Viiville tehtiin pellolle pieni pätkä niin, että jäljellä oli satunnaisesti nameja. Ja kyllä tässä Viivin kanssa kannattaa kai ainakin pellolle niitä nakkeja kylvellä. Neiti meni paljon keskittyneemmin ja tuhina vaan kuului. Nyt yritin keskittyä siihen, että osaisin lukea, koska Viivin on jäljellä ja koska ei. Pellolla painaumat näkyivät niin, että näin, missä jälki menee ja missä Viivi. Ihan hyvä harjoitus meille. Kyllä Viivikin vetää silloin, kun se on jäljellä. Ja kun jälkeä pitää vähän etsiä, Viivi ei vedä. Tuollaisen kuusikiloisen sirpukan vetäminen on vaan niin pientä, että pitää olla herkät näpit. Mutta kyllä meidän touhu ainakin välillä näyttää ihan jäljestämiseltä:
Vinkuselle oli myös metsän puolella kaksi jäljennostoa. Ensimmäinen meni ihan plörinäksi, mutta toinen meni jo paremmin. Kun sitten menimme takaisin polulle, Viivi näki mörkön. Riikkahan se siellä oli ja puhuikin kokoajan. Hyvä, että Vinkusella on parin viikon päästä aika silmätarkastukseen. Riikka sai Vinkusesta kyllä hyvän kuvan, kun Viivi jäi epäluuloisena tuijottamaan kyykkivää Riikkaa:
"Hetkinen, kukas sää oot?"
Leon jälki alkoi pellolta ja jatkui metsään, lopussa oli vielä lyhyt pätkä peltoa. Jäljellä oli pituutta arviolta 300 metriä ja ikää pari tuntia. On tuo Leon peltojäljestys aikamoista roiskimista, mutta kyllä se jälkikin sieltä löytyi. Ja esine. Ojanylityskin meni aika kivasti. Oli vaan niin iso oja, että käskin Leon maahan, että pääsen itse rämpimään ylös.
Metsä oli melkoista ryteikköä ja minä lähinnä vaan raahauduin perässä, kun Leo jäljesti. Esine tuotiin metsässä paljon paremmin kuin pellolla. Ehkä pitää tehdä välillä esineruutua myös pellolla. Loppupätkä pellolla meni taas vähän soosaamiseksi, mutta kyllä se loppupalkkakin löytyi. Ihan hyvä treeni tämäkin. En tiedä, pitäisikö Leolle kokeilla pellolla myös nameja. Se kyllä saattaa jättää ne syömättä...
Loppupalkka syötynä, vedetään vähän henkeä kumpikin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti