keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Ei oikein mitään kerrottavaa

Harrastusrintamalla ei ole tapahtunut yhtään mitään. Ihan olen ollut laiska, enkä ole treenannut mitään. Tai en nyt ehkä kuitenkaan ihan laiska, koska lenkeillä on kyllä käyty innokkaasti. Joidenkin mielestä kelit eivät ehkä ole olleet niin kovin lomaisat, mutta meitä tämmönen viileämpi sää vaan miellyttää.

Yhteislenkillä. Viivi pääsi yksin toiselle kierrokselle


Petoakin kävin morjenstamassa pari päivää sitten. Hyvin tuo näytti voivan, vaikka olisi kyllä lähtenyt mielellään mun mukaan. Parin viikon päästä Peto tuleekin mulle hoitoon, joten nähdäänhän me vielä. Kyllä sitä aina viikon silloin ja toisen tällöin saa järjestettyä Pedon kannalta hyvin, mutta jatkuvasti en pysty sitä pitämään. Pedollakin stressi tuntuu kasaantuvan, kun tulee päivä ja viikko toisensa perään niitä pitkiä työpäiviä. Elikkäs järjestely tuntuu mun suunnalta katsottuna toimivalta. Edelleen tulee hyvä mieli, kun asia ratkesi Pedonkin kannalta parhain päin :)

Olen antanut periksi yhdestä periaatteestani; ostin Viiville Flexin. Se köpöttelee nykyään mukana niin, että sitä voisi melkein pitää irti. Paitsi että se söisi kaikki vastaantulevat koirat ja juoksisi todennäköisesti auton alle. Eli kulkekoon Flexissä. Viisimetrinen kela ei mene loppuun juuri koskaan, eli suurimmaksi osaksi Vinkunen köpsyttelee ihan lähellä ja aika sopivaa vauhtia.


Siinäpä kai ne tärkeimmät. Ihan oikeasti ei siis ollut oikein mitään kerrottavaa, mutta kirjoitin nyt kuitenkin :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti