Kaikenlaista intoilua :)

Olin viikonloppuna Ylöjärvellä Pelastuskoiraliiton Koiran käyttö etsinnässä -kurssilla. Kurssi on varmaankin tarkoitettu vähän aloittelevammille harrastajille, mutta koska en ole tuota kurssia käynyt, niin menin kuitenkin. Ja hyvä niin. Sain kurssilta itselleni ja Leolle uusia juttuja jälkitreeneihin ja oman yhdistyksen aloitteleville koirakoille myös pari treeni-ideaa. Jälleen kerran nämä kaikki asiat olivat sellaisia, jotka vähän niin kuin tiesinkin ennestään, mutta olin unohtanut tällaisten harjoitusten olemassaolon ja tarpeellisuuden. Tämä kevät on ollut itselläni keskimääräistä vilkkaampi kaikenmaailman kurssien ja leirien osalta. Sen myötä olen saanut kyllä uutta treeni-intoa roppakaupalla myös kouluttajan ominaisuudessa. Jo oli aikakin ;)

Kurssi pidettiin Villa Näsirinteessä ja täytyy sanoa, että olipa mahtava paikka! Kelitkin suosivat meitä, joten kurssi oli siltäkin osalta tosi onnistunut. Lauantaina oli aamupäivällä teoriaa ja iltapäiväksi mentiin maastoon treenaamaan koiria. Aluksi kaikille tehtiin reaktioharjoitus, jonka tunsin ennestään nimellä Sunnuntaikävely. Siinä on tarkoituksena, että koira saa ensimmäisestä maalimiehestä ilmavainulla hajun kuljettavalle polulle ja toisen maalimiehen koira löytää, kun se törmää maalimiehen jälkeen ja lähtee sitä seuraamaan. Olen tehnyt tätä perustreeniä ainakin Viivin kanssa joskus vuosia sitten ja muistelisin, että olen joskus teettänyt tämän harjoituksen myös jollain alkeiskurssilla. Mutta useampaan vuoteen tätä ei ole tehty. Nyt taas tehdään :)

Ruokasali

Toisena treeninä tehtiin muutamalle koirakolle jäljennostoharjoituksia ja jäljen ilmaisua. Jäljennostoja olen tehnyt aika paljonkin, mutta aika paljon vain tuota perustreeniä. Ajattelin siinä, että Leon kanssa olen vähän unohtanut tehdä vaikeampia jäljennostotreenejä, olen keskittynyt vähän liikaa vain sellaisiin jäljennostoihin, joita kokeessa tehdään. Sunnuntaina sain huomata myös käytännössä tämän asian... Jäljen ilmaisua olen miettinyt ja miettinyt, mutta en ole vaan saanut harjoiteltua sitä. Osaksi sen vuoksi, että minulla ei ollut ihan selkeää kuvaa, miten se tehdään oikein. No, nyt näin senkin käytännössä, joten nyt uskallan aloittaa nekin harjoitukset. Elikkäs JEE! Kaksi treeni-ideaa jälkeen liittyen ja lisäksi omalle ryhmälle yksi treeni-idea, jota ei ole hetkeen tehty. Hyvä saldo yhdelle viikonlopulle :)

Sunnuntaina Leo sai osallistua meidän ryhmästä isoon treeniin. Siihen oli valittu jokaisesta neljästä ryhmästä yksi koira. Leo oli meidän ryhmästä ainut koira, joka on jo hälyryhmässä, joten sillä perusteella valitsimme kokeneimman koiran. Meidän alueelta Leo löysi jäljen ja minä huomasin jopa, että jälki löytyi. Komensin Leon maahan ja kytkin liinaan. Vähän aikaa Leo haeskeli jälkeä, mutta lähti sitten aika päättäväisesti matkaan. Vähän se näytti epävarmalta välillä, mutta jatkoi kuitenkin eteenpäin. Aika pian Leon kuono nousi ja ajattelin, että taitaa olla esine ja sehän siellä. Esineellä kunnon palkkaus, koska siinä vaiheessa piti ilmoittaa esine myös johtoon (toki sen jälkikin oli aikaisemmin johtoon ilmoitettu). Kun se oli hoidettu, jatkoimme jälkeä vauhdikkaasti. Aika pian Leo aloitti pienen pyörimisen ja lähtikin takaisin sinne, mistä esine oli löydetty. Ihmettelin, että mistähän siinä on kyse ja pyysin suunnistajan viemään meidät takaisin sinne, missä pyöriminen alkoi. Leo jatkoi jäljestämistä, mutta oli jotenkin vähän epävarman oloinen. Ihmettelin asiaa, mutta jakoimme kuitenkin jäljestystä tielle saakka. Aika-ajoin Leo pyöri jäljellä hieman ja ihmettelin, että miksiköhän sillä tuntuu olevan vaikeuksia. Kuvittelin sen sitten johtuvan lämpimästä ja kuivasta säästä. Jälki meni välillä sellaisessa kuivahkossa heinikossa, joten ajattelin hieman epävarman jäljestämisen johtuvan siitä. Ihmettelin asiaa ääneenkin muille ryhmäläisille. Oma alueemme loppui siihen tielle ja saimme käskyn palata johtopaikalle ja tarkistaa samalla tienvarret. Pari kertaa Leo olisi lähtenyt metsään tieltäkin, mutta siinä oli muiden partioiden alueita ja he olivat kulkeneet vähän joka puolella. Johtopaikalle kuulimme sitten, että Leo oli nostanut ihan oikean jäljen ja kulkenut sen tarkasti koko matkan. Harmillista kyllä, olimme vaan menneet koko matkan takajälkeä. Että sehän selittääkin sen, että Leo olisi halunnut kääntyä pariinkin otteeseen ja miksi sen jäljestys oli vähän erikoisen tuntuista. Harmitti kyllä sen vuoksi, että omalla toiminnallani pakotin koiran toimimaan väärin :( Mutta toisaalta se ilahdutti vähän, että olin huomannut edes, että jäljestämisessä oli jotain outoa. Emme ole Leon kanssa olleet koskaan aikaisemmin takajäljellä, joten voin yrittää selitellä, että en tunnistanut, mistä "outous" johtui. Minulle ei tullut mieleenkään, että kyseessä voisi olla takajälki. Näin jälkeenpäin ajateltuna Leo yritti kyllä kertoa asiaan minulle monta kertaa. Jo siinä vaiheessa, kun Leo löysi jäljen ja käskin sen maahan, Leo oli jäljellä oikein päin.  Esineen jälkeen Leo suorastaan kääntyi jäljellä takaisin päin, mutta minähän vein sen fiksuna uudelleen siihen väärään suuntaan. Noh, nytpä tiedän, että näinkin voi käydä.

Maanantain otin lomaa, että ehdin huilata viikonlopun reissun jälkeen. Mutta ei kai sitä kokonaista päivää jaksa ihan vaan huilata ;) Aamukymmeneltä sovin parin koirakaverin kanssa treffit VAS:n hiekkakentälle ja treenailimme yhdessä vähän tottisjuttuja. Olen menossa Leon kanssa henkilöryhmään häiriökoiraksi PEHA- ja IPOR-kokeiden tottelevaisuusosioon. Harjoittelimme sitten kontaktinpitämistä, kun toinen koira pujottelee vierestä. Lisäksi teimme kaikenlaista henkilöryhmän pyörimistreeniä ja muuta sekavanoloista touhua. Lopuksi sitten BH-kokeen pätkiä niin, että yksi koira oli paikkamakuussa. Kun muut lähtivät, jäin kentälle höntsäilemään vähän Viivin kanssa. Se osaisi näköjään edelleen tokon alokasluokan liikkeet melko hyvin ainakin niin, että minulla on nameja kädessä. Ja tekemisessä on todellakin vauhtia ja intoa. Luoksetulossakin Viiviä seurasi vain pölypilvi, kun mummo juoksi täysiä. Voisikohan sen kanssa harkita tokoa eläkelajiksi, vai vieläkö Viivi haluaisi syödä kilpakumppanit :D Jos vaikka kävisi vaan epävirallisissa ja jättäisi aina paikkamakuun tekemättä. Tai jos ottaisi avustajan Viivin remmin päälle seisomaan varmuuden vuoksi... Pitäisiköhän tätä harkita oikein tosissaan? Vapiskaa kilpakumppanit, Viivi may be back!

