Pikainen tilannepäivitys

Peto-Petskunen sai eläinlääkäriltä 10 päivän penisiliinikuurin ja minä sain ohjeeksi seurata tilannetta. Jos punainen alue laajenee tai tummuu, minun pitää ottaa uudelleen yhteyttä. Eivät sielläkään osanneet sanoa, että mikä ötökkä Petoa on mahdollisesti purrut. Arvelivat kuitenkin, että Peto on sille jollekkin aika todennäköisesti suuresti allerginen. Ja että reaktio olisi voinut olla vielä hurjempi ellei Peto söisi kortisonia säännöllisesti.

Jo tiistaina, kun meillä oli se elänlääkäriaika, jälki oli mielestäni jo hieman vaalentunut. Ja nyt se menee koko ajan parempaan suuntaan. Tässä hämärässä otettu kuva tältä illalta:

Elikkäs lähtötilanteeseen nähden meillä voidaan erittäin hyvin. Tai eipä tuo Petoa ole vaivannut oikein missään vaiheessa. Mikä sinällään on aika ihme, kun katsoo tuota maanantaina otettua kuvaa.

Kun elämä muuttuu

Kerrotaan nyt ihan virallisesti ja suoraan, että olen muuttanut koirien kanssa yksin kerrostaloasuntoon noin kolme kuukautta sitten. Elämä on siis muuttunut melkoisesti ja toisaalta hyvin vähän.

Koirien kanssa eläessä tietyt arjen rutiinit pysyvät samoina. Ne on pissitettävä, lenkitettävä ja ruokittava hyvin samaan tapaan kuin tähänkin saakka. Tosin nyt ei ole sitä omaa 300 neliön aidattua pihaa, johon koirat voisi päästää juoksemaan. Pienenpieni oma piha tähän asuntoon kuuluu ja päästän koirat joskus iltaisin siihen pikapissalle. Muuten suurin osa ulkoilusta tapahtu remmissä ja koko kiljuva hunnilauma yhdessä. Koska jos joku joutuu jäämään yksin asuntoon, kun muut pääsevät mukaan, niin se yksi hunni protestoi yleensä melko äänekkäästi. Joitakin kertoja olen onnistunut lenkittämään koirat osissa viikonloppuisin tai lomapäivinä. Tässä vaiheessa olen muutenkin saanut kehitettyä melko toimivat systeemit uudenlaisen arjen pyörittämiseen. Oman lisämausteensa tuo tietysti se, että Viiviä ja Petoa en pidä sisätiloissa samassa tilassa juuri ollenkaan. Asunto on kylläkin valittu sen mukaan, että koiria on helppo pitää erillään.

Kun nämä karvakasat ovat tottuneet juoksemaan vapaana joka päivä, niin jatkuva remmilenkkeily ei tunnu sopivat niiden fysiikalle mitenkän parhaalla mahdollisella tavalla. Olen kyllä vienyt koiria edes johonkin juoksemaan vapaana ainakin pari kertaa viikossa. Näin kesällä ne ovat myös päässeet uimaan monta kertaa viikossa (ja sen seurauksena minä saan imuroida monta kertaa viikossa...). Kovasta yrittämisestä huolimatta varsinkin Viivin kroppa on mennyt aika jumiin. Se hierottiin juuri eilen ja perjantaina neiti hierotaan taas. Huomasin Viivistä jopa itse, että se on todella hieronnan tarpessa, koska se liikkuu ihan oudosti. Pitänee miettiä, miten saisin järjestettyä pikkukavereille enemmän vapaana juosemista.

Pikkuhiljaa kuitenkin tuntuu, että olemme sopeutuneet tähän uudenlaiseen elämään. Minä olen oppinut, että näin lähellä rannikkoa koiria ei pidä päästää jokaiseen heinikkoon (olen nyppinyt koirista tämän kesän aikana punkkeja enemmän kun koko tähänastisen elämäni aikana yhteensä) ja että kaupungissa puput ovat paljon kesympiä kuin tuolla "maalla". Ne idiootit jäävät töllistelemään ja varmistamaan, että koirat ovat varmasti havainneet heidät, ennen kuin pötkivät pusikkoon laiskasti pomppien. Koirat ovat oppineet, että missä taloissa on koiria (niiden kohdilla pitää puhista varmuuden vuoksi, vaikka mitään ei sillä kerralla näkyisikään) ja Peto on oppinut, mistä risteyksisä käännytään kotiin (ja Peto vetää aina vastakkaiseen suuntaan). Perussettiä siis.

