Nimi: Karvahaalarin Fiba
Rotu: Parsonrussellinterrieri
Syntymäaika: 07.07.2004
Korkeus: 32 cm
Viivi on syntynyt Nokialla ja tuli minun koirakseni 24.9.2004. Se on ensimmäinen harrastuskoirani ja sen vuoksi neidin kanssa on kokeiltu aika montaa lajia. Vuosien varrella on kokeiltu ainakin tokoagia, näyttelyitä, tokoa, flyballia, agilitya, metsästystä, verijälkeä, koiratanssia ja pelastuskoiratoimintaa. Näyttelyissä Viivi olisi varmaankin menestynyt enemmänkin, mutta omistajaa laji ei kiinnostanut kovin paljon. Suomen muotovalioksi asti sen kanssa tuli kuitenkin käytyä, vaikka Viivi ei oikein koskaan arvostanutkaan pöydälle nostamista ja kopelointia. Voi olla, että kehissä tulee vielä veteraanina pyörähdettyä, kun kerran joihinkin näyttelyihin yli 10-vuotiaat veteraanit pääsevät ilmaiseksi. Tokoa harrastelimme useammankin vuoden, mutta koska Viivi on aika epäluotettava ja arvaamaton muiden koirien seurassa, meidän suurimmaksi saavutukseksi jäi yksi virallinen tokokoe, josta tuloksena ALO3. Turhanpäiväisiä temppuja Viivi osaa varmaankin pari tusinaa ja esittelen niitä mielelläni uusille uhreille, joita Viivin kuolemiset, tanssimiset ja pyörimiset jaksavat kiinnostaa.
Ainut laji, jota harrastimme pidempään, oli pelastuskoiratoiminta. Viivi toimikin hälytysryhmässä viisi vuotta, joskin sen käyttö hälytyksissä oli aika vähäistä. Harjoituksissa Viivi sai touhata hyvinkin aktiivisesti puolivuotiaasta melkein kymmenenvuotiaaksi saakka. Vaikka Vinku onkin jo eläkkeellä, sen kanssa käydään harjoituksissa satunnaisesti mielenvirkistykseksi.On Viivin ansioita, että löysin tämän itselleni tärkeän harrastuksen, joka jatkuu nykyään Leon kanssa.
Tämä pieni-suuri koira on opettanut minulle hyvin paljon koirista. Luonteeltaan Viivi ei ole mitenkään helpoimmasta päästä, enkä ole itse osannut elää sen kanssa oikein. Alkuvaiheessa tehtyjä virheitä en ole saanut korjattua sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta ja nykyään Viivi saa olla sellainen kun se on: Super-iloinen ja aktiivinen pieni terrieri, jolla on äärimmäisen lyhyt pinna ja äärimmäisen suuri tahto. Kun Viivi ei saa tahtoaan läpi, sen kuulee koko naapurusto, koska lähden todella usein sen huutoon ja riehumiseen mukaan. Viivi on kuitenkin valloittanut persoonallisella olemuksellaan joidenkin ihmisten sydämen ja sille voisi melkein perustaa jonkun epävirallisen faniklubin. Olen usein sanonut, että toivottavasti Viivi on niin sanottu "Once In a Lifetime" -koira, koska en kuitenkaan halua ehkä omistaa toista vastaavaa persoonaa enää koskaan. Enkä usko, että se voisi olla mahdollistakaan, koska on olemassa vain yksi Viivi, the Queen of Everything.
Kaikessa ärsyttävyydessään Viivi on kuitenkin minulle hyvin rakas pikkueläin, joka naurattaa ja huudattaa minua lähes päivittäin. Eipä käy elämä tylsäksi.
