Sata vuotta myöhemmin

Tällä kerralla en aloitakkaan tylsästi treenikuulumisista, vaan yritän kertoa jotain muuta. Muistelen vaikka lomaa, joka tuntuu olevan ja satojen vuosien päässä. Olenhan ollut töissä jo kaksi päivää.

Lomareissulla tuli tosiaan käytyä siellä Ikeassa. Ostin uusia petivaatteita. Syy numero 1: Omistan aika vähän ehjiä petivaatteita. Peto kun petaa joskus aika tarmokkaasti tuota sänkyään (jossa minäkin saan siis välillä nukkua). Niin että eipä tartu varpaat pussilakanoiden reikiin. Syy numero 2: Koska Peto nukkuu sängyssä (ja minäkin välillä), niin peti tosiaan näyttää siltä, että koira nukkuu siellä. On karvoja ja hiekkaa vaikka muille jakaa. Siksi ostin yhden sellaisen "beessin" setin. Se taitaa olla jopa trendikäs, vaikka itse sitä ostaessa ajattelin sen olevan hiekanvärinen. Ei kato erotu ne hiekkamuruset niin hyvin. Pedolle uudet petivaatteet kelpasivat:

Silloin eräänä päivänä (lomalla) kävimme siellä jäljestämässä ja mustikassa. Peto on saanut jo siniset vauhtiraidat pois nahastaan. Mutta siellä mustikoita poimiessa Annin poimuriin (niin, se käytti tosiaan poimuria. Mustikoiden keräämiseen) sujahti aika villinvärinen toukka. En tiedä, onko Anni vieläkään ehtinyt tunnistaa lajia, vaikka siitä otettiin kuvakin sitä varten. Mikä tämä on?  Tuo keltainen pompularaita tuossa selässä on myös "karvaa". Toukalla oli oikein kunnon irokeesi.

Itse jäljestyksestäkin otettiin/yritettiin ottaa kuvia. Hankalaahan se vähän on, mutta Anni sai napattua minusta ja Leosta ainakin tällaisen kuvan:

Tuo treenitasku ei kyllä imartele kenenkään muotoja, se on sanottava. Ihan kuin olisi kakka housuissa. Se on vesipullo siellä takataskussa. Laitetaan siis kropan muhkurat treenitaskun syyksi. Se vääristää kuvaa. Ja tuo kuvakulmakin on aika erikoinen, senkin takia näytän läskiltä...

Sitten se treenillinen osuus. Perjantain tokotreeneissä Leon kanssa tehtiin kaikenlaisia erikoisuuksia. Treenien vetäjä oli keksinyt (löytänyt netistä) hauskan "radan", joka sisälsi aika paljon elementtejä eri liikkeistä. Siinä tuli luoksetulon pysäytyksiä, kaukokäskyjä, hyppyä, noutoa ja ruutua ainakin. Sain huomata, että Leo ei ehkä sittenkään osaa ruutua oikein hyvin, kun se tehdään jollain muulla tavalla, kun liikkeenomaisesti. Ja jos Lerppu saa valita, että hakeeko se noutokapulan, vai meneekö hypylle, niin noutokapula vie voiton. Se ei ollut yllätys.

Sunnuntaina oli kokeenomaiset treenit ja voisihin sitä vaikka ilmoittautua johonkin tokokokeeseen pitkästä aikaa. Suurimmaksi osaksi homma meni hyvin. Liikkeiden aloituksiin minun täytyy edelleen panostaa lisää. Jos Leo jää seuraamisissa ensimmäisellä askeleella vähänkin huuhailemaan, niin ei se siitä kovin helpolla paremmaksi muutu. Mutta jos herra on heti alussa mukana, koko liike menee yleensä hyvin. Itse avoimen luokan liikkeet Leo osaa aika hyvin. Se on enemmänkin siis tuo virehomma, joka meillä pissii. Aina ja edelleen.

Maanantaina oli sitten tottistreenit. Minä treenaan nyt erikseen BH-koetta ajatellen. Jospa sen saisi joskus suoritettua... Siellä otin nyt sitten niitä liikkeiden aloituksia. Eli perusasentoa ja siinä katsekontaktia. Välillä palkka (lelu) pelkästä sivulletulosta, välillä siinä olosta ja kontaktista. Välillä seuraamiseen lähtemisestä jne. Ehkä se siitä. Ja tein myös paikallaolon samalla, kun toinen koira treenasi liikkeitä. Sekin meni hyvin. Näyttäisi siltä, että oikeastaan tuo BH-kokeen paikallaolo on Leolle helpompi, kun tapahtuu asioita. On jotain, mitä katsella. Ei tarvi vaan pötkötellä hiljaisuuden vallitessa.

Ja tänään aion pitää lepopäivän kaikenlaisesta treenaamisesta. Nyt pitäisi vaan sulkea tämä kone ja lähteä lenkittämään koirat. On niin väsy, että ehkä pääsen tänään jopa ajoissa nukkumaan. Ehkä.

Auringonlasku yhtenä lomapäivänä. Sata vuotta sitten.

Harhailua

Innokas jälkitreenaaja Anni laittoi tänään heti aamu(päivästä) viestiä, että olisiko tänään jälkitreenit. Ja minähän siihen, että voisipa ollakkin. Metsään siis.

Aluksi minä lähdin tekemään Siirille kulmatreenijälkeä ja Anni meni tekemään Leolla harhajäljen. Sen jälkeen oli ohjelmassa mustikanpoimintaan Piitun ja Pedon kanssa. Noin tunnin kuluttua lähdin tallaamaan Leksalle sitä varsinaista jälkeä. Harhajälki oli siis noin tunnin - puolitoista sitä oikeaa jälkeä vanhempi. Tein Leolle n. 300 metrisen jäljen, joka ylitti harhajäljen noin 200 metrin kohdalla. Leon varsinainen jälki ehti vanhentua noin tunnin.

Tällä kerralla harhatreeni meni hyvin. En tiedä, johtuiko se siitä, että harha oli aika paljon oikeaa jälkeä vanhempi, vai siitä, että harhajäljen tekijä kulki jäljestäessä perässä. Olipa syy  mikä tahansa, niin saatiin Leolle onnistunut treeni. Se sujahti harhajäljen yli aika lailla siihen reagoimatta. Tai en ainakaan huomannut mitään erikoista siinä harhan kohdalla. Seuraavalla kerralla voisi ehkä kokeilla jo sitten sitä, että harhajäljellä ja oikealla jäljellä ei olisi niin paljon eroa ajallisesti. Näkisi sitten, että onko Leo oikeasti oppinut vielä mitään, vai oliko tämänpäivän treeni vaan "liian" helppo. Olen tietenkin tyytyväinen, että saatiin onnistunut harjoitus. Mutta en anna nyt kuitenkaan vielä itseni uskoa, että Leo olisi tajunnut tämän harhajälkijutun. Parin vaikean jälkitreenin jälkeen on kuitenkin hyvä saada välillä onnistumisia.

Harhajälki piirretty kartaan jälkikäteen ulkomuistista. Jotenkin noin se meni. 

Lomailua ja jälkeilyä

Toinen kahden viikon lomapätkä alkoi viimeviikolla ja lähdimme Riikan kanssa reissuun heti viimeviikon maanantaina. Etukäteen yritin jo psyykata itseäni, että reissu ei välttämättä tule olemaan ihan rentouttava kuuden koiran kanssa. Aatu pääsi kuitenkin hoitoon, eli reissuun lähti vain viisi koiraa. Mutta kun yksi niistä on Viivi, niin reissu ei kuitenkaan tulisi olemaan ihan helppo.

Maanantain ajelimme Ouluun ja olimme yötä Nallikarissa halvimmassa mahdollisessa mökissä. Viivi ja Shiro laitettiin kumpikin omaan häkkiinsä ja lisäksi Viivin häkkiin laitettiin päälle pyyhe, että se ei koko ajan murise Shirolle. Yö saatiin kyllä nukuttua koirien puolesta, toki Riikan kanssa hihittelimme myöhäälle yöhön, kunnes minä nukahdin. Jotkut vaan ovat enemmän iltaihmisiä ja toiset aamuihmisiä. Minä lukeudun tuohon jälkimmäiseen ihmisryhmään.

