Kurainen, kuraisempi, joulu

Peto ja Oskari lähtivät mökille viettämään joulua jo aatonaattona. Itse jäin vielä kotiin Viivin ja Leon kanssa. Olin menossa aattona oman äidin luo syömään ja sitten vasta mökille. Ennen jouluruokaa oli tietenkin vuorossa koirien joululenkitys. Olen löytänyt uuden kivan peltoreitin ja kävin viimeviikolla parina iltana kävelemässä sen. Lunta oli vähäsen ja maa jäässä. Mutta aattoaamuna ei sitä lunta sitten ollutkaan. Kura vaan lensi, kun ystävykset kirmasivat pitkin lakeuksia. Leo kävi jopa luomassa uimassa... jouluaattona!

Joululenkkiä seurasi luonnollisesti joulukylpy...

Onneksi mökillä oli vielä lunta. Joulupäivänä kävimme koirien ja lasten kanssa pienellä makkaranpaistoreissulla. Ja ihan hyvä niin. Koko seuraavan yön satoi vettä kaatamalla ja tapaninpäivänä olikin mukavan jäistä ja liukasta. Koirat liukastelivat siihen malliin, että taidan varata jokaiselle ajan hierojalle heti alkuvuodesta.

Mutta siinäpä meidän joulu pähkinänkuoressa: ulkoilua, syömistä ja hyvää seuraa. Ja onneksi edes vähän sitä luntakin. Saisi vaan se kunnon talvi jo tulla. Käsi ylös ne, joita kura ja jatkuva koirien peseminen ärsyttää!

Silmästä asiaa

En ole tänne kai muistanut kertoa, mitä Viivin silmäpeilauksessa sanottiin marraskuulla. Vuosi sittenhän Vinkulan oikea silmä sai diagnoosin punktaatti katarakta. Elikkäs suomeksi kaihismentuma. Silloin eläinlääkäri sanoi, että kannattaa käydä vuoden päästä peilauksessa uudelleen. Sitten näkee, onko samentuma laajentunut vai pysynyt samana. Lekuri oli sitä mieltä, että samentuma näytti sellaiselle, että se ei tule laajenemaan.

Marraskuulla päätin sitten mennä eri silmäläärkärille, että saisin "objektiivisemman" mielipiteen. Elikkäs sellaisen, jolla ei ole oikein mitään ennakkomielipidettä silmästä. Ja ylläri-pylläri, Viivi saikin terveen paperit! Tämä lääkäri oli sitä mieltä, että linssissä on kyllä joku muutos, mutta se ei ole kaihia. Lääkäri sanoi myös, että jos haluan, voin viedä tämä tapauksen Kennelliiton silmäpaneeliin. Koska kyseessä ei ole jalostuskoira, en aio mihinkään paneeleihin osallistua. Pääasia, että neitikoiran silmät ovat kunnossa. Ehkä tuo linssissä näkyvä muutos liittyy sitten siihen arpeen, joka vielä vuosi sitten näkyi pelauksessa.

Taukoilua

Olen tällä hetkellä kaikkien koirien kanssa treenitauolla kaikista treeneistä. Viikko kuluu aika hitaasti, kun ehtii välillä vähän niinkuin olemaan vaan. Sen vuoksi päätin sitten siivota koko talon (että aika kuluisi nopeammin). Sain huomata heti alkuun, että meillä on nämä siivoishommat olleet retuperällä vähän pidemmän aikaa ja urakkaa riittää. Toivottavasti inspiraatio kestää loppuun saakka. Ainahan sitä voi toivoa...

Viikonloppuna ajelin mökille siivoamaan ja laittamaan mökkiä joulukuosiin hyvässä seurassa. Kyllä se kuuraaminen on kivempaa porukalla :) Koiratkin saivat juoksennella pitkin metsiä vapaana ja onneksi Soinissa oli luntakin. Ei mennyt siivoukset ihan hukkaan, kun koirat pysyivät puhtoisina. Naapuri varoitteli, että vähän matkan päässä on nähty isot sudenjäljet useampaan kertaan viimeviikkoina. Suositteli pitämään koirat pimeällä remmissä, että susi ei vie meidän mussukoita. Suoritimme pidemmät lenkkeilyt sitten päivänvalolla ja pimeällä käytiin vain pikapisuilla pihassa.

Mökin siivous loppusuoralla

Ennen treenitauokoa kerkesin viimeviikolla vielä Pedon kanssa agilitytreeneihin, Viivin ja Leon kanssa pelastuskoirailemaan ja Leon kanssa tokotreeneihin. Puuh!

Pedon agilitytreeneissä harjoiteltiin niistoa ja koiran "heittämistä" vähän pidemmän matkan päässä olevalle esteelle (kai tuolle heitollekin on olemassa joku hieno nimi, mutta sitä termiä ei tiedä). Niistämisen Peto kässäsi aika nopeasti. Tai ehkä kyse on enemmänkin siitä, että minä ymmärsin, miten sen tehdään. Mutta tuo heittäminen ei kyllä oikein sujunut. Käännyin itse varmaankin aina liian aikaisin, tai sitte oma liikkeeni pysähtyi liian töksähtävästi. Niin tai näin, montaa onnistunutta toistoa siinä hommassa ei nähty. Pedon kanssa ei voi sitten liikaa jäädä hinkkaamaankaan samaa kohtaa, koska Pedon into loppuu aika lyhyeen. Tehtiin sitten rataa ja yritettiin eri kohdissa niistoja ja heittämisiä. On se vaan hankala laji tuo agiliito, varsinkin jos on sellainen koira, joka lukee tarkasti käsien ja koko vartalon asentoa. Ja ohjaajalla on jotkut lentävät kätöset...

Peto odottaa joulupukkia mökillä

Pelastuskoiratreeneissä tein molemmille koirille olevinaan vähän isomman treenin. Leolle kokeiltiin nyt sitä, että aluetta ei olisi tallattu etukäteen. Maalimieskin meni eri kautta piilolle, että Leo ei löytäisi ukkoa jäljestämällä. Vähän paremmin Leo oli kuulolla, mutta kyllä sillä vaan on melkoinen tuo toimintasäde. Siitä johtuen Leo löysi sitten kuitenkin sen maalimiehen jäljen ja jäljesti maalille. Tosin herralla oli ollut niin kova vauhti, että oli juossut aluksi maalista ohi, sitten jarru päälle ja takaisin. Ennen ilmaisua Leo oli ravistellut, mutta ravistelun jälkeen ilmaisu meni hienosti. Ehkä tuo ravistelu johtui siitä, että kutsuin Leksaa melkein samaan aikaan, kun Leo saapui maalille. Ravistelu maalimiehellä yleensä on oire siitä, että koiraa jollain tapaa jännittää tai se tuntee olonsa epävarmaksi. Luulisin, että Leolle tuli pieni ristiriitä pienen päänsä sisälle tuosta kutsumisesta johtuen ja sen takia piti vähän ravistella ennen ilmaisua. Viivi-vinkunen teki hommia taas aika tasaisen varmasti. Samassa piilossa oli ollut myös toiselle koiralle ukko piilossa. Sekä aikaisempi koira että Viivi reagoivat hajuihin samoissa kohdissa. Ihan mielenkiintoista laittaa välillä ukkoja samoihin piiloihin useammalle koiralle, niin näkee eroja koirien tavoissa toimia. Viivillä menee yleensä vähän kauemmin hajujen paikallistamiseen kuin isommilla koirilla. En tiedä sitten, liittyykö tuo koiran kokoon, vai onko Viivi vaan muita koiria huonompi tarkentamaan. Ehkä vähän molempia, Viivillä kun on taipumusta jäädä hajuun pyörimään sen sijaan, että se itse lähtisi hakemaan hajun lähdettä kauempaa. Vuosien varrella olen oppinut ohjaamaan Viiviä vähän niinkuin kiertämään eri suunnilta siihen kohtaan, missä Vinkusella on ollut hajua. Tällä menetelmällä piiloutuneet ovat tavanneet löytyä, tosin aikaa löytämiseen menee enemmän kuin oma-aloitteisesti liikkuvamman koiran kanssa. Onhan näissä hommissa puolensa ja puolensa. Viivi liikkuu yleensä aika lähellä minua ja näen sen jokaisen nenännoston ja hännänheilautuksen ja pystyn siitä päättelemään aika paljon. Leoa taas en juuri pysty lukemaan, kun se kulkee niin kaukana ja kovalla vauhdilla. Mutta Leon kanssa taas pystytään etsimään isompia alueita paljon nopeammin. Eikä Leokaan nyt kovin kauas lähde muutakuin hajun perässä. Itselle se on haasteellista ohjata kahta niin erilaista koiraa. Tai oikeastaan ohjata Leksaa, kun on vuosikausia treenannut Viivin kanssa ja tottunut sen kanssa yhteiseen tahtiin.

Käväisin edellisviikonloppuna Leon kanssa junalla Vaasassa. Tai menin junalla ja tulin takaisin autolla. Auto kun oli pikkujoulun jäljiltä sattuneesta syystä jäänyt Vaasaan. Kun kerran piti junailla, niin tietenkin piti ottaa koira mukaan harjoittelemaan ihmisten ilmoilla olemista. Leksa on kyllä matkustanut junalla ennenkin, mutta edellisestä kerrasta on aikaa. Perillä Vaasassa totesin, että edellisestä kaupunkikävelystäkin on vähän liikaa aikaa. Leo oli ihan maalaisjutti-koiran näköinen tuijotellessaan ihmisvilinää ja kaupungin valoja. Tarpeeseen tuli tuo reissu. Pitäisi viedä koiria vaan ihmisten ilmoilla useamminkin.

Junassa. Joku Urpå oli vallannut yksin koirapaikan, eikä ymmärtänyt poistua mulkoilun voimalla.

Sujuihan se näkinkin, kun matka oli niin lyhyt

Viimeperjantaina meillä oli tokotreeneissä ulkopuolinen kouluttaja nimeltään Heidi Kailio. Heidi on näillä leveysasteilla menestyneimmästä päästä tokoilija ja ajattelinkin hyödyntää hänen asiantuntemustaan ottamalla ylempien luokkien liikkeitä hänen ohjauksessaan. Kyselin neuvoja kaukokäskyjen vaihtoihin, lähinnä seisomisvaihtoihin. Ihan hyvä, että joku katsoo välillä vierestä, kun harjoittelen. Sainkin ohjeita ihan kivasti, toteuttaminen on vaan toistaiseksi jäänyt vähemmälle. Toisella kierroksella halusin aloittaa ohjatun noudon harjoittelun. Jonkinlainen ajatus minulla olikin, että miten homma kannattaa aloittaa, mutta halusin taas jonkun asiantuntevamman katsovan meidän touhuja. Siihenkin sain hyvin neuvoja, että miten kannattaa aloittaa ja miten jatkaa harjoituksia. Leon mielestä harjoitus oli tosi kiva. Saa juosta osoitettuun suuntaan ja sitten sieltä saa nameja. Helppoa ja palkitsevaa. Leon mielestä kaikki juoksemista sisältävät liikkeet on kivoja.

