Eri ilmaisutapojen opettelua

Olin Oulussa seuraamassa hakukokeita tuossa syksyllä ja siellä huomasin, että en tiedä omasta mielestäni riittävästi erilaisista ilmaisutavoista. Haukkuminen on tietysti tuttu, molemmat omat koirani ovat haukkuvia. Ja suurin osa treeniryhmäni koirista myös. Rullailmaisusta tiedän edes jotain, olen osallistunut enemmän ja vähemmän rullailmaisun kouluttamiseen. Tiedän ainakin teoriassa, miten se homma menee. Mutta kertova ilmaisu on jäänyt minulle vähän vieraammaksi. Olen kyllä nähnyt useammankin kertovan koiran, mutta sellaisen kouluttamiseen en ole ottanut pahemmin osaa. Kertovassa on tietysti sekin, että se ei ole mikään yksi tietty tapa ilmaista, vaan oikeastaan jokaisella koiralla voi olla erilainen tapa kertoa ohjaajalleen löydöstä. Toki ohjaajan on osattava kertoa kokeen alussa, miten koira ilmaisee. Toki kertova ilmaisu on monelta osin hyvin samanlainen rullailmaisun kanssa, mutta kuitenkin erilainen. Asia mietitytää itseäni siksi, että jos kaikki menee hyvin, olen Pelastuskoiraliiton hakukokeiden testaaja vielä jossain vaiheessa tämän vuoden aikana. Minun pitäisi siis osata arvostella tasapuolisesti erilaiset ilmaisutavat. Toisena pointtina on se, että yhtenä yhdistyksemme kouluttajana minun pitäisi mielestäni osata ainakin teoriassa kouluttaa kaikkia ilmaisutapoja. Kolmantena pointtina tulee se, että mahdollisesti opetan jossain vaiheessa jollekin tulevalle koiralleni jotain muuta kuin haukkuilmaisua. Ehkä sekin vielä tämän vuoden aikana ;) Siinäpä sitä onkin monta hyvää syytä opiskella rulla- ja kertovaa ilmaisua.

Haukkuilmaisu

Ja sattui sitten niin kivasti, että Pelastuskoiraliitto järjesti joulukuun alkupuolella koulutuksen aiheesta "Käyttäytymisketjut ja sujuvuus". Koulutuksen tarkoitus oli perehdyttää käyttäytymisketjujen opettamiseen juurikin kertovan ja rullailmaisun vuoksi. Itse koulutuksessa käytiin teoriassa läpi ilmaisun opettamista, mutta käytännön harjoituksissa koirille opetettiin joku ihan muu käyttäytymisketju. Ikään kuin "turha" ketju, jota koira ei tule tarvitsemaan myöhemmin. 2 - 3 henkilön ryhmillä oli jokaisella oma koira opetettavanaan. Minulla oli pari, jonka oma koira oli meillä koulutettavana. Aluksi saimme jokainen ryhmä kaksi tuolia ja kymmenisen minuuttia aikaa miettiä, millaisen ketjun opetamme koiralle ja miten. Meillä oli koulutettavana melkoisen vilkas pyreneittenpaimenkoira, joten yritimme miettiä mahdollisimman tarkkaan, miten saamme sairaan nopean koiran oppimaan sen asian, mikä on tarkoituskin. Vilkkaan koiran kanssa on usein se ongelma, että se tekee niin monta asiaa ja niin nopeasti, että sille on hankala kertoa, mikä oli se asia, josta sitä palkattiin. Meillähän kävi sitten niin, että huolellisesta alkusuunnittelusta huolimatta muutimme suunnitelmaa matkan varrella. Yhtenä syynä koiran oma turvallisuus, koska kun tuolit olivat lähellä toisiaan ja vauhtia oli aika paljon, niin tuolit vähän lentelivät, samoin koira. Alussa käytimme jonkin verran aikaa siihen, että yritimme saada koiraa koskemaan kosketusalustaa molemmilla etutassuillaan. Ajatuksena oli, että siirtäisimme alustan sitten tuolille ja koira oppisi koskemaan tuolia kahdella etutassulla. Totesimme kuitenkin, että unohdetaan se alusta, koska siitä seurasi vain valtava määrä häsläämistä. Seuraava ongelma oli, että miten kerromme koiralle, että tuolia on tarkoitus koskea vain etutassuilla. Koska vaikka naksutin etutasuilla koskettamisesta, koko koira oli jo siinä vaiheesa ilmassa ja hyppäämässä tuolille kokonaan. Nameilla houkuttelemalla saimme kuitenkin loppuviimein tuolille vain koiran etuosan. "Temppujen" ketjuttamisessa on se idea, että ensin jokainen ketjun osa opetetaan erikseen ja sen jälkeen ketju opetetaan koiralle loppupäästä aloittaen. Tätä sanotaan takaperin ketjuttamiseksi.

