Raunioleirillä

Nonni, se pitkään odotettu leiriviikonloppu sitten viimein tuli. Lähdin Lapualle pelkästään Leon kanssa, koska Viivi ei ole vieläkään parantunut. Omasta mielestä leiri meni hyvin ja aikalailla odotusten mukaisesti. Toivottavasti myös muille leiriläisille jäi viikonlopusta hyvä mieli.

En ehtinyt sitten treenaamaan perjantai-iltana mitään. Ilta meni kaikenlaisessa häsäämisessä ja huoneiden jakamisessa. Lauantaina meidän ryhmä oli aamupäivällä maastossa hakutreeneissä. Leolle otin kolme maalimiestä, joista muistaakseni kaksi oli kokonaan peitetty ja yhdellä pää näkyvissä. Ohjeistin maalimiehet, että auttavan Leksaa, jos haukun kanssa on ongelmaa. Ensimmäinen maalimies oli auttanut Leksaa alkuun pääsemisessä, koska Leo ei aloittanut haukkumista heti. Ehkä se olisi aloittanut joka tapauksessa, mutta ihan hyvähän sille on kertoa, että haukkuminen pitäisi aloittaa välittömästi. Toisella maalilla Leo haukkui hyvin ja pitkään, koska irtosi hajun perässä melko kauas. Viimeistä ukkoa saimme etsiä vähän pidempään. Aamulla ei juuri tuullut ja Leo ei vaan saanut ihmisestä hajua muutakuin juuri oikeasta kulmasta lähestyttäessä. Haukku taisi sielläkin irrota melko ok.

Iltapäivällä oli ohjelmassa raunioita. Ensimmäisellä kierroksella otin Leksalle neljä maalimiestä. Yksi piilo tuotti herralle vähän päänvaivaa, kun ukko oli umpipiilossa, eikä siihen päässyt oikein hyvin mihinkään kohtaan haukkumaankaan. Yhdestä kohdasta ylettyi putken suulle, mutta siinä kohdassa jalat luisti. Lopulta Leo kuitenkin päätti haukkua siitä. Muut piilot menivät muistaakseni ihan hyvin. Ehdimme ottaa vielä toisenkin pikakierroksen, jossa jokaiselle oli vain yksi piilo. Leon ihmisen laitoin hieman haastavaan paikkaan. Aluksi piti nousta torniin kapeita rappusia. Siitä pääsi aika hyvälle tasolle, mutta toiselle tasolle piti kulkea hieman hataraa siltaa pitkin. Maalimies oli vielä pimeässä metallikontissa. Ja saatiinhan Leonkin ilmaisuongelma esiin! Haukkua ei meinannut oikein irrota, kun jännitti niin kovasti ja pieneen päähän oli kertynyt painetta vaikean reitin vuoksi. Maalimies sitten auttoi hieman ja Leo sai äänensä auki. Ei tietenkään ole kiva, että ilmaisun kanssa on ongelmia, mutta toisaalta on kiva, kun ne ongelmat saadaan esiin harjoituksissa. Nyt Leksaa saatiin autettua ja se pääsi tilanteesta yli.

Sunnuntaina oli vielä toinen rauniotreenikerta. Ekalla kierroksella kolme ukkoa Leonardolle. Ensimmäinen oli helpohkossa paikassa, mutta siitä Leo pyyhälsi aluksi ohi. Kutsuin sitä vähän takaisinpäin ja ukko löytyi. Tosi hyvä haukku. Toinen oli sellaisessa vaakaputkessa, että siihen ei pääse haukkumaan ihan ääreen. Leo kävi kurkkaamassa putken suulla ja totesi, että putkessä on ihminen. Sitten se pakitti vähän parempaan kohtaan ja haukkui siitä. Kolmas oli umpipiilossa ja sitä Leo tarkensi vähän aikaa. Kun se sitten totesi, että ihmisen luo ei pääse, se jäi haukkumaan piilon luukulle. Haukku oli vähän epävarmempi kuin aikaisemmilla piiloilla, mutta kuitenkin ihan ok. Kaikenkaikkiaan parempi suoritus kuin lauantaina. Toinenkin kierros ehdittiin ottaa ja Leolla oli yksi ukko sellaisessa kaappirivissä. Vähän aikaa Leo tarkenteli, että missä kaapissa ihminen on. Kävi sitten pökkäämässä kuonolla oikean kaapinoven raolleen ja haukkui siinä. Hyvä suoritus sekin.