Tiistaiaamupäiväksi olikin sitten jo sovittu jälkitreenit Oulun maastoihin. Heräsimme hyvissäajoin ja taisimme mennä siihen halpaan, että nyt on hyvin aikaa, eikä mihinkään kiirettä. Eli myöhästyimme treeneistä yli puoli tuntia. Onneksi Oululaiset ovat leppoisaa väkeä, eikä saatu edes kunnon haukkuja. Leolle tilasin noin kilometrin jäljen mukavaan kangasmetsään. Kävi sitten niin, että jäljellä oli harhajälkiä (eli jonkun muun kuin jäljentekijän jälkiä) riittämiin ja Leo lähti harhoille ihan kiitettävästi. Ainakin yksi harha oli todistettavasti oikeaa jälkeä tuoreempi, koska jäljelle jätetty sukka oli nostettu puun oksalle roikkumaan. Itse jälki ei siis mennyt ihan putkeen, mutta juuri tuollaisista treeneistä sitä oppii. Eli nyt pitää harjoitella Leon kanssa harhajälkiä sen sijaan, että vaan suunnittelisin harjoittelevani niitä.

Jälkitreenien jälkeen matka jatkui kohti Kuusamoa. Kun tien varressa oli kyltti, että saavutaan poronhoitoalueelle, niin poroja rupesi pomppimaankin melkein joka puskasta. Ennen majapaikkaa auton edesta, takaa ja vierestä oli juossut jo ainakin 20 poroa ja yksi hirvi. En kyllä uskaltanut ajella sataa vaan köröttelin kahdeksaakymppiä. Eikä muuten väsyttänyt tippaakaan, vaikka yleensä pitkät automatkat ovat vähän puuduttavia. Perillä meitä odotti melkoinen luksusmökki edelliseen yöhön verrattuna. Lomakylän pitäjä kertoi, että yöksi on luvattu sadetta ja seuraavallekin päivälle melkoista tuulta vesisateen lisäksi. Yöllä kuuntelimme Riikan kanssa sadetta ja myöhemmin kuulimme, että sen yön aikana oli satanut 40 milliä vettä. Melkoinen myräkkä siis!

Mun ja Pedon peti Kuusamossa

Keskiviikkona lähdimme säävaroituksista huolimatta kiertämään Pienen karhunkierroksen. Riikan logiikan mukaan huono sää tarkoittaa vaan sitä, että saamme kävellä rauhassa. Eipä ole liiemmälti muita kulkijoita. Kyllä niitä muitakin retkeilijöitä tuli vastaan, mutta hyvällä säällä niitä olisi varmasti ollut vielä enemmän. Näin jälkeenpäin voin todeta, että retkeily kolmen koiran kanssa ei ole kovin mukavata. Varsinkin, kun kaikkia on pidettävä remmissä kokoajan. Joskus puolenvälin jälkeen keksin laittaa edes Viivin remmin kiinni reppun rintaremmiin, niin kädet pääsivät vähän vähemmällä. 12 kilometrin reissun jälkeen oli kyllä käden ja jalat puhki. Maisemat olivat kyllä hienot. Voisin kiertää kyllä saman lenkin joskus toistekin, mutta ilman koiria kiitos. Tai ainakin vaikka vaan yhden koiran kanssa.

Näköalaa Kallioportilta

Myllykosken kuohuja

Takaisin mökille ruuanlaittoon ja sauna lämpiämään. Ruuan ja saunan jälkeen kello lähtentelikin jo puoltayötä ja taisin nukahtaa taas vähän kesken illanvieton. Minä se olen sitten rattoisaa seuraa ;) Onneksi kerkesin edes ruokkia ja pissattaa koirat ennen nukahtamistani.

Viivi oli eristettynä keittiöön. Muut odottaa ruokaa esteen takana.
(Kuvaaja: Riikka Bragge)

Torstaina oli sitten ohjelmassa mökin siivous ja lähtö etelää kohti. Suunnitelmana oli, että etsimme jonkun majapaikan jostain Kuopin läheltä. Iisalmen kohdalla käännyimme sitten ensimmäiselle vastaantulevalle leirintäalueelle. Tarkisin nyt Iisalmen sivuilta, että paikka oli nähtävästi tuo Koljonvirta Camping. Mökki oli jälleen sellainen edullinen, eli ei siitä sitten sen enempää. No sängystä voin sanoa senverran, että patja oli vähän sänkyä isompi, eli nukkuessa tuli sellainen "seimimäinen" olo :)

Perjantaina suihkun ja mökin siivouksen jälkeen nokka kohti Kuopiota ja Ikeaa. Nyt on myönnettävä, että tämä oli ensimmäinen kertani Ikealla. Ja nyt oli sitten muuten aika paljon ostettavaa. Selvisimme kuitenkin ulos parissa tunnissa ja vain jokusen satasen köyhempinä. Sitten vaan kotia kohti auto melkein kattoon saakka pakattuna. Perillä kotosalla oli joskus kymmenen jälkeen illalla. Purkasin kaikki matkatavarat ja ne ostokset, joten nukkumaan maltoin mennä vasta kahden maissa. Ja lauantaina piti heti aamusta saakka laittaa uusia verhoja ja mattoja ja pyyhkeitä ja petivaatteita ja kippoja ja lamppuja ja ja ja kaikkea paikalleen.

Sunnuntaina piti päästä jo treenaamaan sitä harhajälkeä. Ja toden totta, tässäpä minulle ja Leolle asia, jota meidän todellakin täytyy treenata. Leo lähti ehkä jokaiselle vastaantulevalle harhajäljelle sen ihan tekemällä tehdynkin harhajäljen lisäksi. Harhajäljen tekijä oli nimittäin nähnyt, että sinne Leon jäljen suuntaan oli mennyt pari marjastajaa. Leksa lähti sen tehdyn harhajäljen lisäksi ilmeisesti niiden marjastajien meno- ja paluujäljelle. Onneksi oikeaa jälkeä oli kuitenkin vielä edes pieni pätkä kaikkien harhailujen jälkeen. Sain Leon menemään oikeaa jälkeä sen loppupätkän ja sain koiran palkattua oikean jäljen lopussa olevan esineen löytämisestä. Mutta melkoista säätöä ja harhailua se oli kyllä melkein koko jälki. Leksakin oli jo sen näköinen, että mitä hemmettiä täällä ollaan tekemässä. Hän yrittää jäljestää ja minä en päästä.

Kun tässä nyt on tullut peräkkäin kaksi hankalaa treeniä, niin tekaisin tähään Leksalle pienen palauttavan jäljen. Siitä tuli sellainen n. 300 metrin pätkä, jossa oli alussa yksi esine, että saan palkattua jäljen löytämisestä (joka sekin osoittautui tällä kerralla hankalaksi. Johtui ehkä melkoisestä sivutuulesta?). Sitten oli ihan vaan sitä jälkeä ja lopussa esine. No oli tällä jäljellä kyllä melkoista ryteikköä, mutta se ei ole ainakaan tähän mennessä ollut Leksalle koskaan mikään ongelma. Ehkä sinne ryteikköön jää oikeastaan vaan enemmän jäljentekijän hajua, joten se saattaa olla koiralle jopa helpompaa kuin ihmisen mielestä sellainen mukavampi maasto. Jälki ehti muhia maastossa kolmisen tuntia ja se näkyi ajoittain vähän rauhallisempana vauhtina. Muuten tällä jäljellä ei ollut kyllä mitään erikoista. Eli palauttavana harjoituksena mielestäni ihan onnistunut. Leo sai todennäköisesti varmuuden siitä, että mitä siltä jäljellä odotetaan. Eli seuraavaksi voidaankin taas harjoitella niitä harhajälkiä.

Tämän päivän jälki kartalla keltaisella

Viivi Oulusa

Tämä on vauhtinouto...

Olin 6.-7.7. Korrien Tämä On valmennuksessa kuunteluoppilaana. Olen käynyt samaisten tyyppien viettiseminaarissa joskun aikaisemmin ja osa ajatuksista oli ennestään tuttuja. Kertaus on se kuuluisa opintojen äiti, joten paljon juttuja jäi kyllä haaviin tälläkin kerralla.

Luento aloitettin oppimisteorioilla. Hommahan perustuu aika pitkälti siihen, että koira tietää, mitä se saa palkaksi. Oikea tunnetila ja vire tulevat siitä. Luennolla kerrottiin, kuinka (koe)suoritus menee todennäköisesti pieleen, jos homma lähee heti alussa väärällä vireellä käyntiin. Ensimmäisessä seuraamisessa koira katselee maisemia ja ohjaajakin tulee epävarmaksi. Siitä on hankala sitten päästä enää oikeaan fiilikseen. Tutultahan tuo kuulosti... Monesti kokeessa ne ensimmäisen askeleet seuraamisessa kertovat aika pitkälle, mitä tuleman pitää. Todellakin tuttu tunne, sekä hyvässä että pahassa.