Koiratreeneissä olen käyny hyvin pitkälti samaan tapaan kuin ennenkin. Olen nyt ainakin tässä kesällä ottanut aina kaikki koirat mukaan. Siellä ne sitten kiljuvat autossa. Talvella täytyy kehitää varmaankin joku toisenlainen systeemi tai hankkia Pedolle lämminvesipullot autoon. Tai jotain. Otetaan nyt kuitenkin yksi ongelma kerrallaan aina sitä mukaa, kun niitä tulee vastaan. Ja tänään tuli vastan tällainen ongelma:

Eilen Peto ei todellakaan näyttänyt tältä, enkä aamullakaan huomannut mitään. En tosin ehkä kurkannut edes sen mahan alle. Mutta töistä tullessa se näytti tältä. Jätin tänään koiratreenit väliin ja jäin tarkkailemaan herran nivusia. Viimeisen 3 - 4 tunnin aikana Peto on vaikuttanut pirteältä, eikä tuo tumma alue ole levinnyt. Lähden kohta hakemaan työläppäriäni työpaikalta, että voit tehdä huomenna töitä etänä (onneksi esimieheni on myös koiraihminen ja ymmärtää tällaiset tilanteet). Eläinlääkäriin menemme huomenna päivällä. Tuosta näkee selvästi, että joku ötökkä Petoa on purrut, mutta mikä ihme voi saada aikaan tuollaiset jäljet? Ehkä huomenna selviää lisää.

Perusjälkikoe suoritettu :)

Jee, Leon pimeäjälkikoke meni viikonloppuna läpi! Nyt sillä on sitten SPeKL:n perusjälkikoe suoritettuna hyväksytysti. Kokeessa on kaksi koeosiota, toinen tehdään valoisalla ja toinen pimeällä. Molemmissa kokeissa on noin kilometrin pituinen jälki, jossa on neljä käyttöesinettä ja ihminen jäljen lopussa. Neljästä esineestä kolme pitäisi löytää maaimiehen lisäksi, että koe on hyväksytty. Niin ja jälki pitää päästä loppuun määräaikaan mennessä. Päivällä aikaa on puoli tuntia ja pimeällä 45 minuuuttia. Ja on myös oleellista, että koira löytää sen jäljen alussa, että koko jäljelle päästään.

Leolle koe tuntui olevan aika helppo. Yhdessä kohdassa se haisteli ja pyöri normaalia enemmän ja jäljen jatkuessa jäin miettimään, että miksiköhän Leo käyttäytyi niin. Kun olimme päässeet loppuu ja löytäneet "etsittävän", kysyin häneltä, että sattuiko hän kenties kaatumaan jälkeä tehdessään. Oli siellä kaaduttu kuulemma ihan kunnolla selälleen :) Että ehkä se oli sitten se kohta, jota Leo tutki niin hartaasti. Löysimme myös kaikki neljä jäljelle jätettyä esinettä, eli koe meni meidän osalta oikeastaan aika täydellisesti. Kyllä, olen tyytyväinen :)

Kuva jälkitreeneistä

Itselleni koepäivä oli sitten vähän raskaampi. Työntekijöitä kokeeseen ei ollut saatu mitenkään liiaksi ja näin jokaiselle lankesi aika paljon tehtävää. Päivällä kävin tekemässä toiselle kokelaalle kilometrin jäljen ja lopuksi keräsin siihen jälkeen liittyvät laput ja jäljennostoalueen krepit metsästä. Päiväjälkikokeiden jälkeen oli pieni tauko, joten kävin kotona syömässä ja nukkumassa pienet päikkärit. Olin siellä jälkikoepaikalla semmoset reilu kome tuntia ja koko sen ajan satoi. Yksi vaatekerta jouti tässä vaiheessa siis kuivumaan.

Seuraavaksi kokeet jatkuivat hakukoealueiden tallaamisen merkeissä. Koepaikalle piti saapua iltaseitsemäksi. Tuli siinä tallattua kuutisen hehtaaria metsää, joista toinen kolmen hehtaarin alue kahteen kertaan. Minut oli merkitty suunnistajaksi pimeäkokeeseen ja kävin vielä itsekseni pikkukoirien kanssa katsomassa alueen ja maalimiesten piilot toistamiseen. Tallomisten jälkeen oli minulla pieni ruokatauko ja sitten oli se meidän jälki. Siellä sain mennä Leon perässä reippaasti niin, että hiki vaan tippui nenänpäästä. Tämän jälkeen ehdin taas istahtaa hetkeksi ja sitten oli vuorossa se suunnistussessio. Eli vielä pari tuntia metsässä rampimistä. Kun oma työvuoro loppui sinnä neljän - puoli viiden aikaan aamulla, olin kyllä aika kuitti. En päässyt kuitenkaan lähtemään kotiin, koska oli laittanut autoni sillä tavalla fiksusti mottiin. Sain odotella vielä lähes kuuteen saakka, että pääsin lähtemään. Vaikka mikäs siinä, aika kului nopeasti ihmisten kanssa rupatellessa. Kun sitten olin kotona vähän ennen puoli seitsemään aamulla, niin koirien ruokinnan ja suihkun jälkeen ei tarvinnut juuri unta odotella. Mekoinen rupeama! Mutta on se aina sen arvoista, vaikkakin raskasta. Yhdistykselle saatiin tämän kokeen myötä yksi hälytystasoinen koira lisää ja kaksi läpäistyä taidontarkastusta varmistivat kahdelle jo hälytystyhmässä olevalle koiralle pätevyyden kahdeksi vuodeksi eteenpäin. Sitä vartenhan minä tätä teen ja sen vuoksi muutkin tekevät saman minulle, kun minä olen kokeessa. Hirveästi nähdään vaivaa, että saadaan sitten mennä etsimään eksyneitä marjastajia kaatosateessa yöaikaan ;) Harrastuksensa kullakin.