En jaksanut selvittää, miten saan käännettyä videon oikein päin...

Suojalaseille käyttöä

Kun se kevään ensimmäinen jälki meni niin kivasti, niin mä innostuin heti aivan kympillä :) Seuraavana maanantaina tilasin noin kilometrin jäljen parilla terävällä kulmalla. Jälki ehti vanhentua n. 2 tuntia.

Olen harjoitellut Leon kanssa teräviä kulmia aika vähän, joten tämä oli semmonen "katotaan miten se menee" -treeni. Ja hyvinhän se meni, tietenkin. Jäljentekijä käveli perässäni koko jäljen ja kysyin niiden terävien kulmien kohdalla, että "oliko tässä se terävä kulma". Ihan vaan varmistelin, koska minulla ei ollut itselläni selvää kuva, miltä Leo näyttää sellaisessa tilanteessa. Nyt sitten jatkossa tiedän, että kun Leksa pyörähtää ja lähtee takaisinpäin melkein samaan suuntaan, mistä tultiin, niin siinä on silloin semmonen terävä kulma. Jäljellä oli kulma molempiin suuntiin, enkä huomannut, että kumpikaan olisi tuottanut Leolle vaikeuksia. Enemmän Leo empi siinä kohdassa, kun jälki meni tien yli, eikä jatkunutkaan ihan suoraan tien toisella puolella. Pari kertaa Leo yritti nostaa jälkeä suoraan tien toiselta puolelta, mutta kun sieltä ei sitä jälkeä löytynyt, Leo hidasti vauhtia ja jäljesti tietä pitkin oikein tarkasti ja löysi sen kohdan, mistä oli menty takaisin metsään. Hieno poika!

Sitte mä kekkasin, että kun kerran ajattelin mennä Leksan kanssa tänä vuonna jäljen loppukokeeseen, niin täytyy harjoitella vanhempaa ja pidempää jälkeä. Loppukokeessa jälki on 2 km pitkä ja n. 4 tuntia vanha. Niin minä sitten tallasin sunnuntai-iltana kuuden maissa about 1,7 kilometrin jäljen metsään. Ei tullut ihan kahden kilsan jälkeä, kun jouduin maaston vuoksi päättämään jäljen vähän eri paikkaan, mihin olin suunnitellut. En halunnut ja jaksanut tehdä loppupätkää ihan kauheaan kivikkoon. Noh, ajelin kotiin syömään ja lähdin sen jälkeen leffaan. Autoon pakkasin vaihtovaatteet ja otsalampun. Takaisin metsässä olin iltayhdentoista maissa, eli viitisen tuntia jäljen tekemisen jälkeen. Kotoa pakattu otsalamppu osoittautui muuten hyväksi ideaksi, mutta lamppu ei toiminut. Otin sitten autosta mukaani vanhan (ja aika paskan) otsalampun, jolla näkee juuri ja juuri, mihin astuu, mutta ei senttiäkään pidemmälle. Suojalasit ja otsalamppu päähän, GPS taskuun ja koira valjaisiin ja liinaan. Ja niin lähdettiin.