Melko onnistunut viikonloppu siis. Sekä minä että koira olimme molemmat aika loppu sunnuntaina, kun kotiin saakka pääsimme. Sunnuntai-ilta menikin lepuuttaessa. Olin ollut kaukaa viisas ja maanantai oli minulla töistä vapaata. Hyvinnukutun yön jälkeen jaksoin raahautua kaikkien koirien kanssa pitkälle metsälenkille ja tein Leollekin n. 800 metriä pitkän noin pari tuntia vanhan jäljen. Oli kulmia, esineitä, polun- ja tienylitystä. Kulmat ja esineet meni hyvin, samoin polkujen ylitykset. Leo tarkasti kyllä polut pari metriä molempiin suuntiin, mutta jatkoi sitten jäljellä hienosti. Tien kanssa oli vähän enemmän ongelmaa, mutta lopulta Leo ratkaisi senkin itse. Jäljen loppuosa oli pidempi suora melkin vastatuuleen. Siinä Leo meni välillä vähän turhan korkealla nenällä, mutta muuten olin ihan tyytyväinen. Nyt kun tuota kuvaa katsoo, niin tuuli tuli todennäköisesti hieman oikealta etuviistosta. Kuvassa jälki sinisellä ja ajaminen (jäljennostoineen) punaisella.

Nyt sitten pikkukoirat mukaan ja remmilenkille. Sen jälkeen Leon kanssa vielä pyörälenkille... jos jaksaa. Olisihan tuo toisaalta lepopäivänkin ansainnut.

Sairastelua koko loppukesä ja syksy :(

Viivi on ollut sairaslomalla enemmän tai vähemmän viimeiset pari kuukautta. Ensin tuli sen käärmeenpurema. Olin pikkuhiljaa palailemassa Viivin kanssa harjoituksiin sen episodin jälkeen. Ehdin käydä yksissä harjoituksissa ja sielläkin Viivin jo röhisi vähän. Harmittomasta pienestä röhinästä kasvoikin kunnon nielutulehdus. Ensimmäinen antibioottikuuri ei purrut, nyt Viivillä on menossa toinen kuuri särkylääkkeiden kera. Ja edelleen se röhisee ja nieleskelee, onneksi edes vähemmän kuin aikaisemmin.

Eikä siinä vielä kaikki. Äsken tutkin Viivin tassua, koska Vinkunen on nuollut sitä eilisestä saakka. Yksi varvas on vähän turvonnut ja punottaa kynnen juuresta. Great! Toivottavasti siinä on vain joku pieni juttu, joka menee itsellään ohi.

Onneksi muut koiraset ovat olleet kunnossa. Samaa ei voi sanoa minusta. Puolitoista viikkoa sitten alkoi flunssa, joka jatkuu edelleen. Lääkäri epäili mykoplasmaa ja sain antibioottikuurin viimeviikolla. Töistä olen ollut poissa jo puolitoista viikkoa, mutta huomenna palaan työpöydän ääreen. Jos tämä tosiaan on tuota plasmatautia, niin raskas liikunta on sitten kielletty vähän pidemmän aikaa. Täytyy varmaankin lenkittää koiria sitten vaan hitaasti kiiruhtamalla. Semmonen sopiikin mun temperamentille aivan erinomaisesti.

Noh, voisi asiat olla huonomminkin. Viikonloppuna on kuitenkin ohjelmassa Pelastuskoiraliiton leiriä. Olin ajatellut alunperin, että otan Viivin ja Leon mukaan. Tällä hetkellä näyttäisi, että Viivi ehkä jää sittenkin kotiin. Tai jos se tulee mukaan, niin se taitaa toimia vain seuraneitinä ja mun hermojen kiristäjänä. Täytyy seurailla, miten neitikoiran paraneminen edistyy. Leireillä koirat viettävät yleensä jonkinverran aikaa autossa vuoroaan odotellen. Ja senhän me jo tiedämmekin, mitä autoilu Viiville tarkoittaa. Jos neidillä on nielussa tulehdus ja hän huutaa viikonlopun aikana autossa tuntikaupalla, niin mitä luulette nielun siitä tykkäävän...

