkeissaan, kun kerrankin tehtiin jotain normaalista jynssäämisestä poikkeavaa.

Kuva treenistä. Punainen viiva on koiran reitti, sininen ihmisen kulkema

Pyysin sen kerran vetäjältä vielä vinkkejä meidän kaukokäskyongelmaan. Homma lähti korjaantumaan yllättävällä palkkaamisella. Eli palkkasin välillä jo siinä kohdassa, kun olin vasta menossa sinne, mistä koiraa käskytetään. Ja välillä palkkasin ennen ensimmäistäkään käskyä. Välillä ensimmäisestä vaihdosta ja välillä kolmannesta vaihdosta jne. Leon silmät suurenivat ehkä puolella, kun se suoritti asennonvaihtoja innolla, kun ei voi yhtään tietää, missä kohdassa palkka tulee. Että. Ei. Taas. Voinut. Tätäkään. Itse. Tajuta. Taidan minäkin olla vähän putkiaivo, kun ajattelin liian mustavalkoisesti. Jos ongelma on kerran se, että koira ei meinaa nousta makuulta istumaan, niin palkkaan siitä istumaannoususta. Aina. Ja joka kerta vaan siitä. On varmaan koiria, joille tällainen tsydeemi toimii, mutta näköjään Leon kanssa ongelma ratkesi jo ihan yhden harjoituksen aikana tällä satunnaisella palkkauksella. Tai ehkä ratkeaminen on vähän turhan vahva sana, ei se varmaan nyt niin mene, että tästä lähtien homma toimii joka kerta. Mutta oikeaan suuntaan saatiin hommaa joka tapauksessa.

Kuva: Oskari Keisala

Tämän viikon tokotreeneissä tehtiin niitä kaukoja parilla eri tavalla. Tehtiin niin, että tein aluksi kolme liikettä alle palkkaamatta ja palkkasin sitten kaukoissa jo ennen ensimmäistäkään vaihtoa. Lisäksi tehtiin pelkkää kaukoa niin, että palkkailin eri kohdissa. Lisäksi harjoittelimme sitä leuka maassa makaamista. Tällä kerralla Leo pysyi kohtalaisen hyvin muuten, paitsi sitten, kun kävelin poispäin ja kauemmas. Vetäjän mukaan Leo vaikuttaa siltä, että se tietää kyllä, mitä pitäisi tehdä, mutta se kokeilee, että voisiko sitä kuitenkin vähän oikaista. Eli tätä pitää vaan treenata lisää. Ja niin, että menen kauemmas ja piiloonkin jossain vaiheessa. Tiedän kyllä, että tämä on meillä vielä pahasti kesken, joten eipä tullut yllätyksenä se, että asiaa pitää vaan harjoitella lisää. Niin ja pitäisi ehkä miettiä siihen leuan maahan laittamiseen joku muu käsky. Laitetaan mietintää :)

No sitten se toinen uusi juttu, jota aion kokeilla... Ilmoitin Viivin Rally-tokon alkeiskurssille :) Tämä voisi olla Viiville sopiva harrastuslaji. Ei ole nähkääs niitä ryhmäliikkeitä muiden koirien kanssa ainakaan alemmissa luokissa. Ja en nyt asetakkaan tavoitetta kovin korkealle. Vaikka mistä sen tietää, miten paljon me tästä Viivin kanssa innostutaan. Ainakin näin ennen ensimmäistäkään treenikertaa olen jo ihan täpinöissäni. Yllätyksekseni huomaan odottavani innolla Viivin kanssa touhailua. Se on ollut niin kärppänä, kun olen silloin tällöin tokoillut sen kanssa. Katsotaan nyt sitten, muuttuuko ääni kellossa heti ensimmäisen treenikerran jälkeen, kun Viivi on yrittänyt tappaa kerralla hallillisen muita koiria :D

Maastotreenit käyntiin

Viime viikonloppuna pidimme jo melkein  perinteeksi muodostuneet yötreenit. Tässä syksyllä kokeiden lähestyessä olemme pitäneet jo muutamana vuonna yöharjoitukset, että ehdittäisiin treenata edes kerran pimeällä ennen kokeita. En ole menossa pimeähakukokeeseen, mutta treeneihin osallistuin kuitenkin. Ja tarpeeseenhan tuo näytti tulevan.

