Pikainen hoitokeino ;)

Nypin Viivin turkin tällä viikolla vähän siistimpään kevätkuntoon. Muistin kerrankin ottaa "ennen ja jälkeen"-kuvat. Näistä kyllä näkee, että nyppimisellä saa ihmeitä aikaan:

Ensimmäisessä kuvassa Viivi näyttää ensinnäkin siltä, että tuolilla seisominen on epämiellyttävimmästä päästä asia, mitä neiti tietää. Sen lisäksi selkälinja näyttää huonolta. Kaulaakaan Viivillä ei näytä olevan oikeastaan ollenkaan.

Toisessa kuvassa häntä on jo pystyssä: "Jee! Nyppimiskidutus on ohi!" Selkä on suora ja neitikoira on laihtunut ainakin kilon. Kuvakulma ei ole kovin hyvä, eli kaula ei vieläkään näytä kovin pitkältä. En kyllä jaksanut siistiä kaulaa ja rintakehää muutenkaan ihan kunnolla... enka mahanalustaa. En tehnyt muutenkaan mitään näyttelytrimmiä (koska en edes osaa tehdä mitenkään kovin hyvää näyttelytrimmiä) vaan siistin ainoastaan Viivin ulkomuotoa. Jostain syystä karva tuntui olevan aika tiukasti kiinni, vaikka se laadultaan tuntui ihan nyppimisvalmiilta. Viivi tuntui kärsivän nyppimisessä normaalia enemmän, niin en viitsinyt kiusata sitä enempää. Yleensä Viivi ei osoita minkäänlaisia kivun merkkejä, kun nypin sitä. Ainoastaan se ärsyttää, kun pitää pysyä paikallaan. Tällä kerralla vaikutti siltä, että itse nyppiminen olisi tuntunut epämukavalta. En tiedä, mistä se johtui, karva tosiaan tuntui kyllä valmiilta nypittäväksi. Ehkäpä kokeilen parin viikon päästä uudemman kerran, jos olin kuitenkin vähän liian ajoissa.

Mutta tosiaan reilu puolen tunnin käsittelyllä sain notkoselkäisestä kilpikonnakaulasta terveen ja hyväkuntoisen näköisen parsonin. Eikä edes maksanut mitään :)

TK1 Gwynion Ciao

Tulihan se sieltä lopultakin :) Koirasta tämä homma ei ole ollut kiinni missään vaiheessa ja tänäänkin saatiin se viimeinen ykköstulos toko alokasluokasta vähän niin kuin ohjaajasta huolimatta. Tässä pisteet ja kootut selitykset

Luoksepäästävyys 10. Leo istui ihan nätisti, taisi vähän heilulttaa häntää, kun tuomari tuli katsomaan.

Paikalla makaaminen 9. Olihan sitä rauhattomuutta edelleen varsinkin makaamisen alkupuoliskolla. Leo haisteli maata ja vinkui vähän. Sitten sen yhtäkkiä tuntui muistavan, että olemme harjoitelleen leuan maassa mitämistä ja laski leuan maahan. Pari kertaa se sen jälkeen nosti päätä ja katseli johonkin yleisöön päin, mutta laski leuan takaisin alas. Olin ihan tyytyväinen, koska pitäisin tätä edistyksenä, vaikka ei ihan perillä vielä ollakkaan.

Seuraaminen kytkettynä 8,5. Yhdessä kohdassa Leo yritti jäädä haistelemaan jotain ja alussa seuraaminen oli vähän huonompaa muutenkin. Noin puolenvälin jälkeen Leksa kuitenkin skarppasi ja meni loppupätkän hienosti. Olin tyytyväinen varsinkin käännöksiin.