Juha aloittaa oikean tunnetilan opettamisen jo 7 - 8-viikkoselle pennulle. Hän kertoi hyvin tarkasti, miten hän homman tekee. Kuulostihan se helpolta. 10 - 15 treenikerran jälkeen koiran pitäisi olla jo melko tavalla oikeassa vireessä "ohjesanan" kuullessaan. Tämä juttu oli minulle aikaisemmalta luennolta tuttu, mutta nyt koko homma kerrottiin tarkemmin. Olen yrittänyt tehdä Leon kanssa vähän oikeaa asiaa, mutta johdonmukaisuus minulla on puuttunut kyllä tässä(kin) asiassa. Luennosta innostuneena olen kyllä nyt viikon aikana tehnyt muutaman treenin ja kokeillut, mikä minulla ja Leolla toimisi. Nähtäväksi jää, miten onnistun sössimään harjoitukset tällä kerralla ;)

Koska kyseessä oli tottisseminaari, viettijuttuja ei käyty läpi kovin tarkasti. Jonkinverran niistäkin kuitenkin kerrottiin, ovathan ne olennainen osa tottiskoulutusta. Taas kuunnellessa tajusin, mitä olen tehnyt väärin. Olen todella huono hyödyntämään laumaviettiä koulutuksessa. Kun puhuttiin siitä, miten moni opettaa koiralta laumavietin pois, tunnistin itseni niistä jutuista. Minä se tuputan nakkia ja/tai lelua silloinkin, kun koira voisi oikeastaan haluta rapsutuksia ja kehuja. Ehkä se voisi jopa palkkautua niistä. Olen jotenkin vaan opettanut itseni palkkaamaan koiraa melkein ainostaan ruualla ja leluilla. Joskus on käynyt niin, että ruoka on loppunut ja lelu on jossain kauempana. Silloin olen kehunut ja eipä Leo ole sitä pahakseen pistänyt. Yritän jatkossa muistaa tämän asian paremmin. Kunnes sen taas unohdan. Ja menen uudelle luennolle kuulemaan jälleen, että tällainen viettikin on koiralla olemassa. Pitää käydä kai luennoilla vähän useammin.

Lisäksi luennolla annettiin hyvät ohjeet siihen, miten testataan, pitääkö koira enemmän ruoka- vai lelupalkasta. En kerro sitä teille arvoisat molemmat lukijani ;) Menkää luennolle. Itse aion testata Leksan kanssa tämän, vaikka luulen sen pitävän leluista enemmän. Ihan oman oppimisen takia voisin testata Viivinkin. Olen palkannut sitä lähes ainoastaan ruualla koko sen eliniän, joten se ehkä tottumuksesta haluaa sitä enemmän. Tai sitten se osoittaa hyvin selvästi haluavansa lelua enemmän ja voin todeta kouluttaneeni Viiviä väärällä palkalla tähän saakka. Ehkä en teekkään testiä Viiville...

Luennon loppupuoli käytiin sitten läpi jokainen PK-tottiksen liike ja miten Juha sen on omille koirilleen opettanut. Kovin oli pilkuntarkkaa. Ehkä se onkin se syy, miksi minä kisaan tokon avoimessa luokassa pienissä paikallisissa kisoissa ja Juha suojelun MM-tasolla. Juha käyttää alussa aika paljon apuja ja hävittää ne sitten vähitellen melko nopeasssa tahdissa. Hänellä on ajatuksena, että koiraa autetaan alussa niin paljon, että se oppii tekemään liikkeen täsmälleen oikein alusta saakka. Noutoon sain mielestäni uusia ideoita. Testasin niitä perjantain tokotreeneissä. Se onkin sitten oma tarinansa se.