Olen keskittynyt Leon kanssa enemmän jälkeen ja ilmaisun treenaamiseen haussa. En ole tehnyt moneen kuukauteen juurikaan hakua sen kanssa. Nyt sitten tehtiin parin - kolmen hehtaarin alue kahden maalimiehen kera. Toinen oli kokonaan peitetty ja toinen ei ollenkaan peitetty. Tarkoitus oli katsoa, missä mennään. Havaittiin, että minä ainakin olen melko ruosteessa ja Leokin yritti ratkaista tehtävää enemmän jäljestämällä. Ilmaisun kanssa oli ongelmana se, että Leo ravisteli paljon päätään ja sen vuoksi ilmaisu pätki. Epäilimme, että sen korvissa voisi olla jotain ongelmaa, mahdollisesti korvatulehdus. Tai sitten sillä oli vaan mennyt vettä korvaan tai korviin siellä märässä metsässä. Toinen syy ilmaisun pätkimiseen saattoi olla se, että minulla kesti melko kauan päästä paikalle ja Leo kuulosteli, olenko tulossa. Putosin ainakin kertaalleen risuja täynnä olevan kuoppaan, josta konttasin ja möngin ylös hyvän tovin. Oli vähän huono reittivalinta, etten sanoisi.

Kokeilin haukuttaa Leksaa lenkillä seuraavana päivänä, eikä se ravistellut päätään. Ajattelin sitten, että ehkä sillä tosiaan oli vaan mennyt vettä korviin metsässä. Maanantaina kuitenkin kun putsasin Leon korvia, se tuntui aristelevan niitä hieman.Olen seuraillut tilannetta nyt tällä viikolla ja haukutellut sitä melkein joka päivä. Haukkumisen kanssa ei kuitenkaan näytä olevan mitään ongelmia. Ehkäpä seurailen tilannetta edelleen ja jos se jotenkin oireilee noita korviaan vielä, niin täytyy sitten ehkä käydä näyttämässä niitä eläinlääkärille.

Tokon suhteen olen edelleen ihan liian laiska. Olen kuitenkin ottanut Leolle nyt kuurina taas sitä leuka maassa makaamista. Oikein harmittaa, kun olen sen silloin joskus jättänyt kesken, olimme jo niin hyvässä vauhdissa asian kanssa. Ehkä nyt ei kuitenkaan tarvitse aloittaa ihan niin alusta, kun joskus on tehnyt jotain pohjia asiaan. BH-juttuja olen treenaillut vähäsen, mutta niitäkin saisi treenata jotain sata kertaa enemmän. Jotenkin tässä pitäisi saada nämä toko- ja tottisjutut mahdutettua päivärutiiniin ja jollakin tapaa itsestäänselväksi osaksi jokaista päivää. Ehkä syksyn tullen motivaatiokin palaa tähän asiaan.

Paikkamakuutreeniä makkarissa

Viivi-Pinksulaisen kanssa en ole treenannut oikein mitään. Tai no, on se lenkeillä joskus saanut paikkamakutreeniä samalla, kun olen Leksaa makuutellut eri paikoissa. Ja ei Viivikään ruokaansa ilmaiseksi saa, kyllä sen täytyy edes istua tai maata ja tarjota katsekontaktia. Ja joskus harvoin laitan Viivin tekemään jotain pieniä temppuja ruokansa eteen. Pitääpä keksiä nyt jotain uutta hauskaa myös Vinkuselle.