Jäljellä oli yksi aika kökkö kohta. Kartan mukaan siinä piti olla kaksi ojaa aika lähekkäin. Jälkeä tallatessa selvisi, että siinä onkin kaksi about 10 metriä leveää hetteikköä peräkkäin. Jälkeä tehdessä pompin mättäältä mättäälle ja selvisin kuivin jaloin. Ajattelin siinä sitten, että pimeässä ja Leon kiskoessa se kohta voi olla aika jänskä monessakin mielessä. Jätin pieneen kuivaan kohtaan ensimmäisen esineen Leolle palkaksi, jos se saa selvitettyä hankalan kohdan (n. 450 merin kohdalla). Siinä oli vettä parhaimmillaan varmaan johonkin polviin saakka ja olin tosiaan hypellyt mättäillä ja kivillä. Leo selvitti tämän mysteerin kuitenkin ihan helposti ja vingutteli esineestä palkaksi saatua vinkupallosukkaansa onnellisena. Ja siitä matka jatkui vielä sen toisen kosteikon yli. Ylläripylläri, selvisin itse aika kuivin jaloin tästä koettelemuksesta. Tämän kohdan jälkeen ei ollut mitään erikoista. Normaalia parempaa maastoa välillä ja sitten taas sitä normaalia ryteikköä. Suojalasit tulivat tarpeeseen. Pari kertaa joku oksa raapi pleksin pintaa siihen malliin, että siinä olisi varmaan taas ollut silmämunat ruvella ilman oikeita suojavarusteita. Toinen esine oli vähän reilun kilometrin kohdalla ennen tienylitystä. Tässä minulla oli se ajatus, että voimme lopettaa jäljen siihen, jos jälki on osoittautunut siihen mennessä Leolle haasteelliseksi. Esineenä oli jälkeä tallatessa metsästä löytämäni kumilelun puolikas. Leo pysähtyi kyllä esineelle, mutta ihmetteli sitä vähäsen. Sanoin sitten, että "tuo vaan" ja Leo toi. Palkaksi se sai taas vingutella leluaan vähän pidempään. Tarjosin vettäkin, mutta herra ei suostunut juomaan. Kun Leksa vingutteli leluaan, minä mietin, että jatkammeko jäljen loppuun, vai lopetammeko siihen. Päätin jatkaa, koska siihen mennessä Leo ei vaikuttanut mitenkään erikoisen väsyneeltä.

Jatkoimme tien yli ja Leo nosti jäljen uudelleen tien toiselta puolelta. Ja taas mentiin aika haipakkaa. Leo lähtee aina pysähtymisen jälkeen ihan uudella innolla jäljelle. Tien toisella puolella oli vähän kivikkoa ja ryteikköä enemmän, joten minä sain tehdä melkoisesti töitä, että pääsin pimeässä eteenpäin. Pari kertaa taisin nykäistä Leon liinaa aika kovasti, kun horjahtelin kivien päällä. Leo pysähtyi pari kertaa katsomaan, että mitä asiaa mulla on, kun nyin narua niin kovasti, Mutta kun en sanonut mitään, Leo jatkoi matkaa. Jäljen loppupuolella oli pari polunylitystä ja toisessa Leo pyöri hieman. Ehkä siitä oli mennyt joku? Lerppu jatkoi kuitenkin oikeaa jälkeä. Jäljen lopussa oli vielä yksi esine ja sitä Leo joutui vähän etsimään. Jätinkin esineen ehkä vähän hankalaan paikkaan, melkein kivenkoloon. En tiedä, eikö Leo ollut vielä löytänyt esinettä, vai ihmettelikö se muuten jotain, mutta sanoin kuitenkin varmuuden vuoksi taas, että "tuo vaan". Ja ehkä noin sekunnin nuuskuttelun jälkeen Leo toi taasen hanskan käteeni. Ehkä Leo ei ollut vielä löytänyt hanskaa ja sai uskonvahvistusta siitä, kun pyysin tuomaan esineen. Jälkeenpäin mietin, että olisiko parempi, että olisin ollut vaan hiljaa ja odotellut vielä hetken. Noh, joka tapauksessa Leo sai taas vinkupallosukkansa ja sai kantaa sen autolle saakka. Vettä herra ei suostunut juomaan edelleenkään. Mutta auton vieressä oli sopivasti semmonen vähän isompi pissinhajuinen oja, sinne Leo kyllä pulahti heti tilaisuuden tultua. Tosi kiva...  Jäljen ajamiseen meni aikaa noin 35 minuuttia. Pidin esineillä kunnon tauot ja maasto oli tosiaan välillä hieman haasteellinen. Mutta ehkä näillä eväillä voisi kuitenkin katsella, jos jossain kohtuullisen ajomatkan päässä vaikka olisi jälikoetta tarjolla...