Siinäpä edelliset pari viikkoa pähkinänkuoressa. Tämä ja ensiviikko ainakin taukoillaan ja keskitytään joulunviettoon. Syödään ja ulkoillaan paljon ja jos jaksetaan, niin voidaan treenailla jotain pientä. Todennäköisesti ei jakseta ;)

Operaatio käsilläseisonta vol 2

Kuten arvata saattaa, alkuinnostuksen jälkeen harjoittelu ei ole ollut enää niin intensiivistä. Jonkinverran on kuitenkin harjoiteltu, mutta edistyminen ei ole ollut enää niin vauhdikasta kuin mitä se alussa oli. Olen vähän jämähtänyt siihen, että Viivi ja Peto peruuttelevat edelleen seinälle ja Leo sohvan rahille. Leksa on senverran isokokoinen, että en ole viitsinyt laittaa sitä peruuttelemaan seinille. Olisi pian tapetit rullalla tai ainakin naarmuilla.

Peto on alun jälkeen mennyt Viivi ohi tässä hommassa. Peto seisoo välillä vahingossa käsillään ja ilman tukeakin lyhyitä aikoja. Täytyy nyt miettiä, miten pääsen asiassa eteenpäin ja mihin laitan Leon peruuttelemaan. Tuolla sohvanrahilla homma ei tule etenemään paljon enempää kuin mihin saakka nyt on päästy.

Yritin kuvata puhelimella jonkinlaista elävää kuvaa aiheesta. Puhelin jakkaralle, tuetaan se puruluulla pystyasentoon (no se puruluu sattui ensimmäisenä käteen), niin saadaan jalatonta ja/tai päätöntä videokuvaa. Sitten ähelletään jonkun videoeditorin kanssa tuntikaupalla, koska avun pyytäminen olisi melkein kuin luovuttamista. Pyydetään sitä apua kuitenkin loppuviimein, koska homma ei etene enää yhtään vuodatetuista hikikarpaloista ja ärräpäistä huolimatta. Tässäpä tämä luovuuteni tuotos. Minulla totisesti on sitä "silmää" tähän hommaan ;)

Viivillä on niin kova kiire, että silmä ei melkein edes erota, jos se sattuukin seisomaan jonkun sekunnin sadasosan etujaloillaan ilman tukea. Peto osaa jo aika hyvin. En vaan uskalla ihan hulluna harjoitella, että Petkusen selkä ei menisi ihan jumiin. Leo osaa työntää takapuolensa korkealle, mutta jalat jäävät aika alas. Epätoivoiselta tuntuvan alun jälkeen täytyy kuitenkin olla tyytyväinen Leonkin suoritukseen. Tuo koira kun ei ole mikään maailman ketterin elukka.

Ehkä vielä joskus lisään tänne blogiin videon käsilläseisovista terriereistä. Älkää turhaan odottako videota käsilläseisovasta Leosta...

Kouluttamista ja palomiehiä

Olen käynyt tässä syksyn ja alkutalven aikana tokon koulutusohjaajakurssin. Virallinen koulutusohjaaja minusta tulee vasta, kun olen käynyt katsomassa yhdet tokokokeet kokonaan ja pitänyt 10 kertaa jonkuntasoiset perustottelevaisuus- tai tokotreenit jollekin ryhmälle. Kurssin vetäjänä oli Piritta Pärssinen ja pidin kyllä hänen opetustyylistään. Kurssilla käytiin läpi erilaisia opetustapoja eri asioille. Kyllä siinä omakin tajunta vähän laajeni, kun sai paljon käytännön esimerkkejä eri opetustavoista. En ole oikein aikaisemmin edes hahmottanut, mihin kaikkeen esimerkiksi kosketusalustaa/kosketuskeppiä (ns. targettia) voikaan käyttää. Voisin melkein väittää, että jatkossa kursseilla, joita minä pidän, opetetaan koiralle kosketusalusta. Kosketuskeppiä en ole itse käyttänyt, mutta todennäköisesti opetan senkin koirilleni jossain vaiheessa. Periaate molemmissa on aikalailla sama. On tilanteita, joihin alusta sopii keppiä paremmin ja päinvastoin.

Olen luvannut pitää tänään tokoryhmällemme harjoitukset ja kurssilta sainkin hyvän idean. Tänään meillä on treeneissä temppurata, erikseen ALO/AVO -tasoisille ja VOI/EVL-tasoisille. Ideana on, että radalla tehdään liikkeitä tai liikkeiden osia sekaisin. Idea on siis yksinkertainen, eikä sitä varten olisi mitenkään pakko rakentaa varsinaista rataa. Ajattelin, että tekisinkin radasta kilpailun ja palkitsisin nopeimmat suorittajat jotenkin. Nyt kun tokon koekausi ei ole meneillään, voi treeneissäkin vähän vapaammin tehdä asioita. Ei tarvitse ainakaan kokeita varten tehdä kokeenomaisia harjoituksia. Katsotaan, mitä mieltä meidän harkkaryhmä on harjoituksesta. Ainakin kurssilla radan suorittajat tykkäsivät ideasta.

Tällä viikolla meidän pelastuskoiraporukalla oli yhteiset harjoitukset ABB:n tehdasasalueen VPK:n kanssa. Erinomaisesti järjestetyt harjoituksen, vielä kerran kiitos järjestäjille ja maalimiehille. Tarinana oli, että yhdessä rakennuksessa oli ollut räjähdys ja palomiehet ovat sen jälkeen tarkistaneet rakennuksen. Myös eräässä toisessa rakennuksessa oli sisällä savua ja syytä siihen vielä vielä tiedetty. Etsittävien määrä ei ollut tiedossa. Koirakoille annettiin aika pieniä alueita etsittäväksi, mutta alueille ei saanut mennä omilla autoilla. Kuljetus hoitui palokunnan kuljetuskalustolla. Monipuolinen harjoitus, jossa etsittävänä oli rakennuksia ja metsää. Löydetyt olivat kaikki löydettäessä tajuttomia ja palokunnan tyypit piti aina soittaa noutamaan uhreja. Tuli harjoiteltua ainakin hyvin monipuolisesti kaikkia asioita. Koirat toimivat hyvin, eikä kukaan stressaantunut kuljetuksista. Yksikään koira ei välittänyt siitäkään, että maalimiehet olivat vieraita ja "tajuttomia". Liinassa etsiminen sujui kaikilla ongelmitta ja ohjaajatkin osasivat laittaa uhrit melko hyvin kylkiasentoihin. Loistavat harjoitukset monessa mielessä. Kiva ahtautua pienelle takapenkille palomiesten kanssa ;)

Muuten tämä viikko on ollu mukavan rauhallista. Harjoituksia ei ole ollut ihan joka ilta ja olen ehtinyt ihan siivoamaankin kotona. Vaikka hukkaan meni sekin lattianpesuun käytetty aika. Tämä hemmetin kurakeli ja pimeys saisi jo loppua. Olin eilen koirien kanssa metsässä ja olihan siellä hemmetin pimeää, vaikka kuinka oli lamppu mukana. Vaikea päästä joulutunnelmaan, kun metsässä kävellessä suopursu tuoksuu ja puiden oksilta varisee vettä niskaan. Tunnelmanluomiseksi laitoin tähän kirjoitukseen talvisia kuvia menneiltä vuosilta. Tältä talvelta sellaisia ei sitten varmaan saada ollenkaan *MrrRRRrrrRRRrr...*

Leon elämän alkumetrejä

Leksahan tuli meille noin 8,5 kuukauden ikäisenä Ylöjärveltä. Leon syntymäkoti on Walesissa ja "kasvattajalla" on kotisivutkin. Sieltä löysin tällaisen videon:

Videon otsikkona on Morning playtime. Aikamoisessa laumassa Leo on ilmeisesti kasvanut. Ilmankos se tuntuu reagoivan Viivin ja Pedon tekemisiin niin voimakkaasti. Tyyppi on oppinut lukemaan lauman ja koirakavereiden viestejä varmastikin hyvin heti pennusta. En sitten tiedä, paljonko se on ihmisten kanssa ollut tekemisissä, mutta ainakin Leo on nykyään ihmisten suhteen avoin. Lapsiin Leo ei ole kyllä tottunut edellisessä kodissaan eikä meilläkään. Ja tuota videota katsoessa voisi päätellä, että syntymäkodissakaan ei niitä lapsukaisia ole juuri nähty.

Edelliseltä omistajalta sain silloin joskus aikoja sitten Leon pentukuvia, joita kasvattaja on aikanaan hänelle lähettänyt. Tässäpä muutama kuvatus vauva-Leosta:

Voisihan sitä koiralla paremmatkin lähtökohdat olla, mutta myöskin paljon huonommat.

Seuraamista

Viime perjantaina tokotreeneissä oli teemana seuraaminen ja kouluttajana ryhmän ulkopuolinen kouluttaja. On se vaan hyvä, että välillä joku katsoo meidänkin touhuja vähän "uusi silmin", koska meillähän on ollut seuraamisen kanssa viimeaikoina ongelmia. Ja kuinka ollakkaan, syy löytyi taas hihnan yläpäästä.

Ongelmana on ollut se, että Leo ei pidä kontaktia varsinkaan pidemmillä pätkillä. Olen sitten ajatellut, että sillä ei ole riittävästi motivaatiota, eli täytyy palkata reilusti. Siinähän on sitten käynyt tämä perinteinen, että mitä passivisempi koira on sitä aktiivisemmaksi ohjaaja on mennyt. Ja kun homman pitäisi olla juuri toisinpäin. Eli ohjaaja on passiivinen ja koira aktiivinen. Sain kouluttajalta satikutia siitä, että miksi palkkaan koiraa ihan hulluna, vaikka se ei edes tehnyt juuri mitään. Ja jos se saa ihan pienestä jutusta ison palkan, niin mitä koira saa palkaksi isommasta tekemisestä? Nii-in, sen saman jymypalkan. Miksi se koira siis tekisi mitään isompaa, kun kerran ihan pienestäkin hommasta saa superpalkan. Taas on koira kouluttanut tehokkaasti omistajaansa, niin.

Testailtiin muutamaa juttua Leksan kanssa ja sain paljon uusia vinkkejä. Kuten esimerkiksi sen, että Leolle riittää palkaksi jo sekin, että välillä vaan vilautan lelua, mutta seuraaminen jatkuu sen jälkeen. Ja lelun saa sitten vasta pidemmän pätkän jälkeen. Leo kyllä kuumeni tuosta tavasta vähän yli, mutta pitää vaan löytää nyt se oikea lelunvilautustapa. Toinen juttu, joka Leon kanssa näyttäisi toimivan, olisi pakotteet. Tämä huomattiin sattumalta, kun astuin Leon tassulle vahingossa ja sen jälkeen Leksa tarjosi tosi hienoa kontaktia. En edellenkään aio ottaa pakotteita käyttöön, koska en osaa käyttää niitä oikein. Ja väärin käytettyinä niistä saattaa olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Perinteisin pakote olisi hihnasta nyppäisy ja senkin kanssa pitäisi osata toimia oikeaan aikaan ja oikealla voimakkuudella. Varmastikin oikein käytettynä sellainenkin voisi Leon kanssa toimia, mutta nimenomaan vain oikein käytettynä. Elikkäs tällainen säheltäjäohjaaja saa unohtaa koko homman. Ihan hyvä kuitenkin tietää, että jos joskus astun Leon tassulle vahingossa, niin siitä ei ole ainakaan todennäköisesti haittaa ;)

Olin ajatellut nyt talven aikana treenata tuota seuraamista, paikkamakuuta ja ylempien luokkien liikkeitä. Nythän sainkin sitten mukavasti uusia vinkkejä, että miten tuota seuraamista harkkaan. Lisäksi otin perjantaina Leon kanssa noutoja; avoimen luokan noutoa, hyppynoutoa ja tunnistusnoutoa. Kaksi ensimmäistä meni hyvin, tunnarin kanssa oli enemmän ongelmia. Leo häiriintyy niin helposti, tällä kerralla ajatus katkesi, kun yksi koira haukahti juuri ratkaisevalla hetkellä toisella puolella hallia. Sain kuitenkin viimeiseksi edes jotenkuten onnistuneen toiston, eli ei se ihan poskelleen mennyt. Pitäisi nyt taas kotona ottaa tuota tunnaria vähän kuuriluontoisesti.

Operaatio käsilläseisonta

Jokunen viikko sitten löysin sen opetusvideon, että miten koira opetetaan "seisomaan käsillään". Olen naksutellut koirille tuota muutamana iltana viikossa ja aloitin ihan yhden kirjan päälle peruuttamisella. Huomasin aika nopeasti, että tyypit edistyvät hyvin eri tahtiin, vaikka olen harjoitellut jokaisen kanssa suunnilleen saman verran.

Viivi hoksasi homman jujun aika nopeasti. Varmaankin siksi, että neitihän osasi jo ennestään peruuttaa pari rappua. Viivin kanssa lisäsin korkeutta aika nopeasti (toivottavasti en liian nopeasti), koska perusajatuksen neiti oppi melkein heti. Nyt Viivi osaa jo nousta seinälle. Seuraavaksi sen kanssa voisi harjoitella pystysuorille pinnoille peruuttamista eri paikoissa. Nyt olen treenannut vain yhdessä ja samassa paikassa, eikä tälle hommalle ole mitään käskyäkään vielä olemassa. Myös käskysanaa voisi ruveta liittämään tekemiseen. Pitäisi vaan aluksi keksiä, mikä se käskysana voisi olla. Video Viivin harjoituksista (emäntä naksuttelee ihan miten sattuu):

Peto ei hoksannut hommaa ihan heti. Itselleen tyypillisesti Peto lätki kirjaa vain etutassulla, eikä päässyt siitä ajatuksesta oikein eteenpäin. Petoa ei voi liikaa myöskään käsin työnnellä, herra poistuu paikalta siinä vaiheessa. Pedolle laitettiin sitten "ohjurit", eli kirja seinän ja kaapin väliin. Sitten Peto aseteltiin (varovasti) "kujaan" ja kun herra sattui peruuttamaan, takajalat menivät kirjan päälle. Tätä ei tarvinnut tehdä montaa kertaa, kun Peto tajusi, mistä on kyse. Kuitenkin tähän alkuhäsläämiseen meni aikaa senverran, että Peto jäi heti vähän jälkeen Viivin tahdista. Näyttäisi kuitenkin siltä, että Petokin peruuttaa seinälle muutaman harjoituskerran jälkeen. Vielä pitää saada herralle senverran korkea alusta, että Peto joutuu ponnistamaan saadakseen takajalat riittävän ylös. Nyt se vielä ikään kuin astuu korokkeelle:

Leon kanssa homma ei sitten lähtenytkään sujumaan ihan niin hienosti. Yksi syy on se, että Leolle jos naksauttaa kerrankin väärään aikaan, herran käsityskyky loppuu. Ohjureilla homma sujuu jotenkuten, mutta ilman niitä hyvin satunnaisesti. Leo ilmeisesti luulee, että pitää vaan peruuttaa. Jos sattuu peruuttamaan korokkeen kohtaan, takajalat kyllä nostetaan korokkeen päälle. Mutta jos sattuu peruuttamaan ohi, niin sitten mennään vaan ohi. Leo yrittää muutaman kerran, mutta jos naksahdusta ei tule, käsityskyky loppuu taas. Leon mielestä olen ilmeisesti todella epälooginen. Hommaa vaikeuttaa sekin, että Leo on paljon isompi koira ja sen takajalkoja ei näe niin hyvin kuin noilla pienemmillä haukuilla. Olen yrittänyt laittaa Leolle vähän korkeamman alustan, että se edes ymmärtäisi tekevänsä jotain. Se kun ei tunnu hahmottavan kirjan- parin korkeuseroa oikein mitenkään. Jatkamme harjoituksia ja mietimme, mikä opetustapa Leolle sopisi. Ehkä se pitää laittaa peruuttamaan johonkin sohvan päälle, niin herra ei peruuta niin helposti ohi... ja tuumasta toimeen:

Pikkuhiljaa oikeassa vireessä

Leon tokokoe meni tänään hyvin. Olin itse tyytyväinen suoritukseen muilta osin, mutta seuraaminen varsinkin kytkettynä oli aika kökköä. Vire oli koko kokeen ajan melkein ideaali, vähän enemmän saisi olla vielä potkua. Ja paikkamakuussa vähemmän vinkumista... Mutta mennään sitten liike kerrallaan.

Luoksepäästävyys 10. Leo nousi taas ja meni vähän tuomaria vastaan. Tuomari kuitenkin sanoi, että "Ai se oli vapaana ja tuli noin nätisti. Sitten sen on kymppi".

Paikalla makaaminen 8,5. Leo vinkui ja haisteli vähän maata. Muuten se oli aika nätisti paikallaan. Laskin ajankäyttöni vähän väärin, enkä ehtinyt ottaa Leon kanssa kunnon rauhoittumista ennen paikkamakuuta. En tiedä, olisiko se ollut kokonaan vinkumatta sittenkään, mutta ehkä piippaamista olisi ollut vähemmän.

Seuraaminen kytkettynä 7. Kontaktia ei ollut taaskaan juuri nimeksikään. Käännökset menivät yhtä lukuunottamatta ihan ok. Ehkä siinä yhdessä kohdassa oli joku haju, koska moni muukin koira huuhaili samassa kohdassa.

Seuraaminen taluttimetta 8. Kun remmi oli pois, Leo oli paremmin mukana. Käännöksiin olin melko tyytyväinen ja aina välillä Leo tarjosi kontaktiakin. Jotenkin kokeessa tuo seuraaminen menee vaan aina huonosti. Ja nyt oli vielä aika pitkä kuviokin.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10. En katsonut, että menikö maahan. Ajattelin, että on se aina mennyt ja jos nyt ei mennyt, niin sitten ei mennyt. Ja menihän se :)

Luoksetulo 10. Jep, tämä meillä onnistuu yleensä aina, vaikka mikään muu ei onnistuisikaan. Nyt ei ollut mielestäni edes vinoa perusasentoa lopussa.

Seisominen seuraamisen yhteydessä 9,5. Puoli pistettä meni siitä, kun kuulemma hidastin niin paljon käskyn antamisen yhteydessä. En kuitenkaan kääntynyt taaskaan katsomaan, että meniköhän se. Olen siis kehittynyt!

Estehyppy 10. Kun kysyttiin, että olenko valmis, niin nyökkäsin vaan päätä. Leo pysähtyy hypyn jälkeen esteen taakse itsestään, mutta yritän aina saada seiso-käskyn osumaan samaan aikaan sen kanssa. Nyt tassutkin pysyivät paikallaan, kun kävelin Leksan viereen. Hyvä hyvä.

Kokonaisvakutus 9. Tuomari sanoi, että liikkeiden välissä Leo meni välillä liian flegmaattiseksi, niin siitä tuli pisteen menetys. Kehui kuitenkin, että itse liikkeet menivät hyvin.

Tällä suorituksella tänään Veijo Kinnuselta VAS:n kokeista ALO1 tulos pistemäärällä 179,5. Sijoitus oli kolmas kymmenestä koirasta. Ja kyllä, olen tyytyväinen. Sekä itseeni että koiraan. En jännittänyt ihan niin paljon kun viimeksi, varmaankin siksi, että oltiin omalla hallilla. Ehkä se sitten oli tuo oma halli, joka sai Leonkin toimimaan hyvin. Toivon tietysti, että se ei johtunut siitä, koska sehän tarkoittaisi, että Leo pi pysty toimimaan vieraassa paikassa noin hyvin. Enkä minä. Mutta ei pilata hyvä fiilistä nyt tällaisilla pohdinnoilla, vaan nautitaan tästä menestyksestä :)

Leo palkintojen kanssa...

... paitsi että palkintolelu on jo Viivin käsittelyssä <3

Jälkiä pellolle ja metsään

Muutama tunti siinä vaan vierähti, kun neljälle koiralle tehtiin jäljet. Sylvi ja Aatu pääsivät jäljestämään, omista koirista Viivi ja Leo.

Viiville tehtiin pellolle pieni pätkä niin, että jäljellä oli satunnaisesti nameja. Ja kyllä tässä Viivin kanssa kannattaa kai ainakin pellolle niitä nakkeja kylvellä. Neiti meni paljon keskittyneemmin ja tuhina vaan kuului. Nyt yritin keskittyä siihen, että osaisin lukea, koska Viivin on jäljellä ja koska ei. Pellolla painaumat näkyivät niin, että näin, missä jälki menee ja missä Viivi. Ihan hyvä harjoitus meille. Kyllä Viivikin vetää silloin, kun se on jäljellä. Ja kun jälkeä pitää vähän etsiä, Viivi ei vedä. Tuollaisen kuusikiloisen sirpukan vetäminen on vaan niin pientä, että pitää olla herkät näpit. Mutta kyllä meidän touhu ainakin välillä näyttää ihan jäljestämiseltä:

Vinkuselle oli myös metsän puolella kaksi jäljennostoa. Ensimmäinen meni ihan plörinäksi, mutta toinen meni jo paremmin. Kun sitten menimme takaisin polulle, Viivi näki mörkön. Riikkahan se siellä oli ja puhuikin kokoajan. Hyvä, että Vinkusella on parin viikon päästä aika silmätarkastukseen. Riikka sai Vinkusesta kyllä hyvän kuvan, kun Viivi jäi epäluuloisena tuijottamaan kyykkivää Riikkaa:

"Hetkinen, kukas sää oot?"