Normaali arkielämä meillä menee nykyään aika leppoisasti. Remmilenkeillä on vaan saatu nyt ihan uudet kierrokset kotoa lähtemiseen, kun tyypit ovat löytäneet yhteisen vihamiehen: Naapurin koira. Se on aika usein pihassaan ja nämä hyväkkäät rähisevät sille ohi mennessä aina. Ei se naapurin koirakaan ihan hiljaiseksi toki jää. Nythän sitten kaikki lenkillelähdöt ovat melkoista pullistelua, jos vaikka SE koira sattuisi olemaan jossain hollilla. Joko omassa pihassaan tai jossain lähistöllä remmilenkillä. Sitä tilannetta oikein hakemalla haetaan. Omakin hermo siinä on taas kiristynyt, joten möykkäämme sitten koko porukka. Olen ajatellut nyt vetää omat kierrokset alas ja ottaa namit mukaan lenkille. Ja jos saan aikaiseksi ottaa namit mukaan, niin ehkä sitä voisi treenata jotain muutakin lähistön puistoissa ja hiekkakentillä. Siis ne namit on koirille :D Vaikka voisihan ne omat kierrokset pysyä alhaalla esimerkiksi suklaan voimalla aika hyvin.

Helteinen jälkikoe

Eilen 2.8. se jälkikoepäivä sitten koitti helteisenä. Leon kanssa osallistuin jäljen loppukokeen päiväosuuteen. Eli neljä tuntia vanha ja kaksi kilometriä pitkä jälki, jossa on neljä käyttöesinettä ja ihminen jäljen päässä. Kokeen suorittamiseen on aikaa noin tunti ja läpäisemiseksi pitää löytää vähintään kolme esinettä ja se ihminen jäljen päästä. Heti alkupuhuttelussa testaaja kertoi antavansa kokelaille lisäaikaa kokeen suorittamiseen. Syynä oli tuo paahtava helle ja vaikeat maastot (kivikkoa ja ryteikköä, kuten täällä Vaasassa suurimmaksi osaksi on). Hän painotti sitä, että haluaa nähdä koirien olevan kunnossa metsästä tullessa, joten voimme huoletta pitää kunnon taukoja jäljellä aikarajasta välittämättä.