Tein siis Leolle mm. vauhtinoutoja. Eli kapula heitetään mahdollisimman kauas ja kun koira juoksee kapulan kanssa takaisinpäin, lähdetäänkin juoksemaan karkuun lelun kanssa. Olen tehnyt näitä aikaisemminkin, mutta se ei ole tuntunut toimivan Leolle. Ajatuksena on se, että koira juoksisi ohjaajan päin yhtä kovaa, kun kapulalle päin. Leo jääkin vaanimaan ja odottamaan, että "koskahan muija kääntyy". Ajattelin, että olen tehnyt harjoitukset jotenkin väärin, kun näin on käynyt. Sen vuoksi ajattelin kokeilla nyt vielä uudemman kerran. Efekti oli edelleen sama. Kuitenkin kun käännyn, Leo pudottaa kapulan ja lähtee TÄYSIÄ juoksemaan perään ja kiinni leluun. Tällä kerralla kävi vaan niin hauska juttu, että kun Leo oli kita auki syöksymässä leluun kiinni, minun pohkeeni tuli vähän eteen. Leo-poika ei siitä hämääntynyt, vaan kävi leluun kiinni apinan raivolla (totta kai, kun tuolla tavalla yritetään estää). Nyt on sitten pohkeessa melkoinen ruhje ja vertakin siitä vähän valui. Sanoisin siis, että vauhtinouto tällä reseptillä ei sovi Leolle. Tai ei ainakaan minulle. En halua pohkeisiini tällaisia jälkiä jokaisen noutotreenin jälkeen:

Pahoittelen huonoa kuvanlaatua. Omasta pohkeesta on hankala saada hyvää kuvaa

Tuon onnettomasti päättyneen vauhtinoudon jälkeen kokeiltiin toki vielä muutakin. Eihän treeni nyt yhteen pieneen törmäykseen ja vertavuotavaan pääty (totuuden nimissä on sanottava, että huomasin vasta paljon myöhemmin, että pohkeessa on reikä ja siitä valuu verta). Ainakin tämän treenikerran perusteella näytti, että Leon kanssa kannattaa tehdä sellaisia treenejä, että noutokapula laitetaan jonkin esteen eteen. Näin Leo joutuu vähän hidastamaan ja keskittymään siihen kapulan ottamiseen. Siihen kapulalle ärähtimiseen tuokaan ei tuntunut auttavan. Se vauhtinouto muuten tuntui myös lisäävän kapulalle murinaa. Leolla kun tuppaa nuo kierrokset nousemaan kaikissa juoksemisjutuissa. Nyt jälkeenpäin tuli kyllä mieleen, että myös ruudun kanssa oli vastaavaa ongelmaa aikaisemmin. Eli Leo saattoi haukkua ruutuun mennessään. Se taidettiin saada pois sillä, että Leo ei päässyt ruutuun, jos se haukkui. Pitääpä miettiä, miten samaa voisi soveltaa noutokapulan kanssa. Siinä on vaan se ongelma, että yleensä Leksa murahtaa juuri ennen kuin se ottaa kapulan suuhunsa. Siinä vaiheessa kukaan normaalilla itsesuojeluvaistolla varustettu ihminen ei kyllä yritä enää nykäistä kapulaa pois Leon ulottuvilta (kts. edellinen kuva...)

"No anteeks! Nolottaa..."

Yksi juttu, mikä taas kerran oli itselle se hyvä muistutus, oli se palkan suunta. Muistan sanoa tästä kyllä muille kouluttaessani, mutta itse en aina tunnu sitä muistavan. Mutta ehkä nyt muistan ainakin sen, että omaa jalkaa ei pidä laittaa koiran ja palkan väliin. Varsinkaan, kun koira juoksee vauhdilla n. 20 metrin kiihdytyksen jälkeen.

Synttärisankarit

Viivi-Vinkula saavutti yhdeksän vuoden iän 7.7.2013. Kuvasta päätellen Viivi olisi ehkä tarvinnut synttärilahjaksi kunnon trimmaamisen. Luulen kuitenkin, että päivänsankari arvosti enemmän sitä uintireissua, metsälenkkiä ja herkkuruokaa :)

Petosen syntymäpäivä oli sitten 9.7. ja Petskusella tuli mittariin kahdeksan vuotta. Pikkukaverit ovat nyt sitten molemmat virallisesti veteraaneja. Pertin synttäripäivälahja oli metsälenkki kuraojineen. Ja tietty ylimääräiset herkut.

Jees, Pedon kielikin on jo 8-vuotias