Pimeäjäljestys ei kyllä ole mitenkään mun leNpparihommaa. Tuonkin jäljen saldona oli loppuviimein melkoiset hartiakivut (pari päivää myöhemmin paidan riisuminen ja auton ratin kääntäminen tuntui aika tuskaiselta), jälkiliinan polttamat kämmenet (jäljestystä seuraavana päivänä mihin tahansa tarttuminen sattui), jotain tusina erikokoisia ja -mallisia mustelmia säärissä sekä kosketusarka nenä. Totuuden nimissä täytyy kuitenkin sanoa, että siinä jäljestäessä en tuntenut mitään suurempia kipuja. Oliko se sitten adrenaliini vai endorfiini, joka siinä kohtaa jylläsi. Koska kaikesta huolimatta jäljestäminen Leon kanssa on aivan mahtavaa. On vaan niin hienoa nähdä, että koira tykkää hommasta ihan sikana ja on ainakin mun mittapuulla siinä vielä hyväkin. Tulee itsellekin sellainen olo, että on onnistunut ainakin jossain. Tässä tapauksessa olen onnistunut siinä mielessä, että en ole saanut pilattua Leon jäljestysmotivaatiota, vaan olen osannut raahautua perässä lähes ääneti :D

Maanantain hakutreeneissä otin Leon treenin teemaksi liikkuvat ja seisovat maalimiehet. Ensimmäiseksi löydetty käveli metsässä ja pysähtyi, kun Leo löysi hänet. Ei ongelmia ilmaisussa. Toinen ihminen seisoi kiven vierellä. Leo yritti hypätä vasten, mutta sitä kiellettiin. Ilmaisun kanssa ei ongelmia. Kolmas etsittävä seisoi paikallaan hyvin näkyvällä paikalla. Halusin nähdä, juokseeko Leo vaan ohi tällaisesta ihan näkyvästä ihmisestä, mutta ei juossut. Hyvä ilmaisu siinäkin. Kerran maalimies muistutti varmuuden vuoksi, että ei saa koskea, kun Leo oli näyttänyt vähän siltä, että se ehkä saattaisi tökätä. Hyvää toimintaa maalimieheltä. Olen nyt ohjeistanut maalimiehet niin, että ei haittaa, vaikka kieltäisi turhaan, mutta se haittaa, jos Leo pääsee tökkimään. Mielestäni sen tökkiminen on jo vähentynyt, eli jatketaan toistaiseksi samalla tavalla.

Pikkukoirasille kuuluu ihan hyvää. Viivi sai epäviralliseen faniklubiinsa pitkänäperjantaina uuden jäsenen. Muutama kaveri oli luonani iltaa viettämässä ja Viivi viihdytti heitä tapansa mukaan. Innostuin esittämään koirien temppurepertuaarin koiria harrastaville vierailleni ja se oli kai se piste iin päälle: Viivi sai uuden ihailijan. Kai se oli tuon seniori-ikäisen virkeys, joka siinä viehätti. Ja kyllähän Viivi on oikeasti hauska tyyppi kaikkine oikkuineen. Todellinen persoona. Jota ei voi olla huomaamatta. Jos yrittää, niin Vinkusella riittää konsteja huomion saamiseen. Jos ei muu auta, niin pikainen nenäonteloiden puhdistus viimeistään herättää sitkeimmänkin huomioimattomuusgurun :D