Meidän suoritus alkoi noin yhden maissa päivällä, eli siihen päivän kuumimpaan aikaan. Otin mielestäni riittävästi vettä mukaan jäljelle ja olin nesteyttänyt Leksaa muutenkin koko aamun ja aamupäivän. Se oli juonut lähemmäs litran verran vettä ja olin toki itsekin litkinyt nesteitä kunnolla. Jäljen nostaminen ryteiköstä ei mennyt ihan täydellisesti, pari kertaa ilmoitin testaajalle jo, että tässä menee joku jälki. Ei ollut oikea jälki kuitenkaan (toki maastossa oli nähty muitakin liikkujia, joten on kyllä mahdollista, että siinä jäljennostoalueella on liikkunut joku lähiaikoina). Kun oikea jälki nousi, Leo veti munut melkein kumoon, joten oli siinä kyllä selvä ero niihin kahteen muuhun verrattuna. Ja siitä se sitten lähti tyypilliseen tapaan vauhdikkaasti ja melko voimakkaasti. En osaa oikein arvioida etäisyyksiä, mutta olisikohan se ensimmäinen esine ollut jossain 300 - 400 mertin päässä alusta. Jälkikokeissa noiden esineiden löytäminen on aina melkoinen ilon hetki, vaikka yritänkin luottaa koiraani. On se kiva saada vahvistus, että olemme oikealla jäljellä. Yritin juottaa koiraa, mutta se ei suostunut juomaan. Ja matka jatkui. Toisen esineen yli menimme niin, että Leo ei reagoinut siihen. Tai en ainakaan huomannut. Suunnistaja sen sijaan näku oranssi muovisen pussinsulkijan ja kysyi, onko se pudonnut minulta. Sanoin, että ei, mutta otimme sen kuitenkin mukaan. Mietimme siinä, että mahtoikohan se olla edes jäljentekijän esine, koska yleensä kokeissa jäljellä on - no, ei-muovisia - esineitä. Jäljellä oli seuraavaksi tien ylitys ja kun näin tien lähestyvän, niin mietin hetkisen, että onkohan tässä kuitenkin vaihdettu jollekkin toiselle jäljelle jossain vaiheessa. Mutta sitten tulin siihen tulokseen, että todennäköisesti ollaan oikealla jäljellä, koska loppukokeessa jäljellä saa olla tienylityksiäkin. Ja Leokin jatkoi tien yli jäljestämistä yhtä varmasti kuin siihenkin saakka. Tässä vaiheessa oltiin arviolta jossain jäljen puolenvälin tietämillä, eikä Leo ollut juonut vielä mitään. Jonkin matkan päästä sanoin suunnistajalle, että jos ei pian tule esinettä, pidämme tauon kuitenkin ja yritän juottaa koiraa vaikka puoliväkisin. Tulimme pienelle aukealla ja katsoin, että tauon paikka voisi olla aukean jälkeen metsän varjossa. Mutta siinä aukealla olikin esine ja yritn juottaa Leksaa esineen kohdalla. Totesin kuitenkin, että on ihan tyhmää yrittää pitää taukoa siinä paahteessa ja jatkoimme vielä vähän eteenpäin. Käskin Leon taas maahan ja sain sen juomaankin vähän. Erittäin vähän. Mutta koska koira näytti olevan aika hyvässä kuosissa ja halukas jatkamaan jäljestämistä, niin annoin sen jatkaa. Seuraavaksi tuli pätkä, jossa jäljestettiin suopursujen seassa parisensataa metriä. Sen jälkeen oli pätkä metsää ja jälleen suopursuja. Siellä Leo jäljesti, sitten yhtäkkiä lähti pyörimään jäljen viereen. Kerkesin melkein ajatella loppuun ajatukseni, että mikähän sille tuli, kun vastaus jo selvisikin. Kakkishätähän se oli. Asioinnin jälkeen Leo kuitenkin lähti etsimään jälkeä väärästä suunnasta, mutta annoin sen tehdä työtään. Siinä suopursujen seassa pyöressä Leo alkoi kuitenkin näyttämään aika väsyneeltä, joten käskin sen makaamaan pieneen varjoiseen kuoppaa, jossa oli pohjalla kosteahkoa rahasammalta. Siinä sain juotettuakin Leoa vähän paremmin. Kun kieli oli lyhentyny ehkä puolet, päästin Leon etsimään jälkeä uudelleen. Ja löytyihän se sieltä ja jäljestys jatkui edelleen. Olimme päässet suopursujen ohi, kun huomasin jäljen vasemmalla puolella pienen lammikon. Ohjasin itse Leon jäljeltä sivuun ja osoitin lammikkoa. Leo pulahti sinne mielellään juomaan ja vähän seisoskelemaan. Pienen hetken kuluttua se tuli itse lammikosta pois ja lähti etsimään jälkeä. Se kiersi yhden kiven ja lähti valtavalla innolla jäljestämään siihen suuntaan, mistä tulimme. Eli takajäljelle. Tarvoin sen perässä ja mietin, että mitähän nyt tekisin. Toisaalta halusin, että