Naksutin

Melko huolellisella suunnittelulla ja kouluttajan pienellä avustuksella saimme opetettua koiralle vajaassa puolessa tunnissa seuraavan ketjun:
- Koira istuu käskystä ohjaajan viereen
- Luvan saatuaan koira menee koskettamaan ensimmäistä tuolia etutassuillaan
- Tuolin koskemisen jälkeen koira kiertää käskystä muovikartion
- Kiertämisen jälkeen koira menee koskemaan toista tuolia etutassuillaan
Ei ehkä kuulosta sinänsä kovin monimutkaiselta tai hohdokkaalta. Mutta ainakin minä olin meihin aika tyytyväinen, kun alkutilanne oli kuitenkin se, että koira lensi tuolille ja tuolista täytyi pitää kiinni, että koira ja tuoli eivät lennä pitkin hallia. Kartio kaatui lähes joka kerta, kun koira syöksyi kartion luokse. Saimme jopa sen onnistumaan, että koira teki muutamaan kertaan koko ketjun minun kanssani, vaikka sen omistaja oli vieressä. Tässä ajassa ei päästy vielä siihen, että ketju olisi todella varma ja onnistuisi joka kerta. Eikä koira myöskään osannut tehdä koko ketjua alusta loppuun itsenäisesti, vaan sille annettiin suullisia käskyjä. Mutta oma oivallukseni oli kuitenkin se, että jos tämän saa opetettua vieraalle koiralle alle puolessa tunnissa, niin kyllä vastaavia ketjuja pitäisi saada opetettua omalle koiralle ihan helposti muutamassa illassa. Toki se, että ketju toimii aina ja joka tilanteessa ja häiriössä, vaatii melkoisen määrän toistoja. Mutta joka tapauksessa silmiä avaava kokemus. Ei se rullailmaisun opettamien pitäisi siis olla mitenkään mahdotonta, vai mitä?

Ei liity asiaan mitenkään. Levaneva 1.1.2016

Koska olen itse sen sortin ihminen, että pidän mahdollisimman tarkoista säännöistä, niin ihastuin käsitteeseen, että "latenssin pitäisi vähentyä 3 - 5 toiston aikana". Latenssi tarkoittaa sitä viivettä, mikä koiralla kuluu käskyn/vihjeen saamisesta siihen, että koira aloittaa halutun tehtävän suorittamista. Esimerkiksi, kun koiralle sanotaan "istu", niin miten nopeasti takapuoli lähtee laskemaan istumista kohti. Jos homma ei nopeudu 3 - 5 toistolla, koira ei osaa vielä asiaa ja sitä täytyy auttaa enemmän. Tai miettiä, miten koiralle voisi opettaa asian eri tavalla. Aivan mahtavaa saada joku numeerinen arvo, jonka kanssa elää :D Vaikka kuten sanottua aikaisemminkin, asia ei tietenkään ole ihan näin mustavalkoinen. Mutta noin niinku teoriassa. Kolme viiva viisi.

En nyt paljasta enempää kurssin sisällöstä, tyydyn vain suosittelemaan tätäkin kurssia kaikille asiasta kiinnostuneille. Kurssilla ei ole pakko käyttää naksutinta, jos se sattuu olemaan jollekulle ongelma. Kouluttajakin oli yllättävän ymmärrettävä ja mukava akateemisesta taustasta huolimatta ;) Jirkan sivut löytyvät täältä.

Pikakuulumiset

Kiire metsään (ilman koiria!), joten ihan pikaiset kuulumiset tähän väliin.

Menen metsään ilman omia koiria, koska Leksa ei ole vieläkään ihan kunnossa :( Se oli menossa jo hyvään suuntaan ja sain lopulta luvan kokeilla normaalia elämään sen kanssa pari viikkoa. Eli treneenaamista ja kävin jopa tokoilemassa pitkästä aikaa. Oli aivan mahtava fiilis saada oma Leksa takaisin. Treenaaminen tuntui älyttömän hienolta. Sitten se hieroja tuli ja kertoi, etä Leon vasen etujalka on taas aika jumissa :( Ei kestä normaalia riehumista se. Nyt on taas muutaman päivän remilenkkeilykuuri ja sen jälkeen maksimissaan tunnin irtilenkkejä. Ei kovaa riehumista ainakaan ennen seuraavaa käsittelykertaa. Siinä meni ne haaveet pitkistä metsälenkeistä jouluna. Hieman kyllä harmittaa :( Varasin tammikuulle Leksalle ajan ortopedille. Tutkitaan nyt tuo jalka sitten kunnolla. Toivottavasti siellä olisi kuitenkin vaan jotain kovemman luokan pehmytkudosvauriota, eikä mitään vakavampaa. Olen vakaasti päätänyt, että Leo tule vielä kuntoon.

Viiville kuuluu normaalia Viiviä. Tuossa se riehuu mukana, välillä paremalla tuulella ja välillä kärttyisempänä. Viivi ei oikein arvosta remmilenkkeilyä, mutta vapaana metsässä se spurttailee kyllä. Eli ilmeisesti mummon jaksamisessa ei ole ongelmia, sen mielestä remmilenkkeily vaan on tylsää. Nuorempanahan sen kanssa oli oma ohjelmanumeronsa, jos täytyi mennä yli 3 km remmissä. Viivi tylsistyi niin paljon, että se keksi aina jotain pientä ylimääräistä. Vähän samaa tapahtuu vielä nykyäänkin. On se sitten joku risu, jonka kanssa täytyy ottaa juoksuskelia ja loikkia ja sekoittaa remmit. Tai sitten voi ihan vaan hyppiä mua vasten ja vaatia toimintaa. Ja nykyään uutena juttuna, että Viivi käy tarkistamassa matkan varrella kaiki ojarummut. Jos vaikka herra tai rouva kettu olisi pesiytynyt sinne. Tähän mennessä niin ei ole vielä käynyt kertaakaan, mutta ehkä sekin päivä tulee vielä :)

Ja sitten vielä kiva uutinen: Näyttäisi siltä, että Viivi saa uuden purulelun helmikuulla :) Viimeyönä minä taisin saada joululahjan hieman etuajassa. Meinasin aamulla revetä liitoksistani lukiessani tätä päivitystä :D

Rakennusetsintää

LRPK:n pikkujoulu oli tänä vuonna aikaisemmista vuosista poiketen yhteistreeni. Tämä tuntuikin olevan hyvä idea, koska osallistujia taisi olla ennätysmäärä. Teemana meillä oli rakennusetsintä ja paikkana Syreenin koulu Teuvalla. Kiitos tilojen lainaamisesta :)

Fiksua tai ei, minä osallistuin molempien koirien kanssa. Viivin treenien teemana tuntui olevan ohjaajan haastaminen ;) Leon treeneissä yritettiin pitäytyä ei-niin-liukkailla alustoilla. Ekalla kierroksella otettiin pitkää ilmaisua, toisella kierroksella vaikeampia piiloja.

Viivi oli tuttuun tapaan ihan intona. Häntä taisi heilua molempien treenien alusta loppuun saakka. Ekalla kierroksella meille oli keksitty aivopähkinäksi sillä tavalla hankala piilo, että vaikka Viivi löysi maalimiehen ja ilmaisi hänet hienosti, minä ei meinannut käsittää, mihin ihminen on piilotettu. Maali oli sellaisen ison vedettävän laatikon takana hyllyn alla. En yritä selittää, koska ette ymmärrä kuitenkaan ilman kuvaa. Viivi haukkui ihan oikeassa kohdassa, mutta minä vaan tuijotin tyhjää laatikkoa. Sanoin, että Viivi taitaa nyt virheilmaista, koska on niin intona. Mutta kun mummeli haukkui riittävän pitkään ja suunnilleen osoitti etutassullaan oikeaan paikkaan, niin minunkin päässäni tapahtui jonkinlainen reaktio ja tajusin katsoa laatikon taakse. Ja siellähän se kokoontaitettava maalimiesparka oli ja pidätteli nauruaan. Toisella kierroksella taas Viiville oli laitettu piiloon kolme ihmistä, vaikka olin tilannut kaksi. Siinä sitten naureskellen kysyttiin, että oletteko katsoneet varmasti koko alueen. Vahingoniloisista ilmeistä ja sarkastisistä äänensävyistä osasin lukea, että tässä on taas joku jekku. Viivi-parka oli varmaankin ihan helisemässä mun kanssa, kun en tajunnut sen vihjeistä mitään. Että näin siinä käy, kun lähtee etsimään vähän takki auki ja väärällä asenteella. Itse saa pitkän nenän ja koira saa hyvän treenin.

Leon kanssa otettiin ensimmäinen kierros rauhallisesti, eikä sillä ollut mitän erikoisempi piiloja. Katsottiin vähän, että miten se liikkuu ja uskallammeko ottaa seuraavalla kierroksella jotain vaativampaa. Ilmaisut olivat odotetusti innokkaita ja hyviä. Toiselle kierrokselle tilasin vaikeampia piiloja, mutta ei mitään sellaista, että tarvitsee kiipeillä. Ja sitä sain mitä tilasin. Varsinkin toinen piilo aiheutti päänvaivaa, koska Leo ei selvästä merkkaamisesta huolimatta oikein paikallistanut maalimiestä. Itse en nyt sitten oikein katsonut alueella oleviin kaappeihin, koska olin aikaisemmin katsonut niihin ja todennut, että kaapeissa on hyllyjä. Eli niihin ei mahdu piiloon. Mutta virnistelevät treeni"kaverini" olivat jälleen tosiystäviä. Yhdestä kaapista oli otettu hyllyt pois ja sinne oli laitettu ihminen piiloon. Löytyihän se sitten lopulta, kun älysin kurkata niihinkin kaappeihin, joihin ei ihminen mahdu.

Kuva: Greger Fågelberg

Ei mua oikeesti harmita, että mua jekutetaan. Koirille ei saa tehdä epäreiluja treenejä, mutta ohjaajaa saa vedättää kyllä. Eipä pääse nousemaan pissi päähän, kun aina välillä muistutellaan omasta kuolevaisuudesta.

Tervetuloa treenaamaan Etelä-Pohjanmaalle :D

Nyt sitten seurailen, että miten Leksan kroppa kesti päivän harjoitukset. Yritin ainakin hoitaa lämmittelyt ja jäähdyttelyt suht kunnolla ja takki oli myös päällä koko ajan treeniaikaa lukuunottamatta. Omalle pääkopalle treeni teki ainakin hyvää. Huomasin about puolessa välissä toista kierrosta, että mulla on pitkästä aikaa sillä tavalla hyvä olo, joka tulee vain koiratreeneissä. Se on ihan omanlaisensa euforian tila, jonka saa vain siitä, kun näkee koiransa onnellisena <3

En löytänyt Viivistä tämän onnellisempaa kuvaa...