Seuraaminen taluttimetta 8. Jäi samassa kohdassa haistelemaan, kun ensimmäisessäkin seuraamisessa. Muuten edellisen toisinto, paitsi että jostain syystä viimeinen perusasento jäi tekemättä.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9. En enää muista tarkalleen, mistä yksi piste meni. Olisiko seuraaminen ollut taas alussa vähän huonoa. Muistaakseni tuomari sanoi, että koira meni maahan hyvin.

Luoksetulo 10. Tämä meiltä sujuu, Leo tykkää juosta. Ja sivulletuloja olemme tankanneet senverran paljon, että sen pitäisikin sujua suunnasta kuin suunnasta.

Seisominen seuraamisen yhteydessä 9,5. En tiedä, mistä puoli pistettä meni. Varmaankin taas annoin huomaamattani jonkun ylimääräisen avun.

Estehyppy 6. Tämä on ainut kohta, joka jäi vähän harmittamaan. Leo hyppäsi hienosti ja pysähtyi seisomaan... kunnes haistoi maasta jotain tosi kiinnostavaa. Haisteli ja liikkui ja lopuksi rupesi jo haistelemaan hyppyä. Mietin vähän, että mistähän mahtaisi mennä vähiten pisteitä, mutta kun haistelu siirtyi hyppyesteeseen, otin Leoa pannasta kiinni ja ohjasin sivulleni. Loppuistuminen sitten jo onnistuikin. Pisteitä meni siitä, että koskin koiraan. Toisaalta Leo näytti jo vähän siltä, että se saattaisi nostaa jalkaa hyppyesteeseen, joten ehkä kuitenkin ihan hyvä, että vedin sen pois.

Kokonaisvaikutus 9. Tuomarin mukaan koira osaa teknisesti hyvin ja oli suurimmaksi osaksi reipas ja iloinen. Yksi piste meni haistelusta, jota tapahtui aika monessa kohdassa.

Tänään siis Vaasan Agilityseuran tokokokeista Tiina Laakolta ALO1-tulos pistemäärällä 174/200 ja koulutustunnus TK1. Sijoitus oli toinen viidestä koirasta. Ei voi olla kuin tyytyväinen, varsinkin kun perjantain treenit samaisessa hallissa menivät kaikkea muuta kuin hyvin. Jouduin puuttumaan aika kovastikin Leon haisteluun hallilla perjantaina ja treeni meni yhdeksi Ei-sanan hokemiseksi. Ajattelin, että koiralle jäi varmaan tosi kiva fiilis treeneistä. Ehkä siitä kuitenkin oli jotain hyötyä, koska Leo ei haistellut ihan niin paljon kuin yleensä. Jatkossa täytyy vaan olla ehdoton tuon haisteluongelman kanssa. Kun treenataan, maata ei haistella. Piste.

Alla meidän eka koulutustunnuskuva :)

Huomatkaa hieno TK1-mitali Leon kaulassa ;)

Nuuskimista

En ole hetkeen kirjoitellut meidän pelastuskoirailuista, vaikka treenejä on kyllä ollut. Alkuvuodesta panostimme yhdistyksessä ihmisten kouluttamiseen ja meillä on ollut teoriakertoja. On käyty läpi kartanlukemista, hajujen liikkumista, etsintäsuunnitelman tekemistä, erilaisia etsintätapoja, GPS:n käyttöä, radiopuhelmen käyttöä, ryhmänjohtajahommia ja jälkiteoriaa. Ainakin. Välillä on ehditty treenata vähän koiriakin.

Saimme Laihian kunnalta käyttöön vanhan purku-uhan alla olevan päiväkodin. Rakennusetsintää on nyt sitten tehty kuuriluontoisesti vähän useamman kerran. Täytyy kyllä sanoa, että koiran lukeminen rakennuksessa on vähän eri asia kuin maastossa. Viivi ainakin haistelee rakennuksessa yleensä sitä paikka, missä maalimies ei ole. Olen ottanut sen kanssa pari kertaa nyt niin, että en tiedä, missä etsittävät ovat. Siinä sen huomaa, miten vaikeaa lukeminen on. Rakennuksessa on paljon kaappeja ja joissakin huoneissa on vaatteita ja joitakin lelujakin. Osassa kaapeista on myös jotain roinaa vielä. Viivi sitten merkkaa melkein joka huoneessa jotain nurkkaa tai kaapinovea. Hyvää treeniä itselle ja koiralle. Viivi on tehnyt niin paljon metsässä etsintää, että tarkentaminen ei ole sen vahvinta osa-aluetta.

Vinkusen kanssa olin myös hälytreeneissä reilu viikko sitten. Taas sai huomata, että koira se toimii ohjaajasta huolimatta. Tein hyvän etsintäsuunnitelman, mutta en sitten malttanut pitää siitä oikein kiinni. Aikaa tuhraantui vähän turhiinkin hommiin. Meidän etsitäalue oli ison huoltoaseman pihapiiri. Taas koiranlukutaito oli koetuksella, kun Viivi merkkasi parkkialueella olevia ihmisiä tosi paljon. Hyvää treenissä oli se, että muistin kehua koiraa merkkauksista tyyliin "Hyvä tyttö, mutta etsitään täältä". Ja se, että Viivi ilmaisi etsittävän erinomaisesti tunnin etsinnänkin jälkeen. Tuntuu, että osaan tehdä teoriassa nämä hälyhommat sun muut ihan hyvin, mutta käytännön puolella harjoiteltavaa riittää ja riittää.

Leo on päässyt myös rakennukseen etsimään. Outo paikka ei ollut Leolle minkäänlainen ongelma, eikä umpipiilojen ilmaisukaan. Toki harjoittelu ei ole pahitteeksi senkään kohdalla. Vauhtia herralla saisi olla vähän vähemmän, niin sitä ei tarvitsisi kokoajan kutsua ja ohjata niin paljon. Yritän kuitenkin rakennuksessa edetä järjestyksessä huone kerrallaan, mutta Leo haluaisi juosta joka käytävän päästä päähän pari kertaa ensin. Ja sitten kun pitää mennä niin kova, niin äkkikäännökset aiheuttavat liukastelua ja häsläämistä. Pöljä otus, ei ymmärrä omaa parastaan ;)

Myös jälkikausi tuli aloitettua tälle vuodelle. Näin jälkeenpäin ajateltuna aloitin turhan vaikealla jäljellä Leon kanssa. Pyysin kaveria tekemään jäljen tien viereen ja ylittämään tien pari kertaa. Tämä ajatus tuli siitä, kun teiden varret ovat jo lumettomat. Otin sitten tähän jälkeen (joka oli siis ensimmäinen pitkään aikaan) uutena ajatuksena sen, että jälki voi mennä tien vieressä. Soralla. Ja että jälki voi mennä tien yli ja jatkua vielä sen jälkeen tien vartta pitkin. Asfalttitien. Oli siis kokolailla erilainen jälki, kun mitä on harjoiteltu ja alustakin sellaista, mitä ei ole harjoiteltu. Alun kanssa oli siis tietenkin ongelmia. Leo nosti jäljen, mutta kadotti sen samantien. Yritin sitten seistä vaan tolppana ja antaa sen ratkaista ongelman. Kauan sain seistä ja annoin pari kertaa "jälki"-käskyn vähän muistuttaakseni, että sellaista tässä pitäisi nyt tehdä. Jälki nousi odottelun jälkeen jotenkuten ja meni kohtalaisesti ensimmäiseen tienylitykseen saakka. En tiedä, osasiko Leo tosiaan jäljestää tien yli, vai oliko se vaan sattumaa, että se meni melko oikeassa kohdassa toiselle puolelle. Jäljestys jatkui taas kohtalaisesti. Kun seuraava tienylitys tuli, meidän piti pysähtyä ja odottaa, että auto menee meidän ohi. Siinä kohdassa varmaankin autoin Leoa vähän liikaa, kun taisin näyttää sille suunnan tien toiselle puolelle "jälki" -käskyn sanoessani. Tässä kohdassa jälki lähti sujumaan jo vähän paremmin, koska jäljentekijä oli kävellyt vähän ojan puolella heinikossa. Ongelmia tuli sitten siin kohdassa, kun tien vieressä oli talo. Pihassa oli varmaankin liikuttu ja todennäköisesti postilaatikollakin käyty. Kohdalla oli varmaankin vähän niinkuin harhajälkiä. Joudun kysymään jäljentekijältä, että mistä hän on mennyt, että en päästäisi Leoa vaihtamaan toiselle jäljelle. Siinä kohtaa tuli sitten taas stoppi. Leo lopetti jäljestämisen ja katseli minua. Onneksi näin edessäni sorassa jäljentekijän kengänjäljen, joten kykenin seisomaan rauhassa tolppana ja odottelemaan, että Leo ratkaisee ongelman. Vähän Leo vinkui ja ihmetteli. Sitten se laittoi nenun maahan ja jatkoi jäljestämistä aikaisempaa varmemmin. Kolmas tienylitys meni jo hyvin. Leo tajusi, että kun jälki loppuu tällä puolella tietä, niin se jatkuu toisella puolella. Ihan itse se meni tien toiselle puolelle ja nosti jäljen sieltä. Loppupäässä jälki meni ojan yli ja vielä pätkän hakkuuaukealla. Heti kun pääsimme metsän puolelle, Leon jäljestys muuttui varmaksi. Loppupalkkana ollut lelu löytyi aika pian ja Leon riemulla ei ollut rajoja. Se jaksoi vinguttaa lelua suussaan koko matkan autolle saakka. Tai en tiedä, oliko se riemua, vai paineiden purkamista...

Pedolle tein lyhyen hömpöttelyjäljen metsään ja viljelin nakkeja satunnaisesti. On se kyllä hauska tapaus tuo meidän Petsku, kun se osaa jäjestää hyvin harjoittelun määrään nähden. Vähän se oikaisi mutkassa, mutta muuten jälki meni hyvin. Kai se täytyy uskoa, että koira oppii parhaiten, kun ohjaaja jaksaa olla rauhallinen. Myös jäljestäessä Pedon kanssa minulla on ihan rento asenne. Jos homma ei suju, niin ei se mitään. Saman asenteen kun saisi siirrettyä Viivin ja Leon kanssa tekemiseenkin, niin yhteistyö olisi paljon toimivampaa. Minulla vaan vanne puristaa päätä heti, kun tekemisellä on jotain tavoitteita. Pöljä ihminen, ei ymmärrä omaa ja koiransa parasta ;)

Viikonlopun rientoja ja tokokuulumisia

Perjantaina oli tosiaan ne tokoepikset. Lauantaina oli rästihommapäivä, joten koirat jäivät vähän vähemmälle huomiolle. Sunnuntaina oli sitten koirienlenkityspäivä.

Perjantain epikset menivät joka suhteessa odotettua paremmin. Olin itse liikkurina mölli ja ALO-luokissa. En ole aikaisemmin ollut liikkurina minkäänlaisissa kisoissa, ainostaan treeneissä olen liikkuroinut satunnaisia liikkeitä. Vähän jänskätti etukäteen, mutta olin tehnyt hyvät suunnitelmat. Liikkurointi meni melkein nappiin paria pikkujuttua lukuunottamatta. Myös kokelailla meni hyvin. Jee!