sä ymmärtäisi itse kääntyä oikeaan suuntaan. Mietin sitäkin vaihtoehtoa, että olisimme voineet tulla aikaisemmin kuitenkin jälkeä väärään suuntaan, kun Leo oli siinä vaiheessa niin väsynyt. Pian Leo kuitenkin huomasi itsekin, että joku tässä mättää. Sitten alkoikin melkoinen pyöriminen, kun Leo yritti selvittää asiaa. Itse ajattelin, että pitäisikö minun vaan kääntää se mielestäni oikeaan suuntaan. Mutta koska en voi oikeasti tietää, missä kohdassa jälki menee ja mihin suuntaan, niin päätin antaa Leon pyöriä. Mutta kun pyöriminen ja hyöriminen vaan jatkui ja jatkui ikuisuudelta tuntuvan ajan (varmaan korkeintaan viisi minuuttia), niin aloin epäröimään. Onneksi mukanani oli kuitenkin kokenut suunnistaja, joka sanoi, että anna koiran vaan tehdä töitä. Leo kuitenkin selvästi teki töitä koko ajan. Harmittelin siinä, että nyt se vesilammikosta saatu lisävoima menee tähän ja Leo ei jaksa ajaa jälkeä loppuun. Mutta aika pian se sitten kuitenkin löysi jäljen uudelleen ja lähti jäljestämään siihen suuntaan, mihin alunperinkin mentiin. Ohitimme vesilammikon toisen kerran ja nyt Leo meni sinne itse vilvoittelemaan. Jälleen sen itse tuli sieltä pois ja jatkoi töitä. Sitten tultiinkin laavulle. Siitä Leo jatkoi polkua pitkin hyvällä innolla jäljestystä. Sanoin suunnistajalle, että jos ei pian tule esinettä vastaan, keskeytän kokeen. Laavulta kun saattoi lähteä kenen tahansa jälki. Ja kun tämäkin nyt menee polkua pitkin, niin epäilin, että saatamma olla jollain ihan väärällä jäljellä. Mutta eipä aikaakaan, kun Leo toi minulle tyhjän nahkaisen lompakon. Ihana helpotuksen tunne! Tämän on pakko olla oikea jälki, satunnainen kulkija tuskin kantaa mukanaan tyhjää lompakkoa. Ja niin jäljestys jatkui taas iloisella mielellä. Jälki meni aika pitkään polkua pitkin ja taas mieleeni hiipi pienenpieni epäilys. Olisiko jäljentekijä mennyt polkua pitkin näin pitkään? Sanoin suunnistajallekin, että aion kyllä seurata koiraa, koska en voi muutakaan, mutta että onkohan tässä tosiaan menty polkua pitkin näin pitkään. Ehkä sadan metrin päästä siitä Leo kääntyi polulla ja haisteli polun laitoja. Lähti sitten polulta metsään päin hyvin varmana asiastaan. Taas se hetken horjunut luotto palasi; kyllä tässä mennään oikeaa jälkeä. Vielä tuli yksi terävä kulma, jossa Leo teki pienen pyörähdyksen. Pian kulman jälkeen näin, kun Leo nosti nenän ilmaan pari kertaa. Ajattelin, että ehkä maalimies on jo aika lähellä. Ja hyvin pian Leo pujahtikin kiven taakse ja näin koirasta vaan villisti heiluvan hännän. Pienen kannustuksen jälkeen Leo haukahtikin muutaman kerran. Mahtava tunne ja mahtava koira! Leo oli selvästi väsynyt ja kuumissaan, mutta jaksoi vielä olla iloinen ja melkein yhtä innostunut kuin minä. Jäljen ajamiseen meillä meni yksi tunti ja 12 minuuttia, eli pääsimme kokeen läpi! Täytyy kyllä sanoa, että jälleen kerran minusta huolimatta. Onni on tuollainen vahva koira, joka tekee töitä ajoittain epäröivästä ohjaajasta välittämättä. Tällä kerralla kokenut suunnistaja antoi myös osansa onnistuneeseen suoritukseen. Hän joutui sanomaan jäljellä hävettävän monta kertaa, että luota vaan koiraan ja näethän itsekin, että se tekee töitä.

Arvostelulomake

Sankari itse

Olen joskus täällä blogissa kirjoittanut, että Leon kanssa en ole jostain syystä löytänyt yhteistä säveltä samalla tavalla kuin esimerkiksi Viivin kanssa. No, tilanne on jossain vaiheessa muuttunut. Näköjään se yhteyden löytäminen vei vähän kauemmin, mutta nykyään rakastan tuota otusta kyllä älyttömän paljon ja jostain syystä sekin tuntuu tykkäävän minusta. Nykyään teemme pääasiassa asioita jo yhdessä, kun pari vuotta sitten Leo teki juttuja enemmänkin tekemisen ilosta ja itselleen. Mä oon niin fiiliksissä, vaikka kyseessä oli "vain" koe. Ehkä se oli juuri se, että siinä päästiin vaikeuksien kautta voittoon. Jos tuo jälki olisi mennyt ihan sukkana läpi, niin siitä ei olisi varmaankaan tullut ihan näin hyvä olo.