Talvi tuli hetkeksi

Lumi on vaan ihan parasta! Sisälle kulkeutuvan kuran määrä vähenee huomattavasti ja koiratkin on ihan intskana. Viivi pomppii lumessa samaan tapaan kun nuorenakin. Tosin nyt sen spurtit on paljon lyhempiä. Leokin varmaan pomppisi, jos se saisi pomppia. Myönnän, että päästin sen kerran lyhyesti lumeen juoksemaan. Siihen mennessä se oli jo viidesti nykäissyt remmissä niin, että jokainen riuhtaisu tuntui mun selässä. Eli oletettavasti ne tuntuivat myös Leon niskassa ja selässä. Että kumpikohan on sitten se suurempi synti, pitää se remmissä vai päästää juoksemaan...

Noh, maanantaina hieroja antoi luvan, että Leksan saa päästää juoksemaan. Rauhallisesti, ei mitään riehumista vielä. Eikä liian pitkiä lenkkejä. Mutta sitä saa pitää vapaana ihan luvan kanssa! Jiihaa! Alkuperäiset vammakohdat ovat nyt aika hyvin kunnossa. Mutta koska Leo on varonut kipeitä kohtia, niin sillä on lihasjumeja muualla kropassa. Niitä tässä nyt hoidellaan vielä kuntoon. Ymmärrykseni mukaan jumitukset olivat kuitenkin vähentyneet jo parissa viikossa. Ja taas parin viikon päästä on uusi hieronta-aika. Silloin nähdään, miten Leksan kroppa nyt kestää vapaana olemista. Toivotaan parasta. Kävin eilen jo pienellä mettälenkillä koirien kanssa ihan vaan siitä ilosta, että mä voin.

Siitä Leksa meni pannassa roikkuvan valonsa kanssa

On tämäkin ollut taas uusi kokemus koiranomistajana. Että koira teloo itsensä tuollaiseen kuntoon ja asian kanssa kärvistellään pari kuukautta. Rahaakin on palanut ihan kivasti. Lisäksi olen ollut melkein identiteettikriisissä, kun en ole päässyt treenaamaan koirien kanssa. Yllättäen sitä kuitenkin saa iltansa kulumaan kaikenmaailman riennoissa. Olen täpissyt tuon kameran uuden putken kanssakin, kun sillä saa otettua ihan uudenlaisia kuvia. Hyvä investointi tähän väliin. Toivottavasti tuo harrastuskaveri olisi kuitenkin pian kunnossa, niin voisin palata elämässäni normaaliin päivärutiiniin. Ehkä tämä treenitauko on sulattanut myös ajoittaiset motivaatio-ongelmat huspois.

Tätä kirjoittaessa lumi on oikeastaan jo sulanut melkein kokonaan pois. Huolsin tuossa juuri nastakengät, että pääsen koirien kanssa kävelylle. Fiilistelyn vuoksi tässä postauksessa on kuitenkin muutama viikonloppuna otettu kuva. Olihan se hieno reissu. Toivottavasti tälle talvelle riittää lunta vielä uudelleenkin, niin pääsee nuo mun haukut myös nauttimaan kunnon reissusta talvisessa metsässä.

Miten me tänään voidaan?

Minä olin tänään niin "kaukaa viisas", että lähdin aamusta jälleen koirien kanssa metsään. Hieroja tuli iltapäivällä tunnustelemaan sekä Viivin että Leksan. Arvasin, että Leksalle tulee taas remmilenkkeilykuuria. Ja kyllähän Viivinkin kanssa saa taas ottaa muutaman päivän rauhallisemmin.