Petomies lähti tällä viikolla taas hoitoon pariksi viikoksi. Vaikuttaisi siltä, että rahoittavat ja muut toimenpiteet ovat kuitenkin alkaneet puremaan, koska tuulikaapin oven lasissa ei ole ollut kovin paljon roiskeita parina viimeviikkona. Ilmeisesti Peto ei ole riehunut ihan niin paljon. Näin ainakin itselleni uskottelen, kunnes joku toisin todistaa. Ei tuo Peto kuitenkaan taida ihan kokonaan stressittömästi päiviään viettää. Ne läskit sulivat pois loppujen lopuksi aika nopeasti ja nyt yritän taas jo saada Petoon vähän lihaa luiden päälle. Kai se tuollainen ahdistuminen kuluttaa kaloreja siihen malliin, että ruokaa saisi antaa aika reilusti, että Peto pysyisi sopivassa kunnossa. Mutta edelleen olen kuitenkin sitä mieltä, että mieluummin näen Petosen himppasen liian hoikkana, kun minipossuna.

 Ja ai niin. Irrotin Leosta kaksi ensimmäistä punkkia. YÖK!

Parin viimeisen viikon antia

Kerrataampa sitten raunioviikonlopun ja Lohtajan leirin kuulumiset tähän väliin. Pitää kirjata jotain ylös ennen kuin unohdan, mitä kaikkea viikonloppuina tehtiin.

Raunioilla meitä oli kouluttamassa Nina Pulli ja Majka Borgström. Lauantaina aloitettiin parin tunnin teorialla ja iltapäivällä oli ensimmäinen treenikierros koirien kanssa. Treenien teemana oli pointtaaminen. Jos termi on jollekulle epäselvä (kuten se oli minulle ennen tuota viikonloppua), niin Majkan blogista löytyy juttua ja jopa videoita tähän liittyen: M & M. Leon ensimmäinen treeni meni aika pitkälti toisen videon tapaan. Ensin se yritti haukkua "jossain täällä" -tyylisesti. Kun se ei tuottanut tulosta, Leo meni sinne perille saakka ja sai siitä palkan. Yhteensä neljä maalimiestä laitettiin piiloon ja parilla viimeisellä piilolla Leo taisi jo keskittyä enemmän siihen perille menemiseen kuin haukkumiseen. Piilot olivat kaikki sellaisia, että koiran piti kurotella vähän ylös- tai alaspäin nähdäkseen maalimiehen. Siinä oli lauantai noin pähkinänkuoressa. Illalla siinä keskusteltiin raunioradalla yöpyvien kesken, että sunnuntain treeneissä sen sitten näkee, että mitä koirat oppi päivän harjoituksista.

Sunnuntaina tehtiin aamupäivällä tunkeutumisharjoituksia. Eli maalimies laitettiin vaakaputkeen ja putken suun eteen lisättiin pikkuhiljaa esteitä. Palkka vietiin maalimiehelle aina niin, että koira näki, että sinne johonkin romun taakse se palkka meni. Esteenä oli kehänauhasta tehty "verho", 1,5 litran muovipulloja ja styroksinpaloja. Näitä esteitä lisättiin pikkuhiljaa melkein jokaisella toistolla. Jos koiralla oli jonkinlaista vaikeutta selvitä jostain esteestä, niin romua lisättiin vasta sitten, kun koira meni kunnolla edellisten esteiden läpi. Jokaiselle koiralle otettiin about 5 - 10 toistoa. Osa koirista pääsi sillä toistomäärällä jo aika pitkälle. Esteiden ja toistojen määrä katsottiin aina koirakohtaisesti. Jos koira näytti siltä, että se alkaa jo väsymään, niin lopetettiin siihen kohtaan. Leon treeni meni ymmärtääkseni ihan hyvin. Jos olisin saanut itse päättää, olisin ahnehtinut Leolle varmaan liikaa esteitä sillä asenteella, että "kyllä se siitä menee". Ehkä kouluttajat kuitenkin tiesivät paremmin, miten harjoitus kannattaa toteuttaa, että koiralle ei pääse tulemaan sellaista oloa, että tunkeutuminen oli jotenkin hankalaa tai epämukavaa.