Leon jälki alkoi pellolta ja jatkui metsään, lopussa oli vielä lyhyt pätkä peltoa. Jäljellä oli pituutta arviolta 300 metriä ja ikää pari tuntia. On tuo Leon peltojäljestys aikamoista roiskimista, mutta kyllä se jälkikin sieltä löytyi. Ja esine. Ojanylityskin meni aika kivasti. Oli vaan niin iso oja, että käskin Leon maahan, että pääsen itse rämpimään ylös.

Metsä oli melkoista ryteikköä ja minä lähinnä vaan raahauduin perässä, kun Leo jäljesti. Esine tuotiin metsässä paljon paremmin kuin pellolla. Ehkä pitää tehdä välillä esineruutua myös pellolla. Loppupätkä pellolla meni taas vähän soosaamiseksi, mutta kyllä se loppupalkkakin löytyi. Ihan hyvä treeni tämäkin. En tiedä, pitäisikö Leolle kokeilla pellolla myös nameja. Se kyllä saattaa jättää ne syömättä...

Loppupalkka syötynä, vedetään vähän henkeä kumpikin

Pimeä laskeutuu

Viime viikonloppuna kelloja siirrettiin ja nyt pimeä tulee tautisen aikaisin. Näin päivätyössä käyvänä ihmisenä en juuri ehdi lenkittämään koiria tai tehdä yleensäkään mitään valoisaan aikaan. Ärsyttää.

Maanantaina lähdin tekemään jälkeä Riikan kanssa. Minä lupasin tehdä jäljen Sylville ja Riikka teki jäljet Viiville ja Leolle. Viiville tehtiin neljä jäljennostoa ja Leolle 300 - 400 metrin jälki kahden esineen kera. Sylville tein Makkara joka askeleelle jäljen ja niin pitkän kuin jaksoin. Olisin ehkä jaksanut tehdä vähän pidemmänkin jäljen, mutta tie tuli vastaan (strategisesti suunniteltu, niin ei tarvi tehdä niin pitkää jälkeä...). Sylvin jäljestä tuli ehkä jotain 150 metrinen, mutta sen tekemiseen meni sama aika, kun Riikalla Viivin ja Leon jälkien tekemiseen. Vaikka siitä voisi olla hyötyä etenkin Viiville, niin en aio kyllä aloittaa tuollaista makkarankylvämistä enää. Ihan kamalaa touhua. Tai no, jos tarkemmin ajattelee, niin voisihan Viiville joskus välillä tehdä sillointällöin jonkun lyhyen makkarajäljen. EHKÄ.

Viivin jäljennostot paranivat loppua kohti. Eli jälki nostetaan ja sen jälkeen sitä ajetaan 20 - 30 metriä. Sitten jäljellä on palkka ja se siitä. Sen jälkeen uuden jäljen nosto ja sama juttu. Varsinkin viimeisellä jäljellä Viivi olisi niin halunnut jatkaa jälkeä, mutta en päästänyt. Viivillä kun on jäljellä sitä motivaatio-ongelmaa, niin tällaiset harjoitukset ehkä parantavat motivatiota, jos neidille jää se ajatus, että nyt sinne metsään jäi lisää purkkeja, jotka olisivat löytyneet, jos olisi saanut jatkaa jälkeä. En edelleenkään usko, että Viivistä koskaan tulee mitään hyvää jälkikoiraa, mutta kyllä se jäljen osaa nostaa ja ajaakin sitä ainakin vähän matkaa. Ja sehän riittää, kun pystyy sanomaan, että tästä menee jälki tuohon suuntaan. Sitten oikea jälkikoira voi tulla ajamaan jäljen. Yritin piirtää jonkinlaisen kuvan maanantaisesta harjoituksesta, jos siitä saisi käsityksen asiasta.

Olin suunnitellut, että teen keskiviikkona pelastuskoiratreeneissä Viiville myös jäljennostoharjoituksen. Suunnitelmat muuttuivat, kun meillä olikin hälytreenit. Täytyy kyllä sanoa, että nyt meillä on tämä hälytreenisysteemi lähtenyt hyvin käyntiin ja harjoitukset ovat olleet hyviä. Olemme varmasti kaikki oppineet paljon uutta ja monta vanhaa asiaa on palannut mieleen. Näitä vaan lisää, niin saamme rutiinia hälytyshommiin ja yhteistyö saadaan saumattomaksi. Meille on tämän vuoden aikana tullut paljon uusia harrastajia, joiden kanssa nyt opetellaan vielä monia asioita. Enkä voi väittää, että itselläkään kaikki asiat tulisivat mitenkään "selkärangasta", meillä kun näitä hälytyksiä ei suuremmin ole. Periaatteessa perusasiat toimivat kyllä, mutta asioihin saataisiin ripeyttä, kun rutiinit ja roolit olisivat kaikille selvät. Jatkamme siis harjoituksia.

Jälki- ja hälytysharjoitusten lisäksi tähän viikkoon on mahtunut Pedon agilitytreenit. Tällä viikolla ei mennyt ihan niin hyvin. Rata oli vähän hankala ja töppäilin itse niin paljon, että Pedonkin into hiipui. "Kartturi perhana ei kerro, mihin pitää mennä, niin jään sitten haistelemaan" -mentaliteetti oli nähtävillä. Ja kun koira jää haistelemaan, minä käskytän kovemmin ja into vähenee vielä enemmän. Onneksi ihmisille ei ole luonnetestejä, saisin hermorakenteesta satapata miinusta!

Tänään oli Leon tokotreenit ja taas oma hermorakenne petti. Leo hösöttää ja touhottaa hallilla ihan älyttömästi, eikä aina oikein jaksa keskittyä tekemiseen. Sitten mua alkaa hermostuttamaan ja Leo häslää vielä enemmän. Sitten mua hermostuttaa vielä lisää ja Leo häslää vielä vähän enemmän. Sitten minä huudan ja sen jälkeen myös Leo huutaa. Loppua kohti saimme kuitenkin paketin jotenkuten kasaan. Jep, meillä on sunnuntaina tuolla omassa treenihallissa tokokokeet. Saapa nähdä ketä sitten naurattaa ja mistä syystä, niin.

Jospa tässä valmistautuisi pikkuhiljaa yöpuulle. Huomenna menemme Riikan kanssa heti aamusta tekemään jäljet pellolle. Pitihän sitä keksiä edes jotain ohjelmaa, kun olisi ihan sellainen koiratreenitön päivä. 

Viiiiiuuuh!

Ja taas on menty ja touhattu kuin puolimieliset. Onneksi nyt olisi luvassa sellainen viikonloppu, että ei ole mitään etukäteen sovittua menoa mihinkään. Aika ihqua.

Viime päivityksen jälkeen Viivi on päässyt treeneihin (ei tainnut kukaan yllättyä). Olen edelleen harjoitellut autoon menemistä ja siellä olemista sekä treeneissä että erikseen. Edistymistä on tapahtunut, mutta kyllä niitä takapakkejakin on mukaan mahtunut. Ehkä jos olen vaan sinnikäs, enkä päästä Viiviä autoon silloin, kun se riehuu, niin tuloksia alkaa näkymään jollakin aikavälillä. Viikonloppuna tein niin, että kun Viivi ei rauhoittunut millään, otin sen apukuskiksi. Ja siihen penkille neiti rauhoittui varmaan minuutissa. Ja ennen sitä olin yrittänyt saada sitä rauhallisesti takakonttiin ainakin vartin. Eilen kun lähdin pelastushakutreeneihin, sain Viivin autoon taas hiljaisuuden vallitessa. Treeneissä neiti tuli autosta ulos hiljaa ja meni takaisinkin hiljaa. Mutta ongelma on edelleen se, että miten palkkaan Vinkulaista, jos ajan itse autoa. Matkalla neiti petasi ja raapi väliseinää taas epätoivon vimmalla alkumatkasta. Ja kun tultiin treenipaikalle perille, Viivi haukkui vähänaikaa (kun ei päässyt HETI autosta ulos). No, katsotaan jos homma rauhaantuisi ihan sillä, kun saadaan ne tulemiset ja menemiset rauhoittumaan. Jospa kierrokset olisivat kokonaisuudessaan vähän matalammalla sillä tavalla. Pitää nyt keskittyä positiivisiin asioihin, eli onhan tässä jo paljon edistytty, vaikka valmista ei vielä olekaan.

Treenilöissä Viivi on toiminut normaaliin tapaan. Tosin viimeaikoina Viivin paikallapysyminen on mennyt (jos mahdollista) vielä huonommaksi. Pitää nyt ottaa neidin kanssa oikein tehokuuri paikallapysymiseen. Prinsessa kun on, Viivi ei voi maata kylmässä maassa, eli paikallaistumiseen tiedossa tehotreeniä. Ja ihan pitkiä metsälenkuroita pitäisi tehdä, että neidin yleiskunto pysyy hyvänä omasta kunnosta nyt puhumattakaan.

Peto-petskusen kanssa on käyty agilitytreeneissä normaaliin tapaan. Voin edelleen todeta, että koira osaa aika hyvin, ohjaaja ei. Ja itse jämähdän tekemään joitakin asioita kokoajan samalla tavalla, vaikka koira osaisi jo varmasti monimutkaisempiakin juttuja. Esimerkiksi juoksen jokaisen esteen lähelle näyttämään, että "tämä este tässä, hyppää tästä", vaikka Peto kyllä varmaan hakisi jo itsekin esteitä kauempaakin. Tällä viikolla treenihallissamme oli sähköt poikki ja harjoitukset piti keskeyttää illan pimetessä, koska valoja ei saatu päälle. Viereinen katuvalo loistaa kasvihuoneeseen vähän, joten jäin Petosen kanss tekemään jotain pikkujuttuja hallille. Otin A:lla vähän kontaktitreeniä ja keppejä molemmilta puolilta (myös siltä vaikeammalta puolelta). Kokeilin sitten yhden pätkän, että miten saan Pedon irtoamaan esteille, jos itse en juoksekaan ihan joka esteen vierestä. Ja hyvinhän se irtosi ainakin silloin, kun piti mennä parin hypyn kautta A:lle (jostain syystä kontaktiesteet ovat Pedon lemppareita). Sitten otin vielä putkella takaaleikkausta, joka on Pedolle ongelma. Hyvin meni, kun putken pää oli sopivasti vähän viistossa siihen suuntaan, mihin Pedon piti mennä. Mutta kun putkensuu oli suunnille suorakulmassa siitä suunnasta, mistä oltin tulossa, niin ei niin millään. Peto menee kyllä putkeen, mutta käntyy aina takaisin, kun huomaa minun vilahtavan takaansa. En käsitä, miten se homma pitäisi tehdä. Ehkä aluksi pitää vaan harjoitella noita helpompia kulmia ja kun ne sujuvat, niin pikkuhiljaa vaikeampia kulmia.