Leon kanssa olin ilmoittautunut avoimeen luokkaan kokeiluluontoisesti. Etukäteen päätin, että pidetään vaan hauskaa, tuloksesta viis. Näkisin vähän, että missä mennään avoimen liikkeiden kanssa. Paikkamakuu oli ensimmäisenä, enkä asettanut sen suhteen tavoitteita kovin korkealle. Koska liikkuroin itse aiemmat luokat, en ehtinyt ottaa Leksaa halliin rauhoittumaan ennen paikkamakuuta kovinkaan pitkäksi ajaksi. Toisekseen näköeste on hallissa aika kaukana kehästä, eli jouduin menemään normaalia kauemmas ja piiloon paikkamakuun ajaksi. Jo kehästä lähtiessä näin, että Leo haistelee maata. Se oli kuulemma haistellut makuultaan niin pitkälle kun pystyi ja nousi seisomaan ja haistelemaan, kun makuulta ei enää ylettynyt kauemmas haistelemaan :( Minut kutsuttiin piilosta Leon viereen seisomaan loppuajaksi. Nollahan siitä napsahti. Palkkasin Leksan kuitenkin, koska olin mielestäni itse vaatinut siltä vähän liian vaikeaa asiaa. Pienet leikit välissä ja sitten kehään tekemään yksilöliikkeet.

Paikallamakaaminen siis se pyöreä 0.

Seuraaminen taluttimetta: 8,5. Leoksi hyvä kontakti, käännökset meni hyvin. Välillä Leo piti niin kovasti kontaktia, että nojasi vähän muhun. Annoin varmaan pari ylimääräistä käskyäkin. Olin tyytyväinen kyllä, vaikka onhan tuossa edelleen parantamisen varaa.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 9,5. Hmm, en osaa sanoa, mistä puoli pistettä meni. Olisinko taas antanut jossain kohdassa jotain ylimääräisiä apuja? Ehkä ainakin hidastin vähän ennen käskyä.

Luoksetulo: 10. Whaaaat! Se pysähtyi, kun sanoin "seiso". Us-ko-ma-ton-ta! Olen nähtävästi ottanut oikeassa suhteessa läpijuoksuja ja pysäytyksiä, koska Leo ei ennakoinut pysäytystä (eli juoksi kunnolla), mutta pysähtyi käskyn kuultuaan.

Seisominen: 8. Tässä Leo taisi vähän kääntyä, kun kävelin sen taakse. Ei kuitenkaan pahasti, koska pisteitä ei mennyt tuon enempää. Vielä pitää harjoitella lisää muutenkin tuota, että pitää seisoa liikkumatta olimpa minä missä tahansa.

Noutaminen: 9,5 Sanoin varmuuden vuoksi "odota" ennen kuin heitin kapulan. Muuten taisi mennä ihan hyvin, kapulaa ei edes pureskeltu.

Kauko-ohjaus: 9. Tämä perinteinen, eli ensimmäisessä istumaannousussa tarvittiin kaksi käskyä. Täytyy ehkä miettiä, että olisiko tässä liikkeessä koiran jättämiskäsky joku ihan omansa, että Leokin tietää, mitä on tulossa.

Estehyppy: 9. Otin ALO-hypyn, koska kisaamme virallisissa kokeissa vielä alokasluokassa. En halua opettaa vielä Leksalle, että hypyn yli voi hypätä myös takaisin.

Kokonaisvaikutus: 9. Tuomari ei tainnut sen kummemmin perustella. Ehkä piste meni siitä paikkamakuun rauhattomuudesta ja alokasluokan hypystä.

Epiksistä siis AVO2-tulos pisteillä 155. Olen supertyytyväinen! Okei, paikkamakuu olisi saanut mennä paremmin, mutta yksilöliikkeet menivät meidän osaamistasoon nähden suorastaan erinomaisesti. Tai paremminkin meidän treenimäärään nähden.

Lauantaina koirat saivat tyytyä omassa pihassa juoksenteluun ja ulkohäkissä olemiseen. Joskus on vaan pakko tehdä rästiinjääneitä kotihommia sun muita väsymykseen saakka. Onneksi haukut väsähtävät aika hyvin ihan vaan silläkin, että saavat olla ulkona tuntikaupalla. Tässä meidän naapurustossa riittää vahdittavaa kyllä.

Sunnuntaina pakkasimme sitten eväät ja koira mukaan ja suuntasimme luontopoluille. Aluksi meinasimme mennä Rajavuoreen, mutta polut eivät olleet siellä auki. Kokeilimme mennä pari askelta umpihangessa, mutta kokeilu loppui lyhyeen, kun lunta oli ainakin polviin saakka. Paikan vaihto ja koirat metsään riehumaan. Olimme lenkillä ja makkaranpaistopuuhissa viitisen tuntia. Leo oli ihan puhki, mutta meidän pikkukoirissa olisi riittänyt virtaa toiseen samanlaiseen lenkkiin. Juniori ei ole vielä oppinut, että voimiaan voi myös säästellä. Se juoksee täysillä hangessa ja pomppii kiville niin kauan, kun jaksamista riittää. Sen kanssa pitää vaan tehdä enemmän piiiitkiä lenkkejä, niin eiköhän se rauhallisempi vaihde löydy Leostakin.

Maanantaina oli Vaasan agilityseuran kevätkokous. En päässyt itse kokoukseen, mutta olin ilmoittanut Leon Vuoden 2011 tokotulokas -kilpailuun. Ja me oltiin voitettu omassa luokassamme! Leo on nyt siis Vaasan Agilityseuran vuoden tokotulokas 2011. Ihan hyvin on meidän kisaura lähtenyt vauhtiin. Itsestä tuntuu, että ei ole kovin paljon edetty, mutta onhan sitä edistystä tapahtunut. Jotenkin vaan tuntuu, että ongelmakohdat pysyvät samana kuukausi toisensa jälkeen. Ehkä pitäisi vaan treenata enemmän ja säännöllisesti. Tuskin ne ongelmakohdat itsestään korjaantuvat kuitenkaan...

Kunnossa ja kunnossa...

Sitkeä flunssa on pikkuhiljaa väistymässä ja olemme palanneet normaaliin päiväjäjestykseen. No paitsi auto on edelleen korjaamolla. Olen kuitenkin vuorannut vara-auton lakanoilla sun muulla ja kuskaan koiria sillä.

Torstaina Leo oli taas osteopaatilla. Positiivista oli se, että mitään uusia jumeja ei ollut tullut kuukauden aikana. Hoitoa sai jatkaa siitä, mihin viimeksi jäätiin. Tällä kerralla aikalailla kaikki jumitukset saatiin pois. Selän kipeä kohta ei kuulemma johtunut oikeastaan selästä, vaan rintakehän jumituksesta. Osteopaatin mukaan Leo vaikuttaa sellaiselta koiralta, jota kannattaisi käsitellä säännöllisesti. Ei nyt kuukausittain kuitenkaan tarvitse. Päivittäin Leon kanssa kannattaisi tehdä edes kilometrin - parin ravilenkki, että se käyttäisi kroppaansa tasaisemmin. Pyörälenkkejä siis tiedossa, kun liukkaudesta päästään. Sinänsä ei mitään uutta informaatiota. Tiesinkin jo, että Leo ei ravaa tarpeeksi ja että sen kanssa pitäisi pyöräillä. Vapaanaollessa Leo enimmäkseen laukkaa (ja vouhkaa) ja kävelylenkillä se ei pysty ravaamaan liian hitaasta vauhdista johtuen. Ehkä voisin yrittää pyöräillessä opettaa Leolle jonkun ravaamiskäskyn ja käyttää sitä myöhemmin silloinkin, kun Leo on vapaana.