Kuva: Majka Borgström

Iltapäivällä koirille otettiin sitten vielä kierros pointtaamista. Muistaakseni Leo meni molemmille piiloille haukkumatta ja Leoksi sillä tavalla rauhallisesti ja harkiten. Ilmeisesti homman juju siis selvisi sille lauantain harjoitusten perusteella. On se vaan loistava otus <3

Kaiken kaikkiaan oli toooosi tyytyväinen viikonlopun antiin. Kouluttajilla oli selkeä tavoite ja selkeät harjoitukset, miten tavoitteeseen päästään. Tämä meidän kurssiputki jatkuu toukokuulla. Toivottavasti pystymme ennen sitä harjoittelemaan tässä ensimmäisessä osassa opittuja asioita, niin pääsisimme seuraavalla kerralla jo eteenpäin. Jos emme pääse raunioradalle, niin täytynee käyttää vähän mielikuvitusta, että missä ja miten pystyisimme tekemään pointtaus- ja tunkeutumisharjoituksia maastossa tai rakennuksissa. Toki ihan maastotreeneihinkin tuli tältä kurssilta uutta intoa ja eväitä. Nyt on muistettu ilmaisuissa ainakin olla tarkkana, että palkataan siinä kohdassa, kun koira on maalimieheen keskittynyt, eikä hauku taivaalle tai omistajalleen.

No sitten Lohtajan kuulumiset. Ajelin pelipaikalle jo perjantaina. Siellä oli pari muutakin tyyppiä yötä ja ajattelimme treenata jotain pientä siinä illan mittaan. Sitä ennen kaverukset lähtivät rannalle lenkittämään koiria ja minä jäin lämmittämään saunaa. Vaan kuinkas kävikään... heidän autonsa jäi hiekkaan jumiin ja perjantai-ilta menikin sitten pelastustehtävissä :D Auto saatiin irti, kun Suvi veti (autolla), Riitta ajoi ja Hilkka työnsi. Ei siinä sitten illalla muuta enää tehtykään, kun saunottiin ja mentiin nukkumaan. Mukava tommonen yhteistyötehtävä heti alkuun: Kerro toiselle kartalta, missä olet ja opasta hänet puhelimitse perille. Sitten laitetaan hinausköyttä niin, että yksi makaa auton sivulla ja toinen takana. Kolmas työntää havuja (perkele) eturenkaiden alle. Ja siihen päälle, se vetämis-ajamis-työntämis-tehtävä.

Lauantaina tehtiin aamupäivällä taajamaetsintää. Tai miksi sen sitten luokittelisikaan, siinä varuskunnan alueella, jossa on rakennuksia ja vähän metsää. Kaikille koirille tehtiin aika iso alue niin, että ohjaaja ei tiennyt, missä maalimiehet ovat. Leolle oli kolme ihmistä piilossa. Kaksi oli maastossa ja yksi isolla roskalavalla. Melko nopeasti löytyi ensimmäinen, mutta sitten tuli välissä vähän pidempi pätkä tyhjää. Oli kyllä kiva treenata avoimella alueella niin, että näkee koiran lähes koko ajan. Leosta näki hyvin, koska se sai hajun. Aluksi herra vähän kaahaili ja jouduin pari kertaa komentamaan sitä vähän kovemmin, mutta sen jälkeen Leo pysyi paremmin näkyvillä. Roskalavapiilolla näkyi hyvin edellisen viikonlopun perillemenotreenit. Lao tarkensi ja tarkensi haukkumatta ja yritti etsiä tietä roskalavalle. Se kiersi lavan monta kertaa ja nousi lavaa vasten useasti. Lopulta Leo sitten jäi haukkumaan sille kulmalle, jossa maalimies oli. Kehuin itse siinä kohdassa, kun Leo haukkui lavaa vasten ja katsoi oikeaan suuntaan. Pyysin maalimiestä nousemaan ja palkkaamaan sitten, kun Leo haukkuu ja katsoo häneen päin. Tilanteesta saatiin hyviä kuviakin, mutta kuvat ovat nyt sitten jonkun muun kuin minun kamerassa. Voin lisätä niitä tänne myöhemmin, jos saan kuvia itselleni.

Lauantai-iltapäivän harjoitukset olivat toisella alueella. Pyysin Leolle kaksi maalimiestä: Toinen ritiläportaisiin ja toinen poteroon maan alle. Arvasin, että ritiläportaat ovat Leolle haastavat, mutta oletin sen selviävän niistä kuitenkin. Vaan ei se ihan yksin sitten pystynyt menemäänkän, kun kaidekin oli sellainen harva ja siitä näki, miten korkealla ollaan. Leo haukkui portaiden alapäässä ja alarapuilla varmaankin kymmenisen minuuttia ja minä odottelin sinnikkäästi, että se pääsisi itse rappuset ylös. Monta kertaa Leo yrittikin ja pääsi välillä jo vähän matkaa. Mutta kun rupesi näyttämään siltä, että se ei tosiaan pääse perille saakka, menin avuksi. Pienellä tukemisella sen pääsi maalimeihelle. Alas se ei meinannu päästä ollenkaan (Hitto, ollaanko me näin korkeella!?!) mutta valjaista kiinni pitämällä siitäkin selvittiin. Alhaalla Leo leikki vähän vinkusukkapallollaan ja jatkoimme etsintää. Täytyy sanoa, että olin enemmän kuin tyytyväinen Leon palautumiseen. Pari minuuttia aikaisemmin se oli ritiläportaissa kaikki raajat harallaan ja pikkupaniikissa. Ja sitten jatkettiin etsintää kuin tyhjää vaan. Poteroon Leo osasin nyt mennä jo ihan itse ja haukkui maalimiehelle vasta perille päästyään. Autolle viedessä kuiskasin Leksan korvaan, että "Mä tykkään susta tosi paljo".

Sunnuntaina otettiin vielä metsätreenit. Leolle taas kaksi ukkoa, ensimmäinen kokonaan pressun alla sellaisessa kohdassa, joka oli aikaisemmalle kokemattomammalle koiralle ollut hieman hankala. Kumpuilevassa maastossa haju liikkuu vähän odottamattomasti ja jää kuoppiin. Leo pyörähti siinä kuopassa pari kertaa, mutta lähti sitten hyvin etsimään vähän isommalta alueelta, kun kerran ihmistä ei löytyny sieltä, missä haisi. Toinen ukko oli rakennuksen terassilla penkillä. Siihen Leo hyppäsi penkille haukkumaan, eikä yrittänyt tökkiä maalimiestä. Hyvä perustreeni siis.

Maanantain harjoituksissa Leolle tehtiin kevään ensimmäinen jälki. Pituutta oli n. 400 metriä, esineitä kolme, kulmia kolme ja yksi tienylitys. Jälki ehti vanhentua n. 2,5 tuntia. Sellainen aika perussetti siis, tarkoituksena katsoa, missä mennään. Ja Leksa ajoi jäljen tarkasti, kaikki esineet nousivat ja tienylityskin meni nenä maassa. Saan nähtävästi jatkaa ihan huoletta siitä, mihin syksyllä jäätiin :)

Pikkukoiraset ovat olleet menossa mukana vähän niin kuin lomalla. Tuskin niitä haittaa, että pääsee metsälenkeille ja Lohtajan hiekkarannoille juoksentelemaan. Petokin pulahti mereen kepin perässä sunnuntaina ja meidän piti lähteä kiiruusti takaisin autolle ennen kuin Petsku paleltuu tuulessa. Pääosin meidän elämä on ollut nyt viimeviikot pelkkää ihkutusta ja onnistumista. Hieman tätä iloa varjostaa tuo Petomiehen parantumaton eroahdistus :( Mutta sen kanssa menen nyt päivä ja viikko kerrallaan. Katsotaan, mihin sen kanssa vielä päädytään. En nyt kuitenkaan halua murehtia sitä.