Nuuskimista

En ole hetkeen kirjoitellut meidän pelastuskoirailuista, vaikka treenejä on kyllä ollut. Alkuvuodesta panostimme yhdistyksessä ihmisten kouluttamiseen ja meillä on ollut teoriakertoja. On käyty läpi kartanlukemista, hajujen liikkumista, etsintäsuunnitelman tekemistä, erilaisia etsintätapoja, GPS:n käyttöä, radiopuhelmen käyttöä, ryhmänjohtajahommia ja jälkiteoriaa. Ainakin. Välillä on ehditty treenata vähän koiriakin.

Saimme Laihian kunnalta käyttöön vanhan purku-uhan alla olevan päiväkodin. Rakennusetsintää on nyt sitten tehty kuuriluontoisesti vähän useamman kerran. Täytyy kyllä sanoa, että koiran lukeminen rakennuksessa on vähän eri asia kuin maastossa. Viivi ainakin haistelee rakennuksessa yleensä sitä paikka, missä maalimies ei ole. Olen ottanut sen kanssa pari kertaa nyt niin, että en tiedä, missä etsittävät ovat. Siinä sen huomaa, miten vaikeaa lukeminen on. Rakennuksessa on paljon kaappeja ja joissakin huoneissa on vaatteita ja joitakin lelujakin. Osassa kaapeista on myös jotain roinaa vielä. Viivi sitten merkkaa melkein joka huoneessa jotain nurkkaa tai kaapinovea. Hyvää treeniä itselle ja koiralle. Viivi on tehnyt niin paljon metsässä etsintää, että tarkentaminen ei ole sen vahvinta osa-aluetta.

Vinkusen kanssa olin myös hälytreeneissä reilu viikko sitten. Taas sai huomata, että koira se toimii ohjaajasta huolimatta. Tein hyvän etsintäsuunnitelman, mutta en sitten malttanut pitää siitä oikein kiinni. Aikaa tuhraantui vähän turhiinkin hommiin. Meidän etsitäalue oli ison huoltoaseman pihapiiri. Taas koiranlukutaito oli koetuksella, kun Viivi merkkasi parkkialueella olevia ihmisiä tosi paljon. Hyvää treenissä oli se, että muistin kehua koiraa merkkauksista tyyliin "Hyvä tyttö, mutta etsitään täältä". Ja se, että Viivi ilmaisi etsittävän erinomaisesti tunnin etsinnänkin jälkeen. Tuntuu, että osaan tehdä teoriassa nämä hälyhommat sun muut ihan hyvin, mutta käytännön puolella harjoiteltavaa riittää ja riittää.

Leo on päässyt myös rakennukseen etsimään. Outo paikka ei ollut Leolle minkäänlainen ongelma, eikä umpipiilojen ilmaisukaan. Toki harjoittelu ei ole pahitteeksi senkään kohdalla. Vauhtia herralla saisi olla vähän vähemmän, niin sitä ei tarvitsisi kokoajan kutsua ja ohjata niin paljon. Yritän kuitenkin rakennuksessa edetä järjestyksessä huone kerrallaan, mutta Leo haluaisi juosta joka käytävän päästä päähän pari kertaa ensin. Ja sitten kun pitää mennä niin kova, niin äkkikäännökset aiheuttavat liukastelua ja häsläämistä. Pöljä otus, ei ymmärrä omaa parastaan ;)