Viikonloppuna oli tokon koulutusohjaajakurssin ensimmäinen osa (toinen osa on marraskuussa). Nyt ensimmäisessä osassa käytiin läpi perustottelevaisuusjuttuja. Ja kun kurssille tarvittiin sitten perustottelevaisuustasoisia koiria, niin otin Pedon mukaan. Ja kylläpä Petskunen olikin mukava kurssikaveri. Herra osaa odottaa rauhassa omaa vuoroaan ja kun tehdään, niin tehdään täysillä. Peto oli mukana aika monessa tehtävässä ja suoritti kaikki mallikelpoisesti. Aluksi näytin Pedon kanssa, miten opetetaan tuolille hyppääminen kosketusalustan avulla. En ole itsekään oikeastaan tajunnut, miten moneen asiaan kosketusalustaa voikaan käyttää apuna. Viikonlopun aikana opin paljon uutta. Myös sen, että Peto on aika etevä pikkukoira. Ihan hyvä saada muistutusta välillä siitäkin, Peto tuppaa itsellä vähän jäämään noiden muiden varjoon, kun Leon ja Viivin kanssa harjoitellaan tavoitteellisemmin. Ja Peto on vähän niinkun isännän koira (muka).

Leon kanssa on käyty tokotreeneissä. Viimeksi harjoitusten teemana oli häiriö ja Leo... noh, häiriintyi. Aika hauska juttu tapahtui, kun otettiin paikallamakuuta ryhmässä ja häiriköitynä. Häirikkö heitteli leluja ja yhden noutokapulan koirien lähelle. Sitten häirikkö käveli rivin päähän ja huusi "hae!". Leo nousi heti, otti noutokapulan ja vei sen häiriköijälle. Ihan hieno nouto, mutta kun olisi pitänyt pysyä paikallamkuussa. Ja Leon noutokäsky on sitäpaitsi "Tuo". Niin kauan, kun häiriköitsijä touhaili, huuteli ja juoksenteli, Leo katseli hommaa tarkkaavaisesti ja vaiti. Muttakun kaikki kiinnostava loppui ja maattiin normaalisti rivissä, Leo vinkui. Maailman tylsin liike Leon mielestä, kerrankin oli edes vähän aikaa jotain tapahtumaa. Omasta mielestä hauskin juttu oli, kun häirikkö juoksi kiljuen paikkamakuurivin päästä päähän koirien ja meidän ohjaajien välistä. Huvittavan näköistä ja kuuloista :)

Yksi positiivinen juttu on myös se, että Viiviä ja Petoa voi taas pitää samassa tilassa sisällä ainakin valvotusti. Itse olen edelleen asian suhteen paljon varovaisempi kuin Oskari. Ehkä jännitän aika turhaan, muttakun en vaan saa kytkettyä omaa jännittämistä pois päältä, vaikka haluaisin. Ja mitä enemmän jännitän sitä enemmän koirat jännittävät. Pidän pieniä valkoisia edelleen erilläänkin, jos en pysty vahtimaan niitä kokoajan. Mutta tilanne on ehdottomasti menossa oikeaan suuntaan.

Kun tuota koirien kanssa touhaamista on muuten niin vähän, niin keksin yhden uudenkin projektin. Löysin yhdestä koirablogista linkin sellaiseen opetusvideoon, että miten koira opetetaan seisomaan etujaloillaan takapää ylhäällä. Olen nyt aloitellut hommaa vasta. Videossa sanotaankin, että homma kannattaa aloittaa varovasti, koska koiran täytyy kehittää tiettyjä lihaksia ennenkuin se pystyy seisomaan etujaloillaan. Tässä opetusvideo: 

Käytöksen muokkausta

Päätin (isännän voimakkaalla painostuksella) tarttua nyt viimein tuohon Viivin auto-ongelmaan oikein kunnolla. Yritimme yhdessä miettiä, että mikä se mahtaisi olla se taikatemppu, millä neidin käytös saataisiin paranemaan. Olimme vähän eri linjoilla sen suhteen. Minä yritin lähteä ajattelemaan asiaa siltä kannalta, että miten saisin nopeassa ajassa paljon onnistuneita toistoja ja mikä olisi sellainen tapa, että pystyn toistamaan saman kuvion paikasta riippumatta. Isäntä ehdotti, että jos Viivi ei käyttäydy, se ei vaan pääse mukaan. Homma voisi toimia kotona, mutta mitäs sitten, kun olen siellä pellon laidalla, jätänkö koiran sinne? Lisäksi tuota ei voi tehdä mielestäni kovin montaa kertaa päivässä. Isäntä yritti ehdottaa kaikenlaista, mutta en kelpuuttanut mitään. Kun sitten pohdin asiaa itsekseni, päädyin siihen, että homma täytyy jotenkin naksutella neidille. Takana on kuitenkin satoja autoreissuja riehuen, niin tuskin löytyy sellaista tapaa, että kun on tehty parikymmentä kertaa toisin, niin homma alkaa sujumaan. Naksuttelemalla voi tehdä montakymmentä toistoa päivässä ja saadaan pienemmässä ajassa tehtyä määrällisestä monta harjoitusta.

Nyt Viivi on sitten toistaiseksi treenitauolla. Ajatuksena on, että autolla ei mennä mihinkään ennenkuin homma saadaan toimimaan. Katsotaan, miten oma pälli kestää... Aloitin viimeviikolla siitä, että vein Viivin auton takaluukun viereen istumaan ja naksuttelin siitä, kun neiti istuu rauhassa ja ottaa katsekontaktia. Olin positiivisesti yllättynyt siitä, miten nopeasti Viivi rauhoittui, koska aluksihan se oli taas niin kierroksilla, että pihisi ja pomppi auton vieressä ihan hysteerisenä. Olemme päässeet nyt hommassa siihen saakka, että Viivi pystyy odottamaan rauhassa auton vieressä (tosin se rauhoittuminen kestää vähän aikaa, mutta kokoajan vähemmän aikaa). Pystyn välillä jo avaamaan takaluukun niin, että Viivi on suht rauhassa. Viivi pystyy olemaan rauhassa jo siinäkin vaiheessa, kun takaluukku on auki. Olen jopa päästänyt sen muutaman kerran hyppäämään takaluukkuun ja Viivi on pystynyt istumaan siellä rauhassa, kun takaluukku on auki ja seison itse vieressä. Luulisin, että kun jatkan harjoittelua, pääsemme aika nopeasti siihen, että Viivi menee rauhassa autoon. En ole kuitenkaan oikein vielä keksinyt, että miten naksuttelen ja palkkaan siinä vaiheessa, kun takaluukku lyödään kiinni ja menen itse kuljettajan paikalle autossa. Pitäisi suunnitella joku namiautomaatti, jolla saan kuljettajan paikalta palkan tippumaan Viiville takaluukkuun. Ideoita?

Leon kanssa olimme viikonloppuna virallisissa tokokisoissa Vöyrillä, tuomarina oli Jaana Ala-Lähdesmäki. Tulos oli taas melkein ykkönen, eli ALO2 155 p. Hyvä tulos oli aika lähellä, mutta omaan mokaanhan tämä taas kaatui. Leon kanssa ei ole otettu hyppyä pitkään aikaan ja "hetsasin" Leoa vähän liikaa ennen hyppyä. Halusin varmistaa, että se varmasti hyppää, eikä ole liimaantunut perusasentoon. Ja hyppäsihän Leo hienosti ja jäi esteen taakse seisomaan. Leo vaan teki sen siinä vaiheessa, kun sanoin "valmis", eli ennenkuin liike virallisesti alkoi. Nollaksi meni sitten se. Tässä kaikki pisteet koottuine selityksineen:

Luoksepäästävyys: 10 pistettä. Tämä tuomari oli sitä mieltä, että kunhan koira ei pakita, niin hyvin menee. Leo vähän nousi, mutta istui heti uudelleen. Jollain muulla tuomarilla olisi ehkä rokotettu, mutta tällä kertaa ei.

Paikalla makaaminen: 9 pistettä. Yksi piste meni pienestä vinkumisesta, mutta muuten Leo oli mielestäni aika hienosti. Ainakin verrattuna aikaisempiin suorituksiin. Leo muisti jossain vaiheessa senkin, että "ainiin, se leuka" ja laski leuan maahan. Pää nousi, kun jotain kiinnostavaa tapahtui, mutta kolmesti Leo laski itse leuan maahan. Edistymistä, vihdoinkin!

Seuraaminen kytkettynä: 8,5 pistettä. En ollut itse tyytyväinen, katsekontaktia ei ollut juuri nimeksikään. Käännökset menivät siitä huolimatta aika ok, mutta kun lopussa oli täyskäännös ja seis, niin siinä Leo meni haistelemaan maata ja koko täyskäännös jäi herralta huomaamatta. Edellinen koira kieriskeli siinä kohdassa maassa, joten hajua siinä varmasti oli.

Seuraaminen taluttimetta: 7,5 pistettä. Meni vielä huonommin kuin edellinen. Paikka pysyi suht hyvin, mutta kontaktia ei ollut sitäkään vähää. Yhdessä käännöksessä Leo meinasi jäädä taas haistelemaan jotain ja joku perusasentokin taisi jäädä tekemättä. Noh, edes se lopun täyskäännös onnistui.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 10 pistettä. No se seuraaminen oli taas aikamoista jolkottelua. Meni kyllä maahan ja nousi ensimmäisellä käskyllä (siinä meillä on ollut ongelmia aina välillä). Olin ilmeisesti antanut myös vähän vartaloapua maahanmenossa, en kyllä tehnyt sitä tietoisesti. Ehkä olisi jo aika videoida omia treenejä...

Luoksetulo: 9,5 pistettä. Leo oli sitä mieltä, että "JES! Vihdoinkin saa juosta!" Lopun perusasento hieman vino, muuten hieno suoritus.

Seisominen seuraamisen yhteydessä: 7 pistettä. Seuraaminen vähän parempaa (kun sai välillä juosta). Pysähtyi hyvin, mutta olin taas kuulemma antanut vartaloapua. Kun olin palaamassa koiran viereen, Leo alkoi haistelemaan maata ja siirtyi vähän. Jäi kuitenkin seisomaan. Meillä on tuo paikallaseisominen on mennyt viimeaikoinan vähän takapakkia, pitäisi harjoitella sitä enemmän.

Estehyppy: 0 pistettä. Sen tuossa aikasemmin jo kävinkin läpi. Se jäi sanomatta, että siinäkin Leo muuten siirtyi vähän seisomisessa ja haisteli maata.

Kokonaisvaikutus: 8,5 pistettä. Suurimmaksi osaksi meidän tekeminen oli kuulemma hyvää. Maan haisteleminen sun muu pudotti kuitenkin kokonaisvaikutelmaa. Tuomari varmaan perusteli jotain muutakin, mutta suurin osa taisi mennä taas ohi... Olisi varmaan aiheellista kuunnella ja painaa mieleen noita palautteita.

Ihan ok tulos, kun ottaa huomioon viimeaikojen treenimäärän. Harmittaa kyllä aika tavalla, kun 1-tulos jäi niin pienestä kiinni. Jos olisin vaan nyökännyt, enkä sanonut ääneen, että "valmis". Tai jos olisin hetsannut vähän vähemmän. Jos, jos, jos...

Muuten kyllä pitää harjoitella kisanomaisesti paljon paljon enemmän. Kun itse jännitän, Leon vire laskee ja seuraamiset ovat aikamoista kuraa. Ja kun liikkeiden välissä pitäisi saada koira innostumaan, niin Leo tuntuu melkein vaan menevän flegmaattisemmaksi, mitä enemmän yritän kehua. Olen palkannut sitä ihan liikaa leikillä ja nameilla ja nyt Leo ei tunnu palkkaantuvan kehumisesta oikeastaan ollenkaan. Nyt en ole sitten oikein varma, että kummanko käytös tässä vaatii enemmän muokkaamista. Varmaan molempien. Itse en varmaan koskaan saa kokonaan koejännitystä pois, joten Leon pitäisi vaan oppia kestämään sitä. Mutta miten saadaan jännitystä harjoituksiin?

Lohtajalla

Kerrataan nyt sitten Lohtajan leiriviikonloppu. Tämä oli nyt neljäs kerta, kun osallistuin leirille armeijan alueella. Tällä kertaa leiri oli 23.-25.9.

Ohtakari viimevuonna samoihin aikoihin

Saavuimme perjantaina perille vähän ennen pimeää. Illalla olisi voinut treenata jotain pientä, mutta päätimme kantaa kamat sisään ja viedä koirat lenkille. Menimme Riikan ja Sylvin kanssa samalla autolla leirille ja olimme myös "kämppiksiä" koko viikonlopun. Iltalenkille saimme mukaamme vielä Janin ja Kodankin. Esittelin samalla tärkeänä aluetta Riikalle ja Janille, vaikka Riikka on kyllä ollut aikaisemminkin leirillä. Siinäpä se ilta aikalailla olikin. Iltapalan ja pienen seurustelun jälkeen kömmimme nukkumaan. Leo ja Sylvi tulivat toimeen erinomaisesti, välillä vähän liiankin hyvin, kun Sylvi ei kertonut Leolle riittävän selvästi, missä menee raja...

Lauantaina alkoi sitten treenaaminen todenteolla. Leolle otettiin aamupäivällä kaksi lyhyttä kierrosta. Ensimmäisellä kierroksella otin Leksalle vähän erikoisempia piiloja. Yksi ukko oli heti alueen alussa, koska siinähän Leolla on ollut välillä ongelmia. Toinen oli pienessä rakennuksessa "hyllyllä", eli ei ihan lattitasolla ja kolmas maanpinnan alapuolella olevassa bunkkerissa. Lähelläolevasta maalimiehestä mentiin ohi, kun tuuli toikin rakannuksessa olevasta ukosta hajun paremmin. Leo oli haistellut maalimiehen melkein varpaista päähän saakka ja aloittanut sitten haukkumaan. Ja ihan hyvin se haukkuikin. Ehkä Leon piti vaan aluksi tarkistaa, että onko se vähän ylempänä oleva jutska varmasti ihminen. Rakennukselta lähetin Leon takaisin alkua kohti ja se ensimmäinen ukkokin löytyi. Siinä ei ollut mitään ihmeellistä, ukko kun oli tuttuun tapaa puskassa piilossa. Tähän väliin tuli vähän tyhjää aluetta ja Leo liikkui paljon ja nopeasti kuten tavallista. Aika pian nenuun osui haju kolmannestakin eksyneestä ja Leo meni yllättävn hyvin bunkkeriin. Monelle koiralle tuo maan tason alapuolelle hyppääminen tuntuu olevan hankalaa. Ehkä Leo sitten vaan muisti hypänneensä bunkkeriin jo viimevuonna, joten ei se enää ollut sen mielestä erikoista. Ilmaisut menivät kaikki hienosti, vaikka oltiin vieraassa paikassa ja maalimiehet olivat vieraita. Pakko olla tyytyväinen :)

Toisella kierroksella otin Leolle liikkuvaa maalimiestä. Sain idean siitä, kun joku muu otti jo sillä ensimmäisellä kierroksella kävelevän maalin. Leksalla ei ole vielä aikaisemmin ollut liikkuvaa ihmistä maalina, joten aloitin varovasti. Ensimmäinen ukko seisoi paikallaan ja se meni ihan ok. Toinen seisoi ja huojui vähän, mutta ei kävellyt. Senkään kanssa ei ollut ongelmaa. Enempää ei sitten otettu, että ehdimme lounaalle ajoissa. Kaikki tekivät toisella kierroksella vaan jonkun nopeamman jutun.

Maalimiehenä pressun sisällä :)

Olin Leon kanssa sellaisessa sekaryhmässä, että osa teki vain jälkeä ja osa sekä jälkeä että hakua. Iltapäivällä taisimme kaikki ottaa vaan jälkeä. Siinä olikin organisointia, kun yhteensä piti tehdä kuusi jälkeä ja kaksi harhajälkeä. Jäljet eivät saaneet olla liian lähellä toisiaan ja lisäksi oli ne harhat. Toisen harhajäljen piti olla varsinaista jälkea tuoreempi ja toisen varsinaista jälkeä vanhempi. Siinä sitä sitten mietittiin, että kuka vie kenetkin autolla ja mihin ja mihin aikaan pitää olla missäkin tekemässä jälkeä. Ja kuka voi olla missäkin tekemässä jälkeä, kun osa ajoi jälkensä tuoreempina ja osa halusi vanhentaa jälkeä kauemmin. Suunnittelemiseen meni aikaa sitten aika rutosti, mutta lopuksi saatiin aikaiseksi melko hyvä suunnitelma. Leolle tehtiin noin puolen kilometrin jälki kolmen esineen kera. Ajoin jäljen noin kahden tunnin vanhana ja jäljentekijä oli suunnistajana. En ole vielä laittanut Leolle jäljen päähän ihmistä, kun herralla tuntuu olevan intoa ja vauhtia muutenkin vähän liikaa. Muutaman kerran Leo meni mutkissa vähän pitkäksi, mutta löysi jäljen aina uudelleen itse. Yhden kerran jälki meni niin hukkaan, että piti palata vähän takaisin päin. Kaksi ensimmäistä esinetta Leo toi minulle tosi hienosti, mutta kolmannen kohdalla se vain haistoi hanskaa ja meinasi jatkaa matkaa. Pysähdyin sitten hetkeksi, niin Leo tajusi tuoda hanskan heti. Kun ei malta, niin ei vaan malta. Pitää miettiä, että miten palkkaisin noista esineistä, että se olisi Leon mielestä riittävän hyvä syy pysähtyä ja tuoda se esine minulle. Se kuitenkin ihan selvästi huomaa ne esineet ja tietää, mitä niille pitää tehdä. Mutta ei vaan malta.

Organiseeraamista kartan kanssa. Kuva: Martti Koponen

Oman jäljen lisäksi tein yhden about puolen kilometrin ja yhden parinsadan metrin jäljet sekä istuin niiden päässä piilossa. Tämän rupeaman jälkeen oli vuorossa päivällinen. Syömisen jälkeen menin vielä yhdelle pitkälle (n. 1,5 kilometriä) jäljelle suunnistajaksi ja sen päivän treenit olivat purkissa. Aikamoinen rupeama kyllä. Mutta niin paljon oppii sillä, että pääsee tekemään kokeneempien jälki-ihmisten kanssa ja katsomaan, miltä sen homman pitäisi näyttää.

Illalla oli sitten vielä ohjelmassa vähän koirien iltalenkitystä ja illanviettoa hyvässä seurassa. Yritimme mennä Riikan kanssa nukkumaan ihmisten aikoihin, mutta päädyimme hihittelemään pimeässä vielä ainakin tunnin niin kuin teinitytöt. Riikka kertoi aamulla, että olin nukahtanut melkein kesken puhumisen jossain vaiheessa.

Aamupalan ja aamulenkin jälkeen oli taas ohjelmassa treenilöitä. Osalle tehtiin jälkiä (taas kova organisointi) ja osa otti hakua. Leolle meinasin ottaa vain jälkeä, mutta ehdimme ottamaan pienen haun siinä välissä, kun odottelimme jäljentekijöitä metsästä. Tällä kertaa otin peitettyjä maalimiehiä. Ensimmäisellä oli pää näkyvissä ja siitä maalista Leo juoksi tosi läheltä ohi. Mysteeriksi jää, että eikö Leo tosiaan nähnyt maalimiestä, vaikka juoksi melkein päältä. Ehkä Leo tosiaan juoksi sellaisesta suunnasta ohi, että se ei nähnyt sammaleisessa maassa viherän pressun alla makaavaa ihmistä. Ohijuoksun jälkeen Leksa kuitenkin tuli pian takaisin ja ilmaisi maalimiehen ihan hyvin. Toinen ukko oli kokonaan peitetty ja siellä Leo puuhaili vähän enemmän ennen kuin aloitti haukkumisen. Maalin mukaan Leo oli haistellut peitettää joka suunnasta ja lopulta saanut kuonon peitteen sisään. Kun Leo sitten oli nähnyt ihmisen, se oli ottanun pään pois peitteen sisältä ja aloittanut haukkumisen. Tämän harjoituksen lisäksi Leolla oli myös noin 200 metrin jälki muhimassa. Se ajettiin vielä noin kolmen tunnin vanhana. Jäljellä jouduin pysähtymään Leon kanssa joka esineelle, ette se malttoi tuoda ne minulle. Jos jotain hyvää pitää keksiä, niin Leolle ei tarvinnut sanoa mitään, se ymmärsi kyllä tuoda esineet, kun pysähdyin. Muuten itse jäljestäminen meni ihan hyvin.

Leo jäljen loppupalkalla. Kuva: Martti Koponen 

Viikonlopun saldona voisin sanoa, että haussa perushommat sujuvat jo melko varmasti. Itse jäljestys on myös melko hyvällä mallilla, mutta esineitä pitää harjoitella erikseen. Ja jälkeäkin pitäisi toki harjoitella enemmän. Jospa jostain vaan saisi muutaman lisätunnin vuorokauteen.

Pohdintoja

Syksyllä alkaa vähän niinkuin uusi harjoituskausi. Vuosien kouluelämä varmaankin on tämän ajatustavan taustalla. Kouluvuosihan alkaa aina sykysllä ja loppuu keväällä. Olen nyt sitten vähän funtsaillut, että minkälaisia tavoitteita asetan tälle kaudelle.

Viivin kanssa pitäisi edelleenkin keskittyä noihin ikuisiin käytösongelmiin. Aina välillä tuo sen autokäytös paranee, mutta sitten taas tulee takapakkia. Nyt on taas se takapakkivaihe. Neiti riehuu autossa aivan hulluna. Oma hermo tietysti menee tuohon riehumiseen, mutta ei se voi olla koirallekaan hyväksi. Noh, ei se elämä Viivin kanssa pelkkää hermoilua ja riehumista ole. Pääasiassa Viivi on nykyään iloinen hännänheiluttaja, joka tottelee paremmin kuin aikaisemmin. Pedon kanssa en edelleenkään pidä Viiviä samassa tilassa sisällä, mutta ulkona tyypit juoksentelevat sulassa sovussa. Voi olla, että sisälläkin homma sujuisi ainakin välillä, mutta en halua enää ottaa turhia riskejä. Rauhallinen vierekkäinmakoilu kun saattaa muuttua sekunnissa veriseksi yhteenotoksi, jos Peto esimerkiksi juoksee ulko-ovelle haukkumaan. Molempien stressitaso tuntuu olevan alempana, kun kummankaan ei tarvitse vahtia toistensa tekemisiä. Elikkä Viivin elämä on pääasiassa nykyään aika seesteistä lukuunottamatta autoreissuja.

 Tässä Viiviksi aika rauhallista autoilua. Kuva täältä

Näin sulassa sovussa ja tasatahtiin ulkona mennään 

Pedon kanssa alkoi agilityn hallikausi. En tiedä, johtuiko se hieronnasta vai hallista, mutta Pedon vauhtivaihde löytyi jälleen. Kouluttajakin nauroi ensimmäisellä kerralla, kun Peto suorastaan suti lähdössä, kun jätin sen yhden esteen taakse. Käännökset olivat tiukkoja ja nopeita. Minä saan juosta niin kovaa, kun kintuista lähtee. Ensimmäisellä kerralla teemana oli harvinaisemmat esteet. Radalla oli pöytä, jota Pedon kanssa ei ole otettu kuukausiin. Sen kanssa ei ollut kuitenkaan mitään ongelmaa, eikä pussinkaan kanssa. Myös rengas hypättiin oikeasta välistä. Pitää kyllä oikeasti miettiä, josko Pedon kanssa menisi edes niihin epävirallisiin kokeisiin. HALLIkokeisiin, niin pupujussien ja lintujen hajut eivät häiritse suoritusta.

 Kuva: Kirsi Kauppi

Peto on päässyt myös metsäkanalintuja jahtaamaan, kausi alkoi pari viikkoa sitten. Pedosta on tullut jostain syystä vuosien varrella aika ääniarka. Nytkin kuulemma ensimmäinen laukaus oli vähän jännittänyt. Kuitenkin Pedolla on niin vahva metsästysvietti, että kun laukauksen jälkeen ilmasta putoaa riistaa, koko ampuminen unohtuu. Muutaman laukauksen jälkeen Peto on ollut jo tohkeissaa ampumisesta. Kätevää :) Petosen elämä on siis mallillaan, pääsee hierottavaksi, agilityyn ja metsälle. Eikä Viiviä tarvitse varoa.

Leon kanssa kävin taas paimentamassa, eikä homma sujunut ainakaan siihen malliin, kun itse odotin sen sujuvan. Harjoituksen jälkeen mietin, että jatkanko koko paimennusta. Leolla on kyllä eväät siihen hommaan, mutta harjoitella pitäisi todella paljon ja usein. Ja vieläpä ainakin tässä vaiheessa sellaisilla lampailla, jotka pysyisivät rauhallisinä. Silloin voisin keskittyä koiran ohjaamiseen. Mutta jos Leo vähänkin hyökkii ja lampaat reagoivat siihen päättömällä juoksemisella, niin homma ei pysy kasassa oikein mitenkään. Ja jos komennan Leoa liikaa, se vaan kiihtyy lisää. Tarvitsisin siis jatkuvaa ohjausta, säännöllistä ja tiheää treeniä sekä paimentamiseen tottuneet lampaat. Puuttuu vaan se ohjaaja, ne lampaat ja tähän kaikkeen tarvittava aika. Ehkä hautaan koko paimennuksen ja rotuunottohomman ainakin näillänäkymin mielestäni. Leon pallurat riippuvat ainakin vielä jalkojen välissä, joten asiaan voi palata myöhemmin. Voi olla, että herran palluratkin katoavat jossain vaiheessa. Viimeistään silloin rotuunoton saa unohtaan kokonaan. Olkoon se nyt sitten vaikka tällä hetkellä virallisesti jäissä ja mietitään sitä joskus uudemman kerran.

Leon kanssa keskityn nyt sitten syys- ja talvikaudella maastolajeihin ja tokoon. Viikonlopun leirillä tein Leksan kanssa jonkinverran jälkeä ja taas innostuin siitä. Homma sujuu niin mallikkaasti. Rauniokurssilla minua painostetaan laittamaan tottis ja kettis kuntoon, että pääse kokeilemaan PERA-kokeita. Noh, sitä ennen pitäisi suorittaa se BH. Siihen yksi treenikaveri sanoi, että minä olen menossa Leon kanssa keväällä BH-kokeeseen, en vaan tiedä sitä vielä itse ;) Viikonlopun leirillä harjoittelin Leon kanssa myös pelastushakua vieraissa maastoissa kera vieraiden maalimiesten. Senkin homman kanssa voisi mennä jo eteenpäin, koska paketti tuntuu pysyvän mukavasti kasassa jo vieraassakin paikassa. Tokon suhteen tein sellaisen ratkaisun, että ilmoitin Leon 9.10. pidettävään tokokokeeseen. Nyt on sitten pakko treenata, kun kerran koe on viikon päästä. Paikallamakuisiin olen keksinyt (tai oikeammin muistanut) yhden niksin. Vasta muutama harjoittelukerta on takana, joten en sano vielä, onko homma edennyt vai ei. Paljastan vaikka sitten lisää, jos saan sillä paikallapysymisen rauhoittumaan ;)

Tarkempi selonteko viikonlopun pelastuskoiraleiristä tulossa myöhemmin, jos ehdin ja muistan. Omalta osaltani voin kuitenkin sanoa, että reissu oli aika onnistunut ja sain aika hyvän kuvan siitä, missä olemme Leon kanssa menossa pelastuskoirahommissa.

Uhkailu koulutusmetodina?

Kesällä yksissä agilitytreeneissä oli treenikaverilla kamera mukana. Kuvat kulkeutuivat minulle saakka vasta tällä viikolla ja voi sitä naurua, joka minulta pääsi kuvia katsoessa.

Tiedätte ehkä, kun lapset leikkivät, että heillä on pyssy kädessä? Itse osoittelen koiraa radalla kokoajan "pyssyllä". Kuvissa näyttää oikeastaan siltä, että yritän sanoa koiralle, että "jos et nyt tottele, mä ammun sut!" Katsokaa itse :D

Tässä kuvassa pidän "asetta" piilossa oikeassa kädessä siltä varalta, että Peto ei koske alastulokontaktiin. Onneksi koski.

Tässä osoitan aseen piipulla suuntaan, johon on mentävä, tai muuten...

Tämä on paras: "Tässä, TÄSSÄ!!... Ei sinne... Pam, PAAAM, mä niin ammun sut!!"

Kylläpä osaan olla pölhön näköinen. Kiitos kuvaajalle, eli Kirsti Kaupille tästä silmiäavaavasta kokemuksesta. Peto sensijaan näyttää agilitykoiralta kuvissa. Taas saa todeta, että koira osaa ohjaajasta huolimatta.

Hierontaa, hakuilua ja raunioita

Mitenköhän nuo kaikki otsikon asiat nyt kertoisi lyhyesti... yritetään.

Peto ja Leo olivat viimeviikolla hierottavana. Peto oli edelleen aika jumissa, mutta selkä oli kuulemma jo parempi kuin ensimmäisellä kerralla. Takajalkoja Peto ei antanut hieroa juuri yhtään. Petosen kanssa siis ainakin yksi hieronta vielä edessä. Leolla oli edelleen kropan oikea puoli enemmän jumissa kuin vasen. Lisäksi Leksalla on etupäässä enemmän lihaksia (ja jumeja) verrattuna takapäähän. Herra ei siis käytä liikkuessa kroppaa kovinkaan tasaisesti. Saimme muutamia erilaisia jumppaohjeita takapään voimistamiseksi ja syvempien lihasten vahvistamiseen. Olen jumppaillut Leksaa aika varovasti, etten sillä aiheuttaisi jumituksia kroppaan. Muuten Leo on saanut liikkua pääasiassa vapaana, remmissä aikasta vähän. Kuitenkin kun tänään koitin venytellä Leon etujalkoja, niin oikea etujalka tuntui olevan jo taas jumissa. Täytyy vielä kokeilla venytellä huomenna ja katsoa, vaikuttaako etujalka yhtä jumiselta. En ole mikään asiantuntija tässä asiassa, joten voi olla, että en vaan osaa tehdä venytyksiä oikein. Mutta jos osaan, niin aika huolestuttavaa, jos etujalka menee noin jumiin jo viikossa :(

Hakutreeneissä otin eilen molemmille koirille muutaman hankalahkon piilon. Alue oli korkeaa heinää ja tiheää metsää/ryteikköä. Viiville alue oli aika haastava, hankala sen on saada hajuja sinne korkeaan heinikkoon, kun heinä on jotain kolme kertaa koiran korkuista. Aika hyvin neiti kuitenkin teki töitä. Ihan hyvää vaihtelua treeniin, mutta oikeassa etsinnässä en menisi Viivin kanssa tuollaiselle alueelle. Liian helposti voisi jäädä ihminen löytymättä, kun koira ei vaan saa hajua. Isommankin koiran kanssa tuollainen ryteikkö pitäisi kyllä käydä läpi aikasta huolellisesti.

