Keväthangilla lapsuusmaisemissa

Eilen oli aivan loistava kevätsää, eli ihan pakko ulkoilla. Koirat ja kamera autoon ja eiku menoksi. En muuten osannut sitten yhtään käyttää tuota meidän yhtä kameraa ja kuvista tuli suurimmaksi osaksi aikamoista huttua. Minä kun en tiennyt, että automaattitarkennus toimii, kun pitää yhtä nappia pohjassa ja toisella napilla otetaan kuvia. Yritin sitten ensimmäistä kertaa kuvata manuaalitarkennuksella. Olettekos yrittäneet ottaa liikkuvista koirista kuvia niin, että kuva täytyy tarkentaa käsisäätöisesti? Ei muuten ole helppoa se. Petoa ei paljo kuvissa näy, mutta kyllä se mukana oli. Mustakorvalla kun on vaan vähän omat reittinsä. Nuo kaksi pysyvät suurimmaksi osaksi lähellä ja tuputtavat jotain keppiä vähän väliä. Mustakorvaa ei voisi vähemmät kepit kiinnostaa.

Mutta sitten niitä kuvia. Ihanan sininen taivas ja valkoiset pilvenhattarat.

Maisema kuin postikortti

Kas, Petokin on ehtinyt kuvaan.

Kaivuuhommissa

Poseeraustauko

Ja jostain revittiin keppi mukaan

Siihen jäi matkanvarrelle

Kuvat on otettu mummolan maisemista. Paappaa ei ole enää, eikä mummakaan asu enää kotona. Näistä maisemista ne rakkaimmat lapsuusmuistot kuitenkin löytyvät. Tällä tiellä näin elämäni ensimmäisen käärmeen ja tämän tien laidalta on mumman kanssa taitettu oksat useampaan saunavihtaan. Tällä tiellä olen nähnyt enemmän lintulajeja kuin missään muualla. Tällä tiellä olen törmännyt mummolan naapuriin, joka oli kuuntelemassa, montako vuotta käki kukkuu hänelle elinaikaa. Tälle tielle se meidän perheen Lada jäi mutaan kiinni parikymmentä vuotta sitten. Tällä tiellä on ainakin tuhat ja yksi tarinaa kerrottavanaan.