Kun tästä selvitään, niin mulla ja Viivillä alkaa kunnonkohotuskuuri. Sitä odotellessa tyydyn vain kävelemään asfaltin reunaa rykien Viivin kanssa kilpaa. Kiitokset vaan Oskarille ja muille kavereille, jotka ovat ottaneet meidän poikia lenkille mukaan :)

Ei nimi miestä pahenna?

Välillä vähän jotain kevyempää luettavaa. Ketäpä kiinnostaisi jatkuvasti lukea, kun joku luettelee tekemisiään... Blogin ulkoasukin oli mielestäni tunkkainen ja raskas, kevensin sitäkin. Tähän kaikkeen on nyt mukavasti aikaa, kun olen taas flunssassa ja sairaslomalla.

Idean tällaiseen nimiaiheiseen postaukseen sain Sylvin ja Aatun blogista. Kun silloin luin kirjoituksen, ajattelin, että meidän koirien nimistä ei ole mitään mielenkiintoista kerrottavaa. Mutta yksi viikko - pari sitten käteeni osunut kirja toi aiheen mieleeni uudelleen.

Fiba

FIBA (Fédération internationale de basket-ball) on kansainvälinen koripalloliitto, joka "laatii kansainvälisesti noudatettavat koripallosäännöt, määrittää varusteet ja tarvittavat toimitilat, säätelee pelaajien siirtymisiä, kontrolloi kansainvälistä tuomarointia". Okei, Viivi ei ole mikään koripallofani, mutta tuo sääntöjen laatiminen ja muiden tekemisten kontrolloiminen kuulostaan jossainmäärin tutulta. Erityisen suurella antaumuksella Viivi säätelee eräiden pelaajien siirtymistä kotona sisätiloissa, sen voin sanoa.

Fiba tarkoittaa myös virhettä tai mokaa. Se ei liity Viiviin mitenkään <3 Fiballa voidaan tarkoittaa myös hyvää fiilistä ja se kuvaus osuu Viiviin noin 90 prosenttia ajasta. Älkää kysykö, mitä se loput 10 prosenttia on.

"...ja sitten tuohon suuntaan, MARS!"

Peto

Peto, eli saalistaja on eläin, joka käyttää ravinnokseen muita eläviä eliöitä. Suurin osa pedoista on lihansyöjiä, mutta osa on kaikkiruokaisia. Koiraeläimet ovat yksi petoeläinten lahkoon kuuluva heimo ja suurin osa niistä elää ja saalistaa laumassa.  Peto tosiaan on melkoinen teurastaja metsällä. Tai olisi, jos se saisi mitään kiinni. Kerran se sai hiiren kiinni ja söi sen välittömästi. Pedon kohtaloksi on muodostunut hänen ei-niin-petomainen laumansa. Muutaman kerran Peto on kyllä saanut Viivin kaverikseen saalistamiseen. Eräällä kerralla kohteena oli terassin alle juossut naapurin kissa. Peto ajoi kissan suoraan Viiville, joka odotti terassin nurkalla. Sillä kerralla kissa oli Viiviä nopeampi. Kissan onneksi terrierien työnjako oli sillä kerralla tuo. Peto tuskin olisi päästänyt kissaa karkuun.

"Pedon aisteista erityisesti kuulo- ja hajuaisti ovat herkkiä." Ehkä se on se syy, miksi Peto on ottanut meidän laumassa itselleen hälyttäjän tehtävän. Se ilmoittaa meille muille kuolevaisille jokaisen risauksen ja pamauksen, joka ulkoa kuuluu. Välillä jopa sellaiset äänet, jotka eivät oikeastaan kuulu. Ainakaan meidän muiden kuolevaisten korviin. Ehkä se on sitten tuo meitä muita herkempi kuuloaisti. Tai jotain ihan muuta...

Peto on myös sarjakuvahahmo (yksi X-men). Peto on yli-inhimillisen ketterä, voimakas ja nopea. Se on myös erikoistunut itämaisiin taistelutaitoihin ja karatetemppuihin. OMG! Jään odottamaan niitä karatetemppuja :D

"Hälyytys, HÄLYYTYYYS!"

Ciao

Ciao on italiankielinen tervehdys. Sana ciao tulee vanhasta venetsiankielien sanonnasta c-ciào ja tarkoittaa "olen orjasi". Leolle tämä nimi sopii kuin nenä päähän, koska Leksan mielestä on übersiistiä, kun saa suorittaa jonkun annetun tehtävän. Sen jälkeen se tulee kysymään, että "miten voin miellyttää sinua seuraavaksi, oi suuri johtajani". Totuuden nimissä: ei Leo aina ole tuollainen, taisin hieman liioitella. On päiviä, jolloin Leo ei muistuta orjaa yhtään pätkää. Mutta se johtuu Viivistä, joka kontrolloi muiden tekemisiä ;)

"Yes, massa!"

Lähteet: Wikipedia, Suomisanakirja 

Pikakuulumisia

Aikamoista haipakkaa on taas menty loman jälkeen. En nytkään jaksa kirjata tarkkaa selontekoa kaikista viimeviikkojen treeneistä ja menoista. Jotain kuitenkin.

Loman lopuksi osallistuin vähän hetken mielijohteesta VSPH:n Eloleirille metsäjälkiryhmään. Kouluttajana toimi Miska Jähi. Leirillä ei tehty kovin pitkiä jälkiä, joten sinänsä mitään uutta asiaa ei tullut. Mutta tulipa treenattua jälkeä vähän enemmän ja sain uuden silmäparin jäljelle mukaan katsomaan. Minulla ei ollut leirin aikaan oikeastaan jäljellä mitään suurta mysteeristä ongelmaa ratkaistavana, joten leiriltä sain lähinnä uskonvahvistusta siihen, että homma on menossa oikeaan suuntaan ja koira osaa jäljestää. Tottikseen/tokoon sain pari uutta vinkkiä. Toinen oli se lelupalkan pitäminen koiran pään vasemmalla puolella seuraamisessa. Päätin kokeilla sitä Leolle ja se tuntuu toimivan kuin häkä. Olen aina ollut sitä mieltä, että tokossa kädet levällään käveleminen on ehkä idiooteimman näköistä touhua, mitä tiedän. Nyt vaikuttaa kuitenkin pahasti siltä, että liityn siihen idiootinnäköiseen joukkoon. Jälleen kerran: Never say Never. Olen hankkinut ne tautisen rumat treeniliivin, vielä rumemmat treenitaskut ja nyt vielä tämä. Seuraavaksi oletettavasti opettelen kävelemään seuraamisessa sekä kädet levällään ETTÄ takakenossa...

Viivi toipui käärmeenpuremastaan ainakin näennäisesti entiselleen. Viimeviikolla neiti kuitenkin rupesi  kakomaan ja nieleskelemään päivittäin. Elikkäs jälleen kerran nielitulehdus. Nyt Viivi on sitten sen takia sairaslomalla ja antibioottikuurilla. Lääkkeet helpottivat Viivin oloa nopeasti, mutta kakomista ja nieleskelyä on edelleen ajoittain. Varsinkin, jos Viivi riehuu tai haukkuu liikaa. Se on hankalaa pitää Viivi kokonaan riehumatta ja haukkumatta. Se kun on tuollainen koira, joka rakastaa omaa ääntään ja haluaa ilmaista mielipiteensä joka asiaan. Etenkin silloin, kun sitä ei ole kysytty. Käärmeenpureman ja nielutulehduksen välissä kerkesimme käydä kerran hakutreeneissä. Siellä otin Viiville kävelevää maalimiestä ja se haukuttiin erinomaisesti.

Peto pääsi tällä viikolla agiliitämään ja Petsku meni pääasiassa hyvin. Vähän oli taas haisteluongelmaa ja muutakin pientä. Iloinen Petskunen oli kuitenkin koko treenien ajan. Eipä meillä taida enää monia treenejä ollakkaan ennen talvea. Ja talvikaudella jätänkin agilityn Pedon kanssa kokonaan. Eipä se taida Petolaista haitata, koska huomenna alkaa metsäkanalintujen metsästyskausi.

Eilen ja viimeyönä osallistuin Leon kanssa jälki- ja hakukokeeseen. Päivällä suoritimme hyväksytysti Pelastuskoiraliiton perusjälkikokeen päiväosuuden. Koe meni aivan loistavasti! Leo nosti jäljen tosin hyvin ja minäki luotin koiraan siinä vaiheessa ja ilmoitin, että jälki menee tässä. Saimme luvan jatkaa ja Leksa jäljesti kuin juna. Kaikki neljä esinettä löytyivät ja Leo toi ne minulle tosi hienosti. Jäljen päässä olevaa maalimiestä Leo ei ruvennut heti haukkumaan, joten käskin sen sitten haukkua. Näissä kokeissa jäljen päässä olevaa ihmistä ei ole pakko ilmaista, mutta omasta mielestäni pitää. Varsinkin pimeässä on mielestäni parempi, että tiedän varmasti koiran olevan maalimiehellä. Tämä oli elämäni ensimmäinen jälkikoe koiranohjaajana ja onnistumisesta tuli kyllä tosi hyvä fiilis!

Yöllä meillä oli vielä perushakukokeen pimeäosuus. Olin kokeessa itse sairaana ja siinä vaiheessa yötä jo melko piipussa. Jälkikokeestakin oli vielä niin hyvä mieli, että en asettanut itselleni juurikaan paineita hakukokeeseen. Huomasin siinä metsässä tarpoessa, että en jännittänyt juuri yhtään. Siitäkään huolimatta, että en meinannut saada Leosta kunnon haukkua irti ennen alueelle lähtemistä. Jotenkin sain itseni vaan siihen moodiin, että "se menee, miten se menee". Leolla tuntui olevan aluksi vähän vaikeuksia päästä vauhtiin. Aika nopeasti se katosi johonkin melko kauas minusta ja ajattelin, että pian kuuluu haukku. Mutta kun ei kuulunut, kutsuin sen takaisin. Siinä vaiheessa ajattelin, että se on varmaan käynyt puhisemassa jossain maalimiehellä ja tulee taas jättö. Jatkoin kuitenkin etsintäsuunnitelman mukaan ja Leo irtosi uudelleen aika kauas. Siinä vaiheessa liukastuin johonkin kiveen ja kaaduin kiven takana olevaan pieneen kuoppaan rähmälleni. Testaaja kysyi, että miten kävi. Olin juuri vastaamassa jotain epämääräistä, kun Leon ilmaisuhaukku alkoi kuulumaan metsän uumenista. Nousin pikaisesti ylös ja ilmoitin, että koira ilmaisee. Kipitimme maalimiehelle ja Leo ei ollut käynyt ainakaan sillä maalimiehellä aikaisemmin. JES! Koe jatkui ja aika pian löytyi toinen maalimies. Siellä aika ok haukku, mutta aloittaminen tuntui kestävän melko pitkään. Leo ei ollut käynyt silläkään maalimiehellä aikaisemmin. Vähän päästä löytyi se kolmaskin maali ja siellä Leolla oli jo enemmän vaikeuksia haukun aloittamisen kanssa. Aluksi se kävi vähän pötköttelemässä maalimiehen vieressä. Sen jälkeen piti pissata ja mennä pötköttämään uudelleen. Sitten alkoi armoton ähinä ja puhina, mutta loppuviimein koirasta irtosi edes muutama kunnon haukahdus. Ilmaisu hyväksyttiin arvosanalla tyydyttävä. Leo ei ollut käynyt aikaisemmin tälläkään maalimiehellä, joten koe meni läpi hyväksytysti! Nyt Leksalla olisi sitten peruskoe hausta suoritettuna ja jäljen peruskokeesta toinen puoli.


Syitä huonoon ilmaisuun voisi taas pohtia ja pohtia. Joko se johtui pimeästä, koska emme ole treenanneet vielä tänäsyksynä pimeässä ollenkaan. Tai sitten koetilanteesta. Joku asia tuossa koetilanteessa aiheuttaa sen, että Leolla on huonot ilmaisut. Jos se johtuisi vieraista maalimiehistä, niin ongelman olisi pitänyt tulla esiin Oulussa. Kokeenomaisista alkuhöpinoistä ja etsintäsuunnitelmistakaan sen ei pitäisi johtua, koska sitäkin olemme harjoitelleet. Jäljelle tuntuu jäävän vai ohjaaja, joka käyttäytyy kokeessa eri tavalla kuin harjoituksissa. Täytynee miettiä ja pohtia tämä asia puhki moneen kertaan. Ehkä treeneissä keskityn nyt seuraavat viikot kuitenkin peitettyihin maalimiehiin ja treenaan oman koiran loppupäässä, kun on jo hämärää tai pimeää. Olisi tosi kätevää, jos ongelman saisi esiin treeneissä ja siihen voisi puuttua. Kokeessahan maalimies ei saa eikä voi auttaa koiraa mitenkään. Treeneissä se onneksi on sallittua :)