Leolle otin aika saman alueen, kun Viiville. Kaksi ihmistä oli piilossa ihan alueen alussa ja yksi vähän kauempana. Ja tadaa! Taas saatiin Leon ilmaisuongelma esiin. Ilmeisesti ongelma on tosiaankin se, että maalimies löytyy ihan heti. Treenataan siis sitä jatkossa, että ensimmäinen etsittävä löytyy melkein kymmenen metrin sisällä alusta. En osaa sanoa, miksi tämä asiaa tuottaa herralle ongelmia, mutta syystä tai toisesta ilmaisuongelmat tuntuvat tulevan esiin aina samanlaisessa tilanteessa.

Raunioilla Leksalla oli neljä ukkoa piilossa. Ajattelin ottaa vähän niinkuin niin, että ensimmäinen ja viimeinen olisivat helpompia ja ne kaksi keskimmäistä vaikeampia. Piilot eivät tuntuneet tuottavan Leolle tällä kertaa kovinkaan pajon ongelmia, mutta se häiriintyi häiriömetelistä selvästi. Eli yksi kerrallaan meni Leksalta piiloon ja muut rymistelivät ja hakkasivat kuka mitäkin raunioradalla. Ensi kerralla siis piiloja ei vaikeuteta, mutta häiriötä pitää muistaa olla. Piti heti kirjoittaa tämä muistiin, että en vaan unohda asiaa.

Helppoa rahaa

Sain Annilta tällaisen auringonpaiste-hommelin. Tässä tuli mukana kysymyksiä, joihin pitää vastata. Mä oon tosi hyvä näissä...

 

Suosikkiväri: Vaatteissa varmaankin ruskea tai turkoosi. Ei kai mulla oikein ole edes mitään ehdotonta suosikkiväriä.

Suosikkieläin: No arvatkaapa vaan... koira!

Suosikkinumero: 7

Suosikki alkoholiton juoma: Maito

Facebook vai twitter: Facebook

Intohimosi: Ikävä kyllä karkit.

Saada vai antaa lahja?: Molemmat on kivoja. Varsinkin lapsille on kiva antaa lahjoja, kun reaktiot ovat aitoja.

Suosikkikuvio: Mikä tämä tämmönen kysymys on. Miten voi olla suosikkikuvio? Ai että ympyrä olisi niin kuin paras kuvio maailmassa? En ymmärrä kysymystä, mutta vastataan vaikka, että symmetriset kuviot.

Suosikkiviikonpäivä: Perjantai. Koko viikonloppu edessä.

Suosikkikukka: Hmh, ei mulla oo semmosta. Luonnonkukista tykkään kuitenkin enemmän kuin semmosista jalostetuista kukista.

Jep, jep. Mä oon semmonen, että en ikinä vastaa missään mielipidekyselyissäkään oikein mitään ääripään vastauksia. Sitten pitäisi osata sanoa joku yksi asia, joka on suosikki. Se on vaikeeta ;)

Voisin laittaa muuten tähän blogikirjoitukseen pari kuvaa, jotka insinöörismieheni sai pelastettua kameran muistikortilta.

Mutta sitten otsikon aiheeseen. Koirat saivat tänä iltana "helppoa rahaa", kun päätin kokeilla vähän uutta jutskaa naksuttimella. Luulen, että en ole oikein ikinä käyttänyt sitä oikein. Leksaa en ainakaan osaa opettaa naksuttimella oikein, koska Leo jumittaa tosi helposti. Joku muukin siinä hommassa on mennyt pieleen, kun koiran pitäisi olla tosi keskittynyt ja aika rauhallinen, kun uutta asiaa naksutellaan. Meillä ei tosiaan olla sellaisessa mielentilassa, vaan hirveä häsläys päällä. Kaikilla kolmella.

Nyt sitten yritin saada meidän koirat ajattelemaan. Päätin naksutella jokaiselle siitä, kun oikea takajalka liikahtaa. Viivi ei oikein hokannut juttua, varmaankin sen takia, että olen tehnyt sen kanssa yleensä paljon hankalampia juttuja. Viivi tarjosi kaikenmaailman maahanmenoja ja istumisia ja peruuttamista ja etutassuilla huitomista ja ihan kaikkea. Loppuvaiheessa Viivikin kuitenkin vähän jo hidasti tahtia ja kokeili tarjota pientä liikettä. Ja naksutin lauloi ja nappuloita lenteli. Iltaruoka tarjottiin tänään tällä tavalla.

Peto tarjosi tietenkin etutassuilla huitomista aluksi. Pedon mielestä parhaita temppuja on ne, kun pitää tassulla koskea johonkin. Aika monta naksautusta tuli siitä, kun kaikki jalat liikkuivat yhtäaikaa Pedon syöksyillessä ympäri mattoa. Loppua kohti Petskunenkin kuitenkin jo rauhoittui ja jossain vaiheessa se ehkä jo pääsi vähän jyvälle, että nappulaa lentää takajalkojen liikuttamisesta. Ihan siihen saakka Peto ei päässyt, että naksautus tuli juuri toisesta takajalasta. Tietty johtuu paljon siitäkin, että ei ole helppoa naksauttaa juuri siinä kohtaa, kun se oikea jalka liikkuu.

Leo taas jumitti aluksi vähän, mutta kun naksua ja nappulaa sai annettua aluksi ihan pienestä liikkeestä, niin aika nopeasti Leo hogasi, että naksutusta tulee liikkumisesta. Oli kyllä kiva nähdä kerrankin, että Leo oikein tuntui ajattelevan. Leo kun ei ole mikään maailman oma-aloitteisin koira. Ja tosiaan aika helposti Leksa jumittuu siihen matalaan seisomiseen, jota myös aijaamiseksi kutsutaan. Noh, tällä kertaa Leo-poika joutui laittamaan vähänkäytetyt aivosolunsa liikkeelle. Ja liikkelle lähtivät myös takajalat. Myös leo tajusi, että naksautusta tulee takajalkojen liikuttamisesta. Välillä se taisi jo muutaman kerran liikuttaakin vain oikeaa takajalkaa, mutta oma naksuttaminen oli niin epätarkkaa, että en osannut merkata juuri oikeaa asiaa kokoajan. Noh, pääasia, että Leo söi iltaruuan ja sai pääkoppatreeniä. Ehkä jopa samalla myös hierojan suosittelemaa takapäätreeniä. Mutta siitä lisää toisella kertaa.

Ihan vaan lenkkeilyä

Olen ollut flunssassa jo lähemmäs pari viikkoa. Yksi antibioottikuuri on jo syöty korvatulehdukseen, mutta tauti ei vaan tunnu laantuvan. Melkein kaikki koirien treenit ovat jääneet väliin oman sairastelun vuoksi, eikä remmilenkkejäkään ole juuri tehty. Olen vaan pakannut koirat autoon, ajanut metsään tai pellolle ja avannut takaluukun. Koirat ovat juosseet niin paljon kuin sielu sietää, itse olen laahustanut perässä oman jaksamisen mukaan. Heti jos vähänkin yrittää reippailla, paita on ihan hiestä märkänä. Välillä olo tuntui jo vähän paremmalta ja kävin mittailemassa metsässä koealueita pelastuskoirakokeita varten. Sen seurauksena sitten seuraavana päivänä olikin taas huonompi olo. Noh, koirat tuntuvat olevan aika tyytyväisiä tähän järjestelyyn. Leolla on kierrokset vähän normaalia korkeammalla, mutta nuo meidän "aikuiset" koirat osaavat ottaa iisimmin.

Sunnuntaina kävin Leon kanssa tokotreeneissä ottamassa jotain pientä. Seuraaminen meni kivasti, intoa oli todellakin riittävästi. Ruutuharjoitukset menivät vähän häsläämiseksi, mutta muutama aika onnistunut toistokin saatiin. Täytyy vähän miettiä, miten palkkaaminen olisi fiksuinta hoitaa tuon ruudun kanssa. Leo haukkuu aika helposti ruutuun juostessa. En tiedä, johtuuko se korkeista kierroksista vai siitä, että Leo ei ole varma, mitä pitää tehdä. Pitää kokeilla kotona vähän eri vaihtoehtoja, että mikä toimii ja mikä ei. Ja ehkä miettiä sitäkin, että ruutua ei harjoitella silloin, kun Leksa-poika on jo valmiiksi kierroksilla. En nyt kyllä ihan heti keksi, mikä se sellainen Ei kierroksilla -hetki olisi...

Muuten on tosiaan lenkkeilty vaan pellolla ja metsissä vaihtelevalla kokoonpanolla. Välillä on ollut kaikki mukana ja välillä vaan kaksi koiraa. Leon ja Pedon kanssa olin yhtenä iltana pelloilla ja herroilla oli vauhti päällä. Leo juoksee pellolla välillä vähän liiankin kauas, tosin sillä kerralla se taisi mennä ihmisen hajun perässä. Huomasin vasta lähempänä, että kappas vaan, joku tyyppi istuu luoman varrella maastopuku päällä. Mahtoi metsästäjää hatuttaa, kun joku ääliö tulee juoksuttamaan koiriaan ja säikyttämään kaikki linnut kauas. Käännyin kyllä kannoillani heti ja yritin kierrellä vähän kauempana. Yhtä kaikki, herra maastopuvun ilta taisi olla pilalla, koska hän poistui paikalta aika nopeasti. Itse jäin vielä ihailemaan auringonlaskua ja Pedon hiirijahtia.

Eilen illalla vein Viivin ja Leon juoksemaan ja otin oikein kamerankin mukaan. Pellolla kun sitten avasin kameralaukun, niin huomasin ottaneeni mukaan sen meidän vanhimman ja huonoimman kameran. Otin kuitenkin aika läjän kuvia, jos vaikka edes joku onnistuisi. Typerä kamera vaan jostain syystä muutti about puolet otetuista kuvista johonkin ihme tiedostomuotoon, eikä niitä kuvia saa auki millään. Googlettamalla selvisi, että se on joku viallinen tiedostomuoto. Pöh, minun hienot luontokuvani. Voin ainakin uskotella itselleni, että niistä olisi tullut tosi hienoja kuvia. Kovin montaa otosta ei jäänyt jälkipolville esitettäväksi, mutta tässä pari:

Viivi the Almighty sudittelee jälkiään maastoon. Tietävätpä sitten muutkin kulkijat, että tästä on mennyt joku vähän merkittävämpi tyyppi... Tuo heijastinliivi oli halpa ja ruma. Sanon sitä Viivin urheilupaidaksi, koska se näyttää vähän sellaiselta tekniseltä aluspaidalta. Kun vertaa tähän, niin nehän ovat kuin kaksi marjaa ;)

Monta kuvaa tuli otettua tästä poseeraustilanteesta, mutta yhdessäkään koirat eivät katso samaan suuntaan. Ja osa niistäkin kuvista oli "corrupted". Kamera siis suorittaa jotain itsesensuuria, tai jotain.