Viivillä oli jumituksia siellä täällä. Lähinnä valjaiden kohdalla ja luonnollisesti takaselässä. Eli siellä ylimääräisen nikaman kohdalla. Hieroja oli mielissään siitä, että Viivillä on kuitenkin edelleen lihakset olemassa kropassa. Tuomioksi saatiin, että Viivi on ikäisekseen ihan ookoo kunnossa.

Leksalla sairaslomailu jatkuu. Selässä ja lavoissa oli lihasjumituksia kunnolla. Myös vasemman etujalan lihakset olivat kireät. Remmilenkkeilyä napsahti taas yli viikko, eli seuraavaan hoitokertaan saakka. Eli olipa hyvä, että kävin aamulla siellä metsässä. No, jos totta puhutaan, niin ei ehkä Leksan lihaksille oikein hyvä. Mutta pääsipä sekin välillä päästämään vähän energioita kropastaan ennen remmilenkkikuuria. Valehtelisin jos väittäisin, että ei harmita. Mutta edelleen toivon, että tämän kaiken ärsyttävyyden lopputulos on kuitenkin terve koira ja monta hyvää harrastusvuotta. Tämän hässäkän jälkeen sitä koirankin terveyttä osaa varmasti arvostaa entistä enemmän.

Otsikon kysymykseen vastaan, että me ollaan voitu paremminkin. Mutta myös huonommin. Parempaan suuntaan ollaan menossa. Ja hienoa tässä on tietysti se, että Viivi tuntuu olevan paremmassa kunnossa, kun muutama kuukausi sitten.

Onnellinen Viivi :)

Viivin elämä on ollut tällä viikolla "kuin ennen vanhaan". Se on päässyt pitkille lenkeille ja treenaamaan kaikenlaista. Maanantaina tehtiin jälkeä, tiistaina tokoiltiin. Tänään Viivi pääsi hakutreeneihin. Lisäksi on tehty normaalia pidempiä metsälenkkejä, että Leksakin pääsee purkamaan energiaansa edes jotenkin.

Tiistain tokoilussa palkkasin Viiviä nakkiloilla ja Viivihän puri sormiin niin että tuntuu. Nyt on sitten vasemman käden keskisormen kynnessä hieno marmorointi. Muutenkin Vinkunen teki tokoa kyllä ihan ylettömällä innolla. Häntä viuhui koko ajan ja kaikki liikkeet tehtiin täysillä. Seuraamisessa Viivi poikitti vähän ja kävely oli hankalaa. Yritin varoa Viivin pikkuruisia jalkoja. Liikkeestä maahanmeno toimi, samoin kaukokäskyt isu-maahan -vaihdoilla. Liikkeestä seisomisessa Viivi keksi istua. Vaikka liikkeestä istumista sen ei pitäisi edes osata. Luoksetulossa Viivi juoksi täysiä käh-käh -äänen kanssa. Kokeilin jopa noutoa ja sekin sujui. Kapula luovutettiin nätisti sivulle. Viivin kanssa tokoilu on kyllä melkoista fiilistelyä, koska tarkkuudesta joutuu todellakin tinkimään. Kiva tehdä välillä nuttura löysällä ;)

Tänään hakutreeneissä Viiviä pääsi etsimään kaksi ukkoa. Toinen makasi ja toinen seisoi. Viivi karkasi alussa, eikä tullut takaisin, vaikka käskin. Makaavalla maalimiehellä se taisi kaapia purkkia, kun sen avaaminen kesti liian kauan. Seisovalle maalimiehelle Viivi ei meinannut löytää ihan perille saakka, kun edessä oli "havuja perkele". Piti sitten aluksi haukkua siellä risujen takana. Siitähän ei sitä palkkaa tullut, joten mummon piti työntyä läpi niistä "havuista perkele". Maalimiehen palkatessa Vimpulan häntä heilui about valon nopeudella, koska sitä ei melkein edes paljaalla silmällä erottanut :D

Ihan tässä tulee huono omatunto, kun en Viivin kanssa enää yleensä paljon treenaile. Pitäisi näköjään... Edes jotain pientä silloin tällöin, koska mummon fysiikka ei kestä enää kovin rankkoja treenejä. Mutta edes tokoa... ja jälkeä... ja vähän hakua välillä.

Toipumista

Osteopaattimme antoi luvan normaaliin elämään noin viikon päästä. Leo ei ole vielä kokonaan kunnossa, mutta elämää ei tarvitse rajoittaa ihan niin paljon enää. Rintarusto on parantunut, etujalan venähdys on parantunut, eikä selkäkään ole enää niin huonossa kunnossa. Toki Leo tarvitsee säännöllistä hoitoa edelleen, mutta se saa kuitenkin liikkua ja treenata. Jes! No yksi juttu kuitenkin ilmeni... Nyt Leon vasemman etujalan ranne naksui hieman. Jos jalka oireilee, se kannattaa kuvata. Noh, olen nyt tietysti seurannut Leksan liikkumista hysteerisenä. Ja ikävä kyllä Leo on pari kertaa levon jälkeen ontunut vähän. Vapaana liikkuessa liike näyttää kyllä puhtaalta, eikä Leo onnu. Seuraan nyt varmuuden vuoksi tilannetta vielä vähän aikaa. Toivon, että levon jälkeinen jäykkyys olisi voinut johtua siitä, että selkä oli käsitelty muutamaa päivää aikaisemmin.

Viivi on ollut aika hyvässä kunnossa, enkä ole rajoittanut sen riehumista yhtään. Vinkunen pääsi jopa rauniotreeneihin etsimään muutamia ukkoja ja mummohan oli ihan liekeissä. Tuleehan siitä myös itse hyvälle tuulelle, kun pikkukoira on niin iloinen päästessään töihin. Rauniotreenien jälkeen Viivi oli kyllä illalla selvästi hieman kipeä ja kärttyinen. Että vaikka se jaksaakin treenata ja tykkää hommasta, niin en viitsi ihan joka viikkoa päästää mummoa ukkoja etsimään. Viime viikonloppuna lähdin koirien kanssa "eväsretkelle" kolmeksi tunniksi ja senkin reissun Viivi jaksoi ihan hyvin. Mutta myös sen lenkin jälkeen Viivi oli aika väsynyt vielä seuraavanakin päivänä. Eipä tuo mummo enää palaudu vanhaan malliin, vaikka jaksaakin menossa mukana. Taidan pitää sitä vielä metsäreissuilla mukana, mutta noiden pidempien lenkkien suhteen täytyy kyllä miettiä, onko se järkevää.

Leksan paremmasta kunnosta innostuneena sovin sitten täksi päiväksi pienet jälkitreenit yhden kaverin kanssa. Tehtiin ihan vaan puistoon pikkupikku jäljet. Viiville tein nakkijäljen yhdellä kulmalla. Pääsi mummokin vähän touhailemaan, vaikka eihän tuosta sinänsä mitään hyötyä ole. Varsinkaan, kun namijäljellä Viivi ei todellakaan jäljestä, se etsii vaan nakkeja. Vinkusen jälki meni ihan ookoo, intoa oli ainakin yllin kyllin. Leksalle tein lyhyen jäljen, ehkä jotain 100 - 150 metriä ja seitsemän pienehköä esinettä. Jälki meni sinänsä ihan ookoo. Leo löysi kaikki esineet, viimeisellä piti huomautella vähän enemmän. Mutta samalla kävi kyllä ilmi, että Leksa ei ole vielä kunnossa. Leo lähtee esineiltä aikmoisella vauhdilla ja valjaiden nykäisy sattui sitä selvästi. En osaa näin jälkeenpäin edes sanoa, että miksi jatkoin jäljen loppuun saakka :( Noh, ainakin nyt tiedän, että ei voida jäljestellä vielä. Eli otetaan rauhallisemmin vielä jonkin aikaa.