Tänään olin sitten pitkästä aikaa tokotreeneissä. Monen monta treenikertaa on jäänyt väliin pakkasen, sairastelun ja rikkinäisen auton vuoksi. Ja sen todella huomasi. Leo ei osannut enää ollenkaan muka mennä liikkeestä maahan, vaikka se on ollut yksi varmoista liikkeistä tähän saakka. Seuraaminen oli suurimmaksi osaksi ihan kökköä ja hypyn jälkeen oli tosi vaikea seistä paikallaan. Jos jotain positiivista pitää keksiä, niin sain ainakin paljon vinkkejä ja neuvoja Päivikki Perko-Mäkelältä. Ensi perjantaina olisi sitten tokoepikset ja olen ilmoittanut Leon avoimeen luokkaan. Tämän päivän treenien perusteella sanoisin, että lähdemme hakemaan epiksistä uusia kokemuksia. Koiran vireen lisäksi minut täytyy kiinnittää huomiota omaan mielentilaan. Turhaudun todennäköisesti koiraanikin nopeammin... mistähän se koira onkaan sen oppinut.

Meinasin mennä Leon kanssa toko jälkeen vielä paimennustreeneihinkin, mutta päätin jättää sittenkin väriin. Tokoilu jo sai torstaina osteopaatilla käsitellyt kohdat kuumottamaan. Ajattelin, että paimennus ei välttämättä oli nyt hyvä ajatus. Leo kun ei osaa mennä kovin rauhallisesti ja nyt olisi saattanut olla liukastakin.

Viivi on keskittynyt kaasuttamaan meidän taloa. En ymmärrä, miten sillä voi olla maha sekaisin vähän väliä. Tällä hetkellä kaikki koirat meillä syövät samaa ruokaa, mutta Viivi on ainut kaasuttelija. Neiti taitaa syödä ulkona kaiken, mitä vastaan tulee. Sille kelpaa kepit, kaarnanpalat, kaikkien eläinten jätökset ja jääpalat. En tiedä, mitä se tällä kertaa on napostellut. Viivi on välillä fiksu ja se keksii asioita, joita meillä muut koirat eivät keksi. Mutta sen älykkyys ei todellakaan ulotu siihen, että se ymmärtäisi, mitä voi syödä ja mitä ei.

Viivin kaasuase

Alatalo x 2

Olen ollut viime viikonlopun aikana kahdella Vappu Alatalon luennolla. Ensimmäisessä käytiin läpi aihetta Psyykkinen valmentautuminen koiraurheilussa ja sunnuntana aiheena oli koiran motivointiin liittyviä asioita. Kirjaan tähän lyhyesti molemmista jotain, kun asiat ovat vielä tuoreessa muistissa.

Psyykkinen valmentautuminen on itselleni ihan uusi asia ja täytyy myöntää, että suhtauduin koko aiheeseen melkoisella ennakkoasenteella. Ajattelin, että humpuukia koko homma, mutta mennään nyt, kun halvalla pääsee. Ja hyvä että menin. Kuvittelin etukäteen, että pitkästyn kuoliaaksi kolmen tunnin luennolla, mutta aika meni todella nopeasti. Luennolla tehtiin mielikuvaharjoitus, johon päätin paneutua asiaan kuuluvalla innokkuudella. Ja hetkinen... sain aikaan itsessäni tuntemuksia! Aluksi piti miettiä jotain todella hauskaa leikkihetkeä koiran kanssa. Löysin muististani aika hauskan tapauksen ja melkein tirskuin ääneen. Sen jälkeen täytyi käydä mielessään läpi jännittävä koetilanne alusta loppuun. Oli itse yllättynyt, kun tunsin käsieni hikoavan ja poskien kuumottavan. En tiedä, johtuiko kuumotus flunssasta, mutta ainakin se sattui tulemaan juuri oikealla hetkellä. Onko mielukuvilla tosiaan näin paljon voimaa?

Aluksi puhuttiin pitkään vireestä ja siitä, millaisilla harjoituksilla voi itse päästä oikeaan vireeseen. Harjoittelemalla prosessin saa nopeammaksi ja oikean vireen oppii saavuttamaan nopeammin. Mielikuvaharjoituksilla voi oppia säätelemään omaa jännitystään. Toisilla jännittäminen voi viedä vireen liian alas, jolloin tapahtuu ns. jäätyminen, eikä saa tehtyä oikein mitään. Joillakin taas vire nousee liian korkeaksi, alkaa tärisyttämään ja oksettamaan, eikä silloinkaan pysty toimimaan kunnolla. Itse taidan kuulua tuohon ylivireporukkaan. Onneksi en tapaa oksennella, mutta kunnon tutinat saan aikaan ennen jännittävää tilaisuutta. Vappu suositteli Jukka Katajan Rentoutumisen työkirjaa jännittäjille.

Mielikuvaharjoittelulla voi rakentaa itselleen suoritukseen oikeaa virettä. Jos mielikuvaharjoituksessa on kohtia, joissa kokee epämiellyttäviä tuntemuksia, niitä voi "leikata pois" ja tilalle voi "liittää" jonkun sellaisen mielikuvan, jossa on oikea vire. Kun tätä mielikuvaa harjoittelee tarpeeksi, oikea vire siirtyy myös oikeaan suoritukseen. Näin luennolla ainakin väitettiin. Ajattelin testata :)

Motivointiklinikka aloitettiin sillä, että suhteen koiran ja ohjaajan välillä täytyy olla kunnossa. Koiralle täytyy osata tarjota sellaista tekemistä, mistä koira pitää. Ohjaajan täytyy myös olla koiralle turvallinen ja luotettava. Uhkaavassa tilanteessa koiran on voitava luottaa siihen, että ohjaaja hanskaa homman. Lisäksi ohjaajan on oltava se, joka "hallinnoi" kaikkia koiralle tärkeitä asioita, kuten ruokaa, leluja ja vapaana olemista. Kärjistettynä koiran pitäisi ajatella, että "maailma liikkuu vain silloin, kun ohjaajani liikuttaa sitä". Siihen mielentilaan päästään sillä, että koiralle ei anneta mitään ilmaiseksi. Jos koira esimerkiksi haluaa ruokaa, sen täytyy ensin tehdä jotain ansaitakseen annoksensa. Kun koira oppii, että se saa asioita vaan tekemällä niin kuin ohjaaja haluaa, koira tarjoaa itse aktiivisesti kaikkea osaamaansa.

Erilaiset koira pitävät erilaisista palkoista. Lisäksi palkoilla voi olla hyvin erilainen tärkeysjärjestys. Järjestys ei välttämättä aina edes ole sama. Jokaisen on itse selvitettävä, mistä ruuasta, leluista tai tekemisistä oma koira pitää. Joku haluaa vetää lelua, kun joku toinen taas haluaa juosta lelun kanssa isoja rinkejä. Eri arvoisilla palkoilla koiralle voi kertoa, koska se teki jonkun asian hyvin ja koska erinomaisesti. Erilaisilla leluilla leikkiminen täytyy opettaa koiralle jo pentuna. Leikkiä opetellessa täytyy muistaa, että ihmisen on opeteltava koirien leikkimisen säännöt. Hyvä esimerkki oli, että jos lelu on saalis, se ei voi yhtäkkiä käydä koiran kimppuun. Eihän oikea saaliseläinkään tee niin. Koirien leikeissä myös voittaja vaihtuu aina välillä. Saman pitäisi päteä myös ihmisen ja koiran välisissä leikeissä.

Tässä hyvin tiivistettynä luentojen antia. Taas sitä sai uutta ajateltavaa, vaikka ihan kaikista asioista en olekaan samaa mieltä. Tietyllä tavalla en kannata ajatusta, että minun pitäisi olla koirilleni koko niiden maailman keskipiste. Toisaalta haluaisin kuitenkin olla sitä tokokentällä. Siinä onkin sitten vähän hankala yhtälö, johon minun täytyy löytää omaan ajatusmaailmaani sopiva ratkaisu :)