Myös jälkikausi tuli aloitettua tälle vuodelle. Näin jälkeenpäin ajateltuna aloitin turhan vaikealla jäljellä Leon kanssa. Pyysin kaveria tekemään jäljen tien viereen ja ylittämään tien pari kertaa. Tämä ajatus tuli siitä, kun teiden varret ovat jo lumettomat. Otin sitten tähän jälkeen (joka oli siis ensimmäinen pitkään aikaan) uutena ajatuksena sen, että jälki voi mennä tien vieressä. Soralla. Ja että jälki voi mennä tien yli ja jatkua vielä sen jälkeen tien vartta pitkin. Asfalttitien. Oli siis kokolailla erilainen jälki, kun mitä on harjoiteltu ja alustakin sellaista, mitä ei ole harjoiteltu. Alun kanssa oli siis tietenkin ongelmia. Leo nosti jäljen, mutta kadotti sen samantien. Yritin sitten seistä vaan tolppana ja antaa sen ratkaista ongelman. Kauan sain seistä ja annoin pari kertaa "jälki"-käskyn vähän muistuttaakseni, että sellaista tässä pitäisi nyt tehdä. Jälki nousi odottelun jälkeen jotenkuten ja meni kohtalaisesti ensimmäiseen tienylitykseen saakka. En tiedä, osasiko Leo tosiaan jäljestää tien yli, vai oliko se vaan sattumaa, että se meni melko oikeassa kohdassa toiselle puolelle. Jäljestys jatkui taas kohtalaisesti. Kun seuraava tienylitys tuli, meidän piti pysähtyä ja odottaa, että auto menee meidän ohi. Siinä kohdassa varmaankin autoin Leoa vähän liikaa, kun taisin näyttää sille suunnan tien toiselle puolelle "jälki" -käskyn sanoessani. Tässä kohdassa jälki lähti sujumaan jo vähän paremmin, koska jäljentekijä oli kävellyt vähän ojan puolella heinikossa. Ongelmia tuli sitten siin kohdassa, kun tien vieressä oli talo. Pihassa oli varmaankin liikuttu ja todennäköisesti postilaatikollakin käyty. Kohdalla oli varmaankin vähän niinkuin harhajälkiä. Joudun kysymään jäljentekijältä, että mistä hän on mennyt, että en päästäisi Leoa vaihtamaan toiselle jäljelle. Siinä kohtaa tuli sitten taas stoppi. Leo lopetti jäljestämisen ja katseli minua. Onneksi näin edessäni sorassa jäljentekijän kengänjäljen, joten kykenin seisomaan rauhassa tolppana ja odottelemaan, että Leo ratkaisee ongelman. Vähän Leo vinkui ja ihmetteli. Sitten se laittoi nenun maahan ja jatkoi jäljestämistä aikaisempaa varmemmin. Kolmas tienylitys meni jo hyvin. Leo tajusi, että kun jälki loppuu tällä puolella tietä, niin se jatkuu toisella puolella. Ihan itse se meni tien toiselle puolelle ja nosti jäljen sieltä. Loppupäässä jälki meni ojan yli ja vielä pätkän hakkuuaukealla. Heti kun pääsimme metsän puolelle, Leon jäljestys muuttui varmaksi. Loppupalkkana ollut lelu löytyi aika pian ja Leon riemulla ei ollut rajoja. Se jaksoi vinguttaa lelua suussaan koko matkan autolle saakka. Tai en tiedä, oliko se riemua, vai paineiden purkamista...

Pedolle tein lyhyen hömpöttelyjäljen metsään ja viljelin nakkeja satunnaisesti. On se kyllä hauska tapaus tuo meidän Petsku, kun se osaa jäjestää hyvin harjoittelun määrään nähden. Vähän se oikaisi mutkassa, mutta muuten jälki meni hyvin. Kai se täytyy uskoa, että koira oppii parhaiten, kun ohjaaja jaksaa olla rauhallinen. Myös jäljestäessä Pedon kanssa minulla on ihan rento asenne. Jos homma ei suju, niin ei se mitään. Saman asenteen kun saisi siirrettyä Viivin ja Leon kanssa tekemiseenkin, niin yhteistyö olisi paljon toimivampaa. Minulla vaan vanne puristaa päätä heti, kun tekemisellä on jotain tavoitteita. Pöljä ihminen, ei ymmärrä omaa ja koiransa parasta ;)