Just sopiva keli

Tähän aikaa vuodesta on aikalailla semmonen mulle sopiva keli. Ei ole vielä liian kuuma, mutta kuitenkin on kesä. Ja vaikka on jo kesä, niin ei ole vielä niin hirveästi hyttysiä sun muita öttiäisiä. Tällä viikolla on kyllä vähän sadellut, mutta en ole juurikaan kastunut, vaikka olen joka päivä ulkoillut. Eli just hyvä.

Maanantaina ajelin töistä kotiin aikamoisessa sateessa ja hymyilin pirullisesti. Ajattelin, että tänään pidetään piiiitkät pelastuskoiratreenit, niin alkeiskurssilaisetkin saavat oikean käsityksen pelastuskoirailusta. Eli tosiaankin treenataan paskemmallakin kelillä, eikä aina treeneissä voi olla vaan auringonpaistetta ja lintujen laulua. Vaan arvatkaapa kuka sai pitkän nenän... Puin kunnon kurahousut jalkaan ja monta kerrosta vaatetta ylle. Sain sitten hikoilla kurahousuissani koko illan, koska vesisade loppui ja aurinkokin pilkisteli pilvien välistä. Taisivat ne linnutkin laulaa.

Viiville otimme jälleen kaksi liikkuvaa maalia. Ensimmäinen liikkui vaan vähän seisaallaan ja toinen jo ihan käveli pientä ympyrää. Molemmat ilmaistiin hyvin, tosin Viivi oli käynyt ainakin jälkimmäisen "pysäyttämässä" hyppäämällä vasten (koko kuuden kilon massallaan). Voisi kuitenkin sanoa, että tällä hetkellä liikkuvat maalimiehet taas sujuvat. Pitää kuitenkin muistaa jatkossakin ottaa aina välillä vaikka edes yksi liikkuva sillointällöin. Jospa ottaisin Viivin kanssa kesän teemaksi erilaisen maalimiehet. Jos ottaa aina useamman ihmisen piiloon joka kerralla ja edes yksi olisi joku spesiaalijutska.

Leolle oli kaksi ukkoa aika kaukana alusta. Tarkoitus oli, että Leo päästäisi enimmät höyryt alueen alussa, eikä löytäisi ketään sillä vouhottamisellaan. Suunnitelma toteutui aika hyvin. Leo oli suht kuulolla ja ihmiset löytyivät, kun meni sinne mihin käskin. Olin ohjeistanut, että toinen ihmisistä haukuttaisi Leksaa viitisen kertaa ja toinen 15 - 20 kertaa. Se olikin sitten kiva, kun sieltä jostain vähän kauempaa kuului se viisi haukkua ja sitten tuli hiljaista. Löysin kuitenkin Leon ja etsittävän samasta paikasta, kun huusimme kauempaa jo maalille, että pitää koiran itsensä luona, eikä päästä sitä lähtemään. Toisella maalilla tulikin se 18 haukkua ja ehdin paikalle itsekin paremmin. Kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu tuonkin kanssa. Se on vaan niin perhanan vaikea tottua siihen, että ei tiedä ihan koko ajan, missä koira tarkalleen menee. Tällä kerralla Leo pysyi kuitenkin aikalailla kuulo- tai näköetäisyydellä ja "katosi" vain silloin, kun se sai hajun etsittävästä.

Petosen agility ei mennyt ihan niin hyvin. Tiistaina oli aikamoinen puhuri ja hyppyesteetkin kaatulivat kentällä omia aikojaan. Myös putkiin piti laittaa paljon painoja, kun nekin liikkuivat tuulen mukana. Vähän kaikilla koirilla tuntui olevan ongelmia tällä kerralla ja niin oli myös Pedolla. Hyviä pätkiä päästiin, mutta esimerkiksi keppien kanssa ei sujunut oikein mitenkään. Ja aina välillä Peto nosti nenänsä tuulta vasten oli menossa johonkin. Toivottavasti seuraavalla kerralla sujuu vähän paremmin, Peto kyllä osaa enemmän kuin mitä se on tässä kesäkaudella näyttänyt uudelle vetäjälle.

Muuten tällä viikolla on enemmänkin vain lenkkeilty siellä ja täällä. Loppuviikosta vein koirat juoksentelemaan louhokselle ja sen ympäristöön. Viivi ja Peto tunsivat paikan ja katosivat heti, kun autonovea vähän raotti. Pian Viivin kimakka haukku kuului uimamontulta, vaikka itse olin vielä noin sadan metrin päässä autolla. Kun vähän viheltelin, niin sain valkoisetkin mukaan metsään. Mutta taas kun käveltiin takaisin päin, Viivi ja Peto lähtivät uimaan. Ajattelin antaa idiooteille pienen opetuksen. Eli laitoin Leksan autoon (niin, tällä kertaa paimenkoirani oli tosiaan paimenkoira ja pysyi lähelläni, eikä lähtenyt noiden lahopäiden kotkotuksiin mukaan) ja käynnistin auton. Odottelin vähän... ja ei mitään. Mistään suunnasta ei tullut näkyviin valkoista koiraa. Lähdin sitten varovasti liikkeelle ja pälyilin joka suuntaan vahingonilainen virne kasvoillani... ja ei mitään. Ajoin jo vähän matkaa tiellekin... ja ei mitään. Peruutin sitten takaisin louhokselle ja nousin autosta. Viivi se haukkua kimitti uimamontullaan edelleen. Vihelsin pari kertaa ja Peto tuli vettävaluvana näkyviin sorakasan takaa. Herralle tuli vähän kiire, kun hän huomasi auton olevan käynnissä ja Leksan jo kyydissä. Mutta Viiviä ei näkynyt vieläkään. Haukku oli kyllä lakannut. Odotin vielä hetken, niin johan neiti juoksi hiekka pöllyten sieltä suunnasta, johon olin alunperin jättänyt auton. Ehkä Viivi oli itseluottamusta uhkuen juossut "autolle" ja huomannut, että auto ei olekaan siellä. Näytti vähän siltä, että neitikoira oli jopa vähän säikähtänyt. Opetukseni ei nyt mennyt ihan suunnitelmien mukaan, mutta ehkä nuo kuitenkin saivat edes jotain ajattelemisen aihetta. Hemmetin vesipedot!

"Hmmm... voisikohan tästä hypätä..."

Louhoksen reissulla minulla oli kamera mukana, mutta ihan väärä putki. Kuvista tuli vähän huttua, mutta laitoin niitä nyt kuitenkin tähän lisämausteeksi. Kyllä niistä edes vähän erottaa, että mikä koira on kuvassa.

Tänään olin Leksan kanssa sitten paimentelemassa Ilmajoella. Tällä kertaa kaikki lampaat olivat aitauksessa ja mukana oli aika monta nuorempaakin karitsaa. Tyypit olivat aika herkillä ja lähtivät helposti kirmaamaan porukalla karkuun. Tuo vauhdilla juokseva lammaslauma saa koirankin helposti rynnimään, joten Leokin pidettiin pitkässä liinassa. Kun Leo oli liinassa, en ottanut itsekään keppiä avuksi. Ohjailin muutenkin Leksaa enemmän liinalla ja yritin pitää suutani pienemmällä. Ja herra meni niin nätistä häntä alhaalla ja muutenkin matalana. "Vasen" -käsky tuntui olevan Leolla jo ainakin jotenkin hallinnassa, ainakin se monta kertaa kääntyi heti vasemmalle käskyn kuultuaan. Kävelin tällä kertaa itse perässä ja ohjailin Leoa liinalla ja toistelin suuntakäskyjä samalla. Oli muuten aika paljon helpompaa sanoa ne käskyt oikeinpäin, kun itse oli samoin päin koiran kanssa. Lampaat lähtivät liikkeelle tosi helpolla, vähän liiankin. Leo kuitenkin tuntui ehkä sen vuoksi hakevan vähän enemmän jonkinlaista kaarta. Mieluusti se kuitenkin edelleen menisi suoraan lampaita kohti. Aina välillä sain antaa Leolle vähän "aja" käskyä ja Leo jopa meni lampaita kohti aika rauhallisesti ja matalana... kunnes lampaat lähtivät rynnimään pakoon hirveää vauhtia. Tällä kerralla tehtiin aika toisenlaisia harjoituksia edelliskertaan verrattuna. Mitään suurempaa läpimurtoa ei tullut edellenkään, mutta olin tosi tyytyväinen Leon asenteeseen. Nyt se ihan oikeasti paimensi ainakin vähän, kun edellisekerralla se vaan juoksi häntä pystyssä. Katsotaan, millä mielellä lampaat seuraavalla kerralla ovat. Itselleni taidan ottaa mukaan ilmastointiteippiä, niin osaan olla hiljaa.

Vatsanpuruja ja jalkojen tutinaa...

...Siitä on mun ja Leksan ensimmäiset tokokokeet tehty. Koiran fiilikset näyttivät olevan aika rennot, puhun siis itsestäni. Heti aamulla syöminen oli hankalaa ja koepaikalle saapuminenkin tuntui pelottavalta. Ehdin kyllä rauhoittua aika kivasti ennen koetta, tein Leon kanssa puolen tunnin lenkin ja sitten istuskelimme nurmikolla rauhoittumassa hyvän aikaa ennen kokeen alkua. Eniten jännitin paikallamakuuta, koska Leohan ei edelleenkään pysy siinä paikallaan rauhassa. Pysyy kyllä aika hyvin, mutta kaikenlaista maan haistelemista ja vinkumista kuuluu Leon mielestä tämän liikkeen suorittamiseen. Alokasluokassa kun vieruskaveritkaan eivät aina välttämättä ole kaikista varmimpia paikallapysyjiä, niin eniten ehkä jännitti juuri se. Että miten vieressämakaajat suhtautuvat herra propelliin. Hyvin se kuitenkin meni, siis että muut eivät häiriintyneet Leon levottomuudesta. Tietysti olisi mennyt vielä paremmin, jos Leo ei olisi ollut levoton. Mutta kerrotaampa sitten koko koe.

Luoksepäästävyys 10. Leo siirtyi vähän tuomaria kohti, mutta istui alas samantien. Tuomari antoi kuitenkin 10.

Paikallamakaaminen 9 tuon levottomuuden vuoksi. Tuomari ei ilmeisesti huomannut, että jouduin antamaan Leolle kaksi käskyä maahan mennessä ja istumaan noustessa. Mutta kokeessahan homma menee niin, että tuomari tuomaroi sen mitä hän näkee. Vaikea se on katsoa viittä koiraa ja ohjaajaa yhtäaikaa. Kokeilin tässä liikkeessä sitä, että kehuin ja kielsin Leksaa pääni sisällä mielessäni. Jospa se osaisi lukeaa ilmeestäni tai jostain sormenpään liikkeestä, mitä ajattelen. Ainakin itselleni tuli rauhallisempi olo, kun keskityn "kehumiseen" mielessäni. Kaksiminuuttinen meni yllättävän nopeasti, vaikka etukäteen ajattelin sen tuntuvan ikuisuudelta.

Seuraaminen kytkettynä 8. Paikka pysyi kohtalaisesti, mutta katsekontaktia oli vain ajoittain. Viimeinen istuminen jäi tekemättä, kun herra oli vähän muissa maailmoissa.

Seuraaminen taluttimetta 8,5. Katsekontakti oli taas vähän hukassa, mutta paikka pysyi aika hyvin. Leokin muisti istua joka pysähdyksellä ja taisi istua aika suoraankin. Itse en ole kovin tyytyväinen noihin seuraamisiin, mutta eipä Leo taida paljon tuon paremmin osata. Kontakti pitäisi kyllä pikkuhiljaa saada kuntoon jollakin konstilla. Ehkä kaivan naksuttimen esiin ja kokeilen sillä.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9. Leo putosi makuulle aika hyvin ja pysyikin siellä. Mutta haisteli maata, pöh. Paikallamakuu-rivi oli ollut aikalailla siinä kohtaa, missä tämä liike otettiin. Leollehan riittää, jos joku naiskoira on joskus istunut tai maannut jossain kohdassa, tai kävellyt siitä tai katsonut siihen kohtaan. Tyttyöhajua voi löytää mistä vaan, kun on tarpeeksi mielikuvitusta.

Luoksetulo 10. Vauhtia oli ja perusasentoon tuleminen oli vauhdikas. Taisi olla aika suorakin arvosanasta päätellen.

Seisominen seuraamisen yhteydessä 0. Leo hidasti vauhtia, mutta päätti sittenkin lähteä mukaani. Tämä vähän harmitti, koska Leo kyllä osaa liikkeen ihan hyvin. Harjoittelinkin sitä vielä ennen kehää ja Leksa pysähtyi ihan hyvin. Ehkä sitten itse jännityksen vuoksi tein jotain normaalista poikkeavaa.

Estehyppy 9. Tosi hieno hyppy ja vauhdikas MAAHANMENO esteen takana. Siitä kyllä nousi istumaan vauhdikkaasti käskystä. Niin, esteen taakse pitäisi jäädä seisomaan, muuten ihan hyvä. Tämä oli nyt toinen kerta, kun Leo tekee noin, hyppyä pitää siis treenata lisää. Leo on muutenkin taas keksinyt tarjota tuota maahanmenoa aina välillä, kun pyydän sitä seisomaan. Hassu otus.

Kokonaisvaikutus 10. Leo oli kuitenkin reipas ja hommassa mukana melkein koko ajan. Tuomari kyllä mainitsi, että vähän se katselee maisemia välillä, mutta päätyi kuitenkin tuohon kymppiin.

Tällä suorituksella tänään 163/200 pistettä ja ALO1-tulos Allan Aulalta. Olin todella tyytyväinen 1-tulokseen, vaikka mielestäni emme ehkä sitä ihan täysin ansainneet. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa ja nytpä tietää, mitä on vielä treenattava. Tuohon paikallamakuuseen ja seuraamiseen pitäisi nyt keksiä joku taikatemppu, millä ne saadaan kuntoon. Voisi tässä kuitenkin vähän sillä silmällä katsoa koekalenteria, että josko piankin seuraavaan kokeeseen. Vuoden loppuun mennessä haluaisin, että olisimme saaneet kasaan TK1:n ja ehkä jopa kisanneet edes yhden kisan jo avoimessakin. Toisaalta en halua avoimeen ennenkuin tuo seuraaminen ja paikkamakuu ovat kunnossa. Mutta pitää sitä tavoitteita olla, niin tulee treenattua, nih!

Kuva: Kennel Kielapihkan 

Jälkiä taasen

Perjantain kunniaksi lähdin kaverin kanssa tekemään jälkiä. Viiville tehtiin n. 150 askeleen jälki kolmen purkin kera ja Leolle ei muistettu laskea askelia. Oli niitä kuitenkin varmaan parisensataa ja esineitä kolme + lopussa purkki. Kaverin koirille tehtiin molemmille pellolle n. 150 askeleen jäljet ja joka askeleelle nami. Minä tein toisen niistä jälijstä ja tänäaamuna takapuoli on kyllä aika jumissa. Nyt muistankin, miksi FH-jälki ei tuntunut yhtään omalta lajilta ;)

Jäljet saivat vanhentua tunninverran. Vinkunen yllätti ajamalla varmaan yhden elämänsä parhaimmista jäljistä! Purkit se sai nyt ilmaista raapimalla rasioita, pitänee yrittää harjoitella tuo ilmaisu erikseen. Mutta neiti tosiaan meni nenä maassa malkein koko jäljen ja lähti harhaan vain kerran. Siis Viiviksi hyvin. Pitäisi varmaankin harjoitella enemmän muiden tekemiä jälkiä, niin olisi pakko mennä vaan koiran perässä. Itse kun on tehnyt jäljen, niin sitä tulee ohjailtua liikaa.

Leon jälki meni myös hyvin, yksi hukka kylläkin tuli. Näimme kyllä metsässä meidän lisäksi yhden ihmisen, joten ehkä siinä jäljen lähellä oli käyty kävelemässä. Esineitä (sukkia olivat) Leo ei meinannut taas tuoda, jokainen piti pyytää erikseen. Leo kyllä oli huomannut esineet, koska kun pyysin tuomaan, se vain nosti sukan maasta ja toi sen minulle. Ei siis tarvinnut yhtään etsiä, että "mitä täältä muka pitää tuoda". Esineiden jälkeen lähdöt olivat taas ihan liian vauhdikkaita. Kaverini sanoi, että se oli kuin sarjakuvista ;) Pitäisi nyt miettiä, miten jälkeä jatketaan esineen jälkeen vähän rauhallisemmin ennenkuin oma selkä menee rikki noista nykäisyistä. Jäljen lopussa olevan purkin Leo kyllä toi taas nätisti minulle. Pitää ehkä Leksankin kanssa tehdä välillä vähän esineruutua erikseen. Niin Leo ehkä oppisi, että esineiden tuomisesta saa myös palkan. Tuolla jäljellä kun se itse jäljestäminen on niin paljon kivempaa kuin jonkun sukan kantaminen minulle.

Mutta tämmöstä tällä kertaa. Peto on lähtenyt miesten kanssa viettämään mökkiviikonloppua ja minä lähden nyt töihin tokokisoihin.

Ihan pieniä treenejä vaan

Tällä viikolla olin ajatellut olla treenailematta. Tai niinkuin että treenaisi tosi vähän. Oikeastaan se on onnistunut melko hyvin. Tai en ole ainakaan treenannut mitään tokoliikkeitä... varsinaisesti.... juuri ollenkaan.

Maanantaina oli pelastuskoiratreenit ja harjoitusten teemana oli korkealla oleva maalimies. Viiville otin kolme ukkoa, josta yksi oli ojassa ja kaksi korkealla kivellä. Ojassaolevaa ihmisitä ei meinattu löytää ihan heti, mutta kun Viivi meni ojaan, se sai hajun heti. Ojassa ei ollut vettä maalimiehen onneksi. Kivelläolevat ukot olivat myös Vinkuselle aina kakunpaloja. Neiti ei haukkunut yhtään ennenkuin löysi reitin maalimiehelle.

Leolla oli kaksi ukkoa myös korkeilla kivillä. Ei ongelmia löytämisen eikä ilmaisun kanssa. Hallinan kanssa kylläkin. Koko talvi on treenattu aika pienillä alueilla ja erehdyin jo luulemaan, että Leo on oppinut pysymään lähempänä. Tehokasta itsepetosta näemmä. Herra huitelee tuhattajasataa pitkin metsää niin että sammal vaan pöllyää. Onneksi sillä on aika kantava haukku...

Muina päivinä olen koittanut lenkitellä koiria oman jaksamisen mukaan. Taas kerran minulla on ollut lämpöä jo monta päivää ja aina välillä täytyy ottaa vähän rennommin. Töitten jälkeen on mennyt muutamana päivänä parin tunnin päikkärit ja sen jälkeen koirat lenkille. Lenkin jälkeen ruokaa ja taas nukkumaan. Rasittavaa tällainen puolikuntoilu.

Leon kanssa olen koittanut ottaa joka päivä ainakin yhden rauhoittumisharjoituksen. Tuntuu, että herra on saattanut ymmärtää idean jotenkuten. Tänään otin vähän erilaisia kontaktikävely-kokeiluja. Leo ei ehkä katso ihan silmiin, mutta kyllä se mukana on oppinut kulkemaan vähän uudella tavalla. Se osaa kävellä jalkojenvälissä niin, että se katsoo ylöspäin. Lisäksi se osaa nyt kävellä kohtisuoraan edessäni, vaikka vaihtelen suuntaan. Osaapa tuo peruuttaakkin, jos kävelen kohti. Ehkä Leo näiden harjoitusten myötä oppii liikkumaan mukanani vähän paremmin ja katsomaan samalla ainakin kasvojani kohti. Aika näyttää, onko näistä harjoituksista paljonkin hyötyä. Lisäksi olen ottanut pieniä pätkiä seuraamista niin, että minä juoksen. Se hommahan meillä ei oikein ota sujuakseen, kun Leon mielestä haastan sitä leikkiin, jos juoksen.

Pedon agility jäi väliin työkiireiden vuoksi. Ei Peto ole kuitenkaan huomiotta jäänyt. Olen ainakin kerran päivässä mennyt Pedon kanssa kahdestaan omaan pihaan touhailemaan ja pöllöttämään. Pedosta on löytynyt myös aivan uudenlainen yhteistyövaihde, eikä sillä tarvitse nykyään pitää "karkuremmiä" omassa pihassa. Herra oikeastaan suorastaan tottelee, kun kiellän menemästä takapihalle tai pyydän tulemaan ulkoa sisälle taloon. Pedolta ihan hyvä suoritus, herra kun ei ole koskaan ollut mikään kuuliaisimmasta päästä koira.

Viivinkin kanssa olen yrittänyt pitää edes yhden kahdenkeskisen leikkituokion joka päivä. Eipä tässä sitten juuri muuta ehdikään, jos jokaisen kanssa yrittää touhata edes jotain kahdenkesken ja lenkittääkin vielä kaikki edes jollakin tavalla. Kameraakaan ei ole oikein jaksanut kantaa mukana, joten tämänkin kirjoituksen kuvat ovat vanhoja. Ja kevätsiivous - mikä se on?

Jenni Ojalan tokokurssilla Leon kanssa

Mikäpä olisikaan parempi aika kaivaa esiin ne kaikki tokon ongelmat kuin viikkoa ennen ensimmäisiä virallisia kokeita? Oikeastaan ongelmat olivat suureksi osaksi tiedossa, joten sain mielestäni ihan hyviä vinkkejä Jenni Ojalalta. Jo aika alussa kurssia huomasin, että Jennin koulutustavat ovat monessa suhteessa aika erilaiset, kun Korreilla. Ehkä juuri siksi tuntui, että sain kurssista irti todella paljon ja uutta näkökantaa moneen asiaan.

Tällä hetkellä meillä on Leon kanssa suurimmat ongelmat seuraamisessa ja paikallamakuussa. Seuraamisessa kontakti ei pysy ja paikallamakuussa herra on kaikkea muuta paitsi rauhallinen. Joskus tuossa lopputalvesta tajusin itsekin, että en ole opettanut Leolle missään vaiheessa kunnolla katsekontaktia (tai oikein mitään kontaktia) ja päättelin seuraamisongelmien johtuvan siitä. Kevään mittaan olen tehnyt aika perustason kontaktiharjoituksia Leon kanssa ja vähäsen asia on edistynytkin. Nyt kurssilla tuli esiin, että mitä en ole harjoitellut juuri ollenkaan. Minä pönttö olen tehnyt kontaktiharjoituksia vaan niin, että Leo on paikallaan. Se ei osaa oikein ollenkaan kävellä ja pitää kontaktia samalla. Jos esimerkiksi yritän peruuttaa, se jää vaan paikalleen seisomaan ja tapittamaan. Ja kun Leo sitten ymmärtää lähteä liikkeelle, se hakee heti seuraamispaikkaa. Se ei sinänsä ole mikään hirvittävä vika, mutta siinä seuraamisessa kontakti ei vaan pysy riittävän hyvin. Aika pöllöä, etten ole tuotakaan taas itse tajunnut. Viivin kanssa kuitenkin aikanaan tein kontaktikävelyä todella paljon ennenkuin sille edes opetettiin seuraamista. Ja nykyään Vinkusella on seuraamisessa tosi hyvä katsekontakti. Ajattelin nyt viikon aikana yrittää saada jonkinlaista kontaktikävelyä aikaiseksi herran Lepanterin kanssa. Seuraamisen taidan jättää tauolle koko viikoksi ja palaamme sen suhteen asiaan kokeessa. Sen näkee sitten, miten se menee... ehkä päin pyllyä.

Rauhattomuus paikallamakuussa on ollut meillä ongelmana alusta saakka, enkä ole oikein vieläkään löytänyt sitä oikeaa tapaa sen korjaamiseen. Tänään sain ohjeeksi, että minun pitäisi opettaa Leksa rauhoittumaan ihan erillisenä asiana. Daaah, miksi tämäkin piti taas jonkun muun sanoa minulle. Eipä taas tällä koiranomistajalla leikkaa. Rauhoittumisharjoituksia tiedossa myös tämän viikon aikana... ja koko loppuelämän. Sekä koiralle että omistajalle.

"Jaahans, ja mitäs tuolla tapahtuu" 

Leon tyypillinen paikallamakuuasento. Kuva viimekesältä ja homma näyttää edelleen samalta...

Luulin, että noutokapulan pureskelusta olisi jo vähän päästy, mutta tällä viikolla kun harjoittelin tunnaria Leon kanssa kotipihassa, tunnarikapulasta suurinpiirtein lenteli lastuja, kun Leo-mies toi sitä minulle. Kysein neuvoja siihenkin ja sain taas uusia erilaisia vinkkejä. Niihin täytyy palata sitten tuon ensimmäisen tokokokeen jälkeen uudemman kerran.

Kun Korrit tuntuvat painottavan sitä, että koiran pitää tietää, mitä liikkeessä tapahtuu, niin Jenni taas suositteli ennemminkin yllätyksiä ja vaihtelua treeneihin. Toisen ryhmän kanssa tehtiin esimerkiksi noutokapulan heittoa ohjaajasta taaksepäin ja pari muuta hassua harjoitusta. Molemmissa koulutustavoissa on hyvät puolensa, joista pitäisi löytää ne itselleen ja omalle koiralleen sopivimmat. Leo on kyllä sellainen putkiaivo, että sillä menee pakka sekaisin, jos liikkeessä tapahtuu jotain odottamatonta. Toisaalta se on vilkas ja pitkästyy helpolla, joten jotain pieniä yllätyksiä harjoituksiin voisi kyllä mahduttaa. Jos ei nyt kuitenkaan ihan seuraavan viikon sisällä. Ja muutenkin Leolla on monessa perusasiassa vielä niin paljon opeteltavaa, että se pysyy aktiivisena ihan perustreenilläkin. Ehkä tuota vaihtelua tarvitaan enemmän siinä vaiheessa, kun koiran kanssa on treenattu jo vuosia. Viivin kanssa ainakin olen jämähtänyt treenaamaan samoja asioita vuosikausiksi, joten ei ole mikään ihme, jos vähän kumpaakin on kyllästyttänyt välillä.

Tämän päivän antia pitää nyt vielä pureskella ja mietiskellä muutama päivä. Hyödyllisiä vinkkejä joka tapauksessa ja tosiaan vähän erilaista asennetta treenaamiseen. Voisihan sitä kokeilla vähän villiintyä taas välillä teknisen ja pikkutarkan treenaamisen sijaan. Voi olla, että Leolle kuitenkin sopii paremmin rutinoitunut ja tekninen treenaaminen. Se kun on vähän tuollainen totinen puurtaja. Viivi onkin sitten ihan oma lukunsa... senkin kanssa voisi touhailla vähän uusia juttuja ihan mielenvirkistyksesi. Kävin nimittäin ostamassa neljä keltaista lasten hiekkaämpäriä viikonloppuna. Niistä lisää sitten toisella kertaa :)

Jälkiä metsään

Torstaina sain kuin sainkin itseäni niskasta kiinni ja pakkasin kaikki kolme koiraa, purkit ja pari hanskaa autoon. Eikun metsään ja jälkiä tallaamaan. Nyt kun harjoitusten teemana oli esineet jäljellä, en tehnyt taaskaan kovin pitkiä jälkiä. Kuvittelen, että homma sujuu paremmin, kun toistoja tulee muutama vähän tiheämmin. Ja ei kai sitä samaan aikaan voi harjoitella pidempiä jälkiä ja uutena asiana myös esineitä.

Pedon jälki olin noin 80 askelta ja jäljellä oli kolme purkkia. Ensimmäiselle purkille Peto pysähtyi ihan selvästi, haisteli purkkia häntä heiluen ja katsoi minuun. Minulle tuollainen esineen merkkaaminen on ihan riittävä (varsinkin Pedon kanssa), joten palkkasin siitä. Toisella purkilla sama juttu, kuten myös kolmannella jäljen päättävällä purkilla. Hyvä Petsku!

Viivin jälki oli about 150 askelta ja jäljellä neljä purkkia. Ensimmäisestä mentiin ohi, samoin toisesta. Kyllä Viivi sitten purkin löytää, kun itse pysähdyn ja vaadin etsimään vähän tarkemmin. Kolmannen purkin Viivi löysi ja avasi taas itse. Neljännen purkin jäljen päässä Viivi löysi myös itse, mutta ei ehtinyt avaamaan sitä. Tuo Viivin jäljestystyyli on kyllä kovin suurpiirteinen, mutta kyllä se taas aikalailla oikeaan suuntaan painatti. Ja ilmasta hajua otettiin taas huomattavasti enemmän kuin maasta. Ehkä Viivin kanssa vaan täytyy tyytä tuohon jäljestystarkkuuteen. Kyllä se aika todennäköisesti ehkä löytäisi jäljen päässä olevan ihmisen, mutta esineistä se kyllä menee ohi. Ainakin kun ne esineet ovat muovirasioita. Ehkä Vinkuselle pitäisi vanhentaa jälkeä enemmän. Nyt parilla viimekerralla olen ajanut jäljet melkein heti tekemisen jälkeen.

Leksalle oli myös 150 askeleen jälki, jossa kaksi hanskaa ja jäljen päässä purkki. Ensimmäisen hanskan Leo otti heti suuhun, mutta ajatus katkesi siihen ja se pudotti hanskan. Pyytäessa hanska tuotiin minulle. Toisen hanskan kohdalla Leo vaan nuuhkaisi hanskaa vähäsen ja meinasi jatkaa matkaa. Pyydettäessä tuokin hanska päätyi minulle. Purkin Leo otti suuhunsa heti ja toi sen minulle. Voisin kuvitella, että kun tuo purkkien tuominen on noin hyvin sisäistetty parin harjoituksen jälkeen, niin kyllä se pian tajuaa, että muutkin esineet pitää tuoda minulle. Pitää vaan miettiä joku riittävän hyvä palkka esineiden tuomisesta. Vaikka kaikenlainen esineden tuominen on Leon mielestä huippuhauskaa, niin jäljestäminen on vielä kivempaa. Se ei ehkä oikein malttaisi pysähtyä jonkin hikisen (kirjaimellisesi) hanskan vuoksi. Nyt kun joka esineellä piti pysähtyä, niin lähdöt olivat aika vauhdikkaita. Melkein joka kerralla meinasin kaatua, kun olin antanut Leolle luvan jatkaa jäljestämistä. Kaverilla on ainakin motivaatio kohdallaan, tosin tällä kertaa vauhtia oli taas niin paljon, että tarkkuus vähän kärsi. Ehkäpä näille kaikille pitäisi vaan jo vanhentaa jälkiä huomattavasti enemmän. Varsinkin metsässä, kun hajua jää paljon enemmän kaikenmaailman varpuihin ja kanerviin.

Sitä ja tätä, siellä ja täällä

Treenilöitä treenilöiden perään. Maanantaina pelastushakua, tiistaina agilitya ja eilen olin paimentamassa Leon kanssa.

Maanantaina harjoitusten teemana oli liikkuva maalimies. Viiville otin niin, että ensimmäinen maali seisoi ja toinen liikkui vähän seisaallaan. Kummankaan kanssa ei mitään ongelmaa. Ainut oli, että Viivi taisi saada molemmista maaleista hajua aluksi ja vähän aikaa juoksi edestakaisin, ennenkuin saa päätettyä kummalle menee ensin. Vinkunen on kyllä niin reipas <3

Leolle kolme ukkoa, joista ensimmäinen seisoi, toinen istui ja kolmas liikkui vähän seisaallaan. Ilmaisun kanssa ei ollut taaskaan mitään ongelmaa, hallinnan kanssa kylläkin. Olin kyllä itse vähän ääliö, kun lähdin liikkeelle alueen reunalla menevää tietä pitkin. Mitähän tuo meidän spurttailija tekee, kun se päästetään irti suoran tien päässä. Nii-in, kyllä se spurttaa. Leksaa on nyt palkattu enemmän haukkumisen aloittamisesta, koska yleensä vain sen aloittamisen kanssa on ollut niitä ongelmia. Kun haukkuminen vaan lähtee käyntiin, niin kyllä sitä ääntä on yleensä riittänyt. Seuraavaksi voisi ottaa ainakin yhdellä maalilla pidemmän haukun. Pian tuo neropatti muuten huomaa, että 2 - 7 haukkua on ihan riittävä määrä.

Tiistaina oli Pedon aksa. Rata oli taas vähän yli meidän taitojen monessakin suhteessa. Alussa Peto piti saada jätettyä parinkin esteen taakse ja aika monta kertaa se lähteminen otettiin uusiksi. Kepit eivät sujuneet tällä kertaa ollenkaan niin hyvin kuin viimeksi. Ja nyt on puomin kanssa ongelma johtuen siitä, että Peto sen yhden kerran juoksi viime talvella keinun päähän ja rämähti alas aika kovaa. Nyt se arastelee puomin alussa, mutta kunhan siinne päälle asti on päästy (eikä se puomi pudonnutkaan alta), niin loppuun päästään kyllä. Mutta eiköhän se tästä taasen. Pitäisi ehkä edes joskus mennä normaalien viikkoharkkojen lisäksi treenaamaan Pedon kanssa niitä esteistä, joiden kanssa meillä on ongelmaa.

Eilen oli sitten vuorossa paimennusta pitkästä aikaa. Arvelin, että homma ei suju tälläkään kertaa, koska viimeksi meillä oli monen sortin ongelmaa. Ei se nyt mitenkään loistavasti mennyt nytkään, Leolla tuppaa edelleen olemaan häntä ylhäällä enemmän kuin alhaalla. Mutta sain juosta lampaiden edessä jo etuperin ja Leo kuljetti niitä perässäni ainakin jotenkuten. Vähäsen tuli voittajaolo, kun ohjaaja sanoi, että voisimme lopuksi kuljettaa lampaat niiden vesiastian viereen. Ja saimme kuin saimmekin lampaat juomatauolle. Hakukaarta harjoittelimme myös ja voin sanoa, että Leolla ei tunnu olevan oikein minkään valtakunnan kaarta mielessään. Oikealle se menee vähän paremmin, mutta vasemmalle meneminen on kyllä todella vaikean takana. Tälläkin kertaa Leo haukkui välillä vähäsen, mutta tällä kertaa se haukkui selvästi minulle, eikä lampaille. Varsinkin, kun yritin saada sitä sille vasemmalle kaarelle. Herra olisi halunnut vaihtaa suuntaa aina kesken ja kun painostin väkisin oikeaan suuntaan, niin pitihän siinä vähän haukkua.

Hiki tuli!

Niinkuin sanottua, ei se nättiä ollut, mutta paremmin meni kuin edellisellä kerralla. Leksaan pitäisi saada vähän nöyrempää asennetta, niin ehkä se häntä ja säkäkin vähä laskisi. Seuraavalla kerralla koirille pullistellut lammas jätetään kuulemma porukasta pois, niin lauma voisi liikkua vähän paremmin. Nyt tuo vanhempi uuhi käveli suurimman osan matkasta takaperin koiralle uhitellen. Ehkä senkin vuoksi Leo välillä teki valehyökkäyksiä lampaita kohti. Myös toinen harjoituksissa ollut koira provosoitui kovin tantta-uuhen isottelusta.

Tunnaria ja tiukkoja otteita

Mun piti eilen lähteä tekemään koirille jälkeä ja esineruutua metsään, mutta toisin kävi. Jostain syystä podin huonoa oloa melkein koko lauantain. (Ei, en ollut perjantaina ulkona, enkä ole juonut mitään alkoholipitoista moneen viikkoon) Nukuin päivällä muutaman tunnin päikkäritkin, mutta en tuntenut oloa niin hyväksi päiväunienkään jälkeen, että olisin uskaltanut lähteä metsään useiden kilometrien päähän fasiliteettitiloista. Omassa pihassa sitten touhailin varovaisesti yhtä sun toista ja koirat saivat tyytyä muutaman tunnin ulkonaoloon. Lenkille en jaksanut lähteä ollenkaan.

Pihassa on edelleen se tunnarikapula-kasa, joten ajattelin ottaa Leksalle muutaman toiston tunnistusnoutoa. Aluksi vein oman kapulan aika lähelle puhdastunnarikasaa. Hyvin meni. Sitten tein niin, että vein oman kapulan kasan taakse niin, että Leon piti mennä kasan yli etsimään omaa kapulaa. Taas onnistui! Seuraava etappi oli laittaa oma kapula kasan viereen aika lähelle ja jälleen Leksa haisteli tarkasti ja toi oman kapulan. Sen jälkeen laiton oman kapulan vielä kaksi kertaa niiden hajuttomien kapuloiden sekaan ja toisella kerralla Leksa ei enää edes haistellut koko kasaa läpi, vai otti oikean heti, kun sitä haistoi. Aika mahtista! En tiedä nyt sitten tiedä, osaako Leo vain hakea sen ihmisenhajuisen kapulan niiden hajuttomien seasta. Sen vuoksi aion ottaa huomenna puhtaita kapuloita pelastuskoiratreeneihin mukaan ja annan niitä muiden kopeloitavaksi. Sen jälkeen aloitan varmaankin taas varovaisesti viemällä aluksi sitä omaa kapulaa vähän kauemmas kasasta. En tiedä, onko tämä nyt mikään fiksuin ja paras tapa edetä asiassa. Ehkä niissä muissa kapuloissa olisi kannattanut alusta saakka olla muiden ihmisten hajua. Pian se sitten selviää, onko homma mennyt mönkään.

Tiukkoja otteita oli vuorossa tänäaamuna. Viivi tuntui taasen nousevan ihan väärällä jalalla ja oli heti aamusta kärttyisellä tuulella. Se ärähti jopa Leolle aika aiheettomasti, joten otin Vinkusen syliin tiukkaan otteeseen ja sanoin sille muutaman valitun sanan silmiin tuijottaen. En tiedä, oliko otteeni jotenkin poikkeuksellisen tiukka, vai oliko Viivillä kiire ulos, mutta kesken puhuttelun kuulin pari vaimeaa kopsahdusta. Katsoin sitten, että mitä lattialle putosi, niin katseeni kohtasi kaksi kakkapökälettä. Voitte arvata, että tiukka puhutteluni vaihtui aika nopeasti nauruntyrskähdyksiin. Puristin sitten Viivistä kakkapökäleet ulos :D Viiviä tilanne ei naurattanut pätkääkään, vaan välikohtaus tuntui nolostuttavan neitiä aika tavalla. Eipä siinä sitten auttanut, kun siivota pökäleet lattialta ja viedä koirat ulos. Ja kyllä Viivillä sitten olikin kakkishätä.

Viivin paha tuuli tuntuu kyllä nykyään olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Tai oikeastaan Vinkun kiukku tuntuu kohdistuvan pääasiassa Petoon. En ole pitänyt Viiviä ja Petoa sisällä kovin paljon samassa tilassa nyt hetkeen. Ulkona ne kyllä toimivat yhdessä ihan hyvin. Sisällä päästän koiraset samaan tilaan vain, jos Viivi tuntuu olevan raukean oloinen. Oskari uskaltaa kyllä pitää Viiviä ja Petoa yhdessä, kun olen poissa kotoa. Kuulemma silloin ei ole mitään ongelmia. Eli Viivin käytös johtuu minusta. Ainakin yksi syy on varmasti se, että jännitän ihan liikaa, että "napsahtaakohan pian... pian varmaan napsahtaa". Ehkä opin itsekin taas rentoutumaan, kun edellisestä rähinästä tulee riittävästi aikaa. Nuo Viivin hyökkäykset tuntuvat kokoajan vain menevän pahempaan suuntaan, että en tiedä montako hyökkäystä Peto vielä kestää ilman tikkejä. Vai maalailenko taas piruja seinille? Tästä tulee joku itseään toteuttava ennustus, kun tarpeeksi ajattelen, miten pahasti homma voi mennä pieleen.

Kuinka tälle voi edes olla vihainen?

Mrs Miagi ja Karate kid

Saanko esitellä: Mrs Miagi (huomaa katseesta huokuva sisäinen voima):

Ja oppilaansa Leo the Kid (huomaa katseesta huokuva... tyhjyys?):

Oppintunti yksi: Kunnioita vastustajaasi, äläkä ikinä taistele vihaisena:

Oppitunti kaksi: Opi hyödyntämään vastustajasi massaa:

Oppitunti kolme: Mitä suuremmalle avaat suusi sitä todennäköisemmin osut vastustajaasi:

Oppitunti neljä: Esitä heikkoa, niin vastustajasi erehtyy luulemaan olevansa voitolla:

Oppintunti viisi: Kun vastustajasi ote on herpaantunut, yllätä hänet esimerkiksi voimakkaalla sivupotkulla:

Kun olet oppinut nämä muutamat perussäännöt, sinusta tulee lähes tasaveroinen taistelija vastustajan kuin vastustajan kanssa:

"Esine!"

Olen opettanut nyt Leksalle vähäsen esine-etsinnän alkeita. Esineruudusta ei voi puhua vielä. Olen tehnyt muutaman kerran niin, että olen vienyt esineen piiloon niin, että Leo on nähnyt minun vievän sen. Yleisimmin esine on ollut hanska. Leo osaa Esine-käskyllä mennä hakemaan esineen. Tuomisen kanssa on nyt vähän niin ja näin, koska olen usein palkannut Leksan toisella lelulla heittämällä sitä, kun Leo lähtee tuomaan esinettä. Nyt se sitten on keksinyt ennakoida lelun heittämistä ja pudottaa esineen kesken matkan. Noh, eiköhän tuo ymmärrä tuoda ne perille saakka, kun palkkaan siitä vähän aikaa.

Tänään sitten kokeilin tallata meidän pihan perälle jonkun tyyliin 3 x 4 metrisen ruudun ja laitoin hanskat ruudun eri kulmiin heinän alle vähän piiloon. Hain sitten vasta Leksan sisältä, eli nyt se ei nähnyt, kun vein esineitä. Olin oikeastaan vähän tyhmä, kun otin kaksi hyvin vähän harjoiteltua asiaa samaan kertaan. Eli Leo ei nähnyt, kun vein esineet ja piilotin niitä vielä kaksi. Aikaisemmin, jos olen vienyt kaksi esinettä piiloon, Leo on yrittänyt tuoda molempia samalla kertaa. Taas mentiin "ei se kerrasta rikki mene" -asenteella....

Hain Leon sisältä ja vein sen aika lähelle ruutua. Ja kun annoin Esine-käskyn, Leksa juoksi suoraan siihen tallatuun ruutuun ja haisteli innokkasti. Löysi ensimmäisen hanskan ja lähti tuomaan sitä minulle. Pudotti kerran, mutta toi kun pyysi uudelleen. Siitä nakkia palkaksi ja koira uudelleen sivulle. Lähetin sen uudelleen ruutuun ja toinenkin hanska löytyi. Senkin Leo pudotti ensin matkalle, mutta toi sen taas käskyllä minulle. Taas satoi nakkia.

Ehkä tästä voisi pian siirtyä sitten metsän puolelle harjoittelemaan. Näyttäisi siltä, että homma on ainakin jollakin asteella sisäistetty. Jospa yrittäisi viimeistään viikonloppuna lähteä metsälle ja kokeilla samalla, mitä Viivi tekee. Leon kanssa pitää nyt sitten muistaa, että palkka tulee vasta siitä, kun esine on minulla kädessä.

Tiistain agility

Pedon kanssa agilitytreenien aika pysyi kesäkaudella samana kuin talvellakin. Nyt oli ensimmäiset reenit ulkona kentällä uudessa ryhmässä. Tässä ryhmässä ei taida olla yhtään samaa koiraa kuin talven ryhmässämme. Pedon kanssa se ei ollut mikään ongelma. Osaan olla siitäkin onnellinen, koska asia ei ole mikään itsestäänselvyys minulle.

Ratana oli 13 esteen rata parin hankalan kohdan kera. Ihan kohtalaisesti se rata meni, itse tein parissa kohdassa vähän typerät ratkaisut ja keppien aloituksesta Peto meni ohi. Vetäjä ehdotti vähän uusia ohjauskuvioita ja niitä sitten harjoittelimme jonkinverran. Vetäjä pyysi myös kokeilemaan keppejä niin, että heilutan kättäni vähemmän. Aikaisemminkin olen sitä kokeillut ja Peto ei ole osannut pujotella ilman käsiapua juuri yhtään. Nyt se yhtäkkiä sitten vaan meni kepit ihan nätisti, vaikka oikeastaan vaan pidin kättä alhaalla keppien vieressä! Olin ihan suu auki. Palkkasin tietysti reilusti (senverran mitä ihmetykseltäni pystyin).

Olin ihan varma, että nuo onnistuneet kepit olivat ainutkertainen vahinko. Kentällä oli toisetkin kepit, joten menin ne Pedon kanssa vielä muutamaan kertaan. Ja onnistui muuten joka kerta! Tosin vasta niin, että itse olen keppien oikealla puolella. En uskaltanut edes kokeilla toista puolta vielä. Ja toinenkin ilon aihe muuten. Radalla oli myös rengas ja Peto meni sen joka kerran oikeasta reijästä. Taas kerran sain huomata, että välillä koirat oppivat taukoa pitämällä paremmin kuin säännöllisesti treenaamalla. Asia, joka on mielestäni edelleen vähän nurinkurista, vaikka jo monet kerrat olen saman asian saanut jo todeta.

Maanantain pelastuskoirailut

Eilen olimme treenailemassa jälleen "luolissa". Luolat ovat teollisuusalueen kellarit, jotka ovat osaksi kallion sisään louhitut. Tiloissa on valaistus ja useita huoneita sekä käytäviä. Mielenkiintoinen tila siis. Olemme olleet tiloissa muutaman kerran aikaisemminkin, joten yritin suunnitella harjoitukset kerrankin jo etukäteen ja keksinkin molemmille koirille hyvät teemat harjoituksiin. Viivillä homman nimi oli tarkennus ja Leolla erilaiset ilmaisuasennot.

Viivin ukot laitoin niin, että ensimmäinen oli käytävän syvennyksessä alueen alussa. Tässä Viivi on aikaisemmin usein tutkinut vastakkaisella seinällä olevia tavaroita (kaapelikeloja yms) ja piilo on ollut yllättävän vaikea. Tällä kerralla Viivi ehkä sattui menemään käytävällä niin, että näki maalimiehen, tai sitten haju tuli tällä kerralla selvemmin oikealta seinältä. Tämä löytyi siis heti. Toisen piilon tiesin jo etukäteen olevan hankala. Ihminen oli piilossa oven takana sellaisessa huoneessa, jossa on seinustoilla jotain hyllyjä. Ovi avautuu huoneeseen päin, joten koira ei näe etsittävää mennessää huoneeseen. Viivi sai kyllä aikalailla heti hajun, mutta ei meinannut löytää etsittävää millään. Se haisteli kyllä ovea ja oven ympäristöä huoneen ulkopuolella. Itse huone oli täysin pimeä. Viivi kävi vähän huoneen puolellakin ja päätti sitten haukkua "vähän sinne päin", kun kerran ihmistä ei löytynyt heti. Siinä se sitten haukkui ja haukkui vähän joka suuntaan. Kun huoneeseen osoitettiin taskulampulla, Viivi kävi kyllä ihan perällä asti, mutta ei vaan löytänyt etsittävää. Kyllä se ihan selvästi kertoi, että jossain tässä se on, mutta ei paikallistanut hajua ollenkaan. Taisin sitten omalla toiminnallani painostaa neitikoiraa aika tavalla, joten haukkuminen vaan jatkui ja jatkui. Yhden kerran se jopa pilkkopimeässä törmäsi minuun ja huusi "tässä on joku" -tyylisesti. Pyysimme sitten maalimiestä koputtelemaan vähän, mutta eihän Viivi kuullut sitäkään, koska haukkui kokoajan. Vihdoin ja viimein Vinkunen sitten sattui tunkemaan itsensä oikeaan väliin ja törmäsi ihmiseen. Kun maalimies sitten ojensi palkkaa, niin Viivi ei oikeasti nähnyt mitään, vaan joutui etsimään ihmisen käden ja sen päässä olevan purkin hajulla. Jäimme miettimään, että onko Viivin pimeänäössä vikaa, koska se ei oikeasti tuntunut näkevän yhtään mitään. Viimeistä piiloa helpotettiin sitten senverran, että tilaan laitettiin valot päälle. Tila oli aika iso käytävä, jossa oli keskella ja reunoilla jonkinsortin puiset tynnyritelineet. Tällä kertaa Viivi paikansi hajun oikealle seinälle ja lähti aikalailla järjestelmällisesti käymään telinettä läpi. Sieltä se maali sitten löytyi aika helposti edelliseen piiloon verrattuna. Hyvä, että saatiin loppuun onnistuminen sen hankalan piilon jälkeen. Harjoitusten loppuyhteenvetoon mennessä olin jo itsekin keksinyt, miten Viivin kanssa olisi pitänyt toimia siellä hankalalla piilolla. Painostamisen ja hermostuneen seisoskelun ja täpistelyn sijaan olisin voinut käskeä Viivin vaikka istuman ja rauhoittaa sitä hieman, vähän niinkun nollata tilanteen välissä. Nyt se vaan haukkui ja haukkui joka suuntaan ja välillä jo minullekin, että "tee jotain äläkä vaan seiso siinä!" Olin näköjään valinnut Viiville ihan oikean teeman sen harjoituksiin ja tuollaisia tosi hankalia piiloja pitäisi harjoitella enemmän. Harmi vaan, että tuollaisiin rakennuksiin ja luoliin ei pääse kovin usein. Metsässä samanlaista tilannetta ei tule vastaan kovin helpolla.

Leon kanssa olen nyt tosiaan panostanut harjoituksissa erilaisiin ilmaisutilanteisiin. Nyt laitoin ihmiset piiloihin niin, että Leo ei kovin helposti pystyisi haukkumaan makuulla. Ideana se, että se osaisi haukkua myös silloin, kun ei pääse siihen makuuasentoon. Ensimmäinen ihminen oli tikapuilla aika matalalla. Sillä tavalla, että Leon piti kuitenkin tajuta katsoa ylöspäin löytääkseen etsittävän. Siitä mentiin vauhdilla ohi. Toinen ihminen oli siinä pimeässä huoneessa yhdellä hyllyllä, johon Leo ylettyi katsomaan, mutta etsittävä ei ollut kuitenkaan lattian tasolla. Kolmas etsittävä oli pienellä rapputasanteella. Siinä Leo ei kovin helpolla mahdu makaamaan samalle tasanteelle etsittävän kanssa. No se toinen hyllylläolevan etsittävä löydettiin ensimmäisenä. Leo nousi hyllyä vasten ja haisteli maalimiehen käsivarren päästäpäähän. Kun Leksa sai varmistettua, että "jep, on se ihminen",  Leo istui hyllyn viereen ja aloitti haukkumisen. Muutaman haukun jälkeen palkka ja sen jälkeen käskin Leon sille alueelle, jossa se juoksi edellisen etsittävän ohi. Nyt herrakoira sai hajun etsittävästä, mutta muutaman kerran siinä piti mennä edestakaisin, ennenkuin hajun kohde löytyi. Leo nousi tikkaita vasten ja haisteli taas etsittävää hieman. Sen jälkeen se taas istui ja aloitti haukkumisen. Palkka tuli taasen aika nopeasti jo muutaman haukahduksen jälkeen. Kolmattakin maalimiestä Leon oli pitänyt nuuhkaista poskesta ennen haukkumisen aloittamista. Siinäkin Leo taisi haukkua istualtaan, koska ei mahtunut pötköttämään. Onnistunut harjoitus siis, juuri tätä hainkin tällä treenillä. Loppuyhteenvedossa sain vähän pyyhkeitä toiminnastani Viivin kanssa, mutta Leon kanssa olin kuulemma ollut paljon parempi ohjaaja. Välillä näinkin päin.

Vapun jäljet

Vähän on laiskasti lähtenyt jälkikausi käyntiin, kun edellisestä jäljestyksestä on jo pari viikkoa. Pari kertaa viikossa pitäisi käydä, jos meinaa edetä touhussa. Nytkään sää ei ollut ihan paras mahdollinen jäljestämiseen, eikä löytämäni maastokaan. Halusin löytää sellaisen pellon, jota ei ole käännetty ja josta pääsee metsään. Olin ajatellut tehdä sekä Viiville että Leolle alustanvaihtoharjoituksen. Päädyinkin tekemään vain Leolle sellaisen jäljen, joka alkoi pellolta ja päättyi metsään. Totesin jälkiä tallatessa, että alusta oli aika haasteellinen, joten tein Viiville sittenkin suunniteltua lyhyemmän jäljen. Yritin ottaa alustasta kuvankin, mutta ei tästä nyt oikein käsitystä saa:

Mutta siis pelto on kokonaan tuollaisen noin 40 senttiä pitkän laonneen kuivan heinän peitossa. Siinä jälkiä tallatessa tuli mieleen, että ei varmaan koirallekaan mitenkään kiva jäljestettävä, kun mahtaa tuollainen heinä pölytä. Hajuakaan ei ehkä tartu hirveän hyvin, kun lisäksi oli vielä aikamoinen tuuli. Tein sitten vähän lyhyemmät jäljet ja laitoin purkit aika tiheästi. Jospa pienet nenät saisivat vähän happea aina nakkeja syödessä.

Pedon jälki oli noin 80 askelta. Siinä 40 askeleen kohdalla oli ensimmäinen purkki ja toinen jäljen lopussa. Peto meni aika vauhdilla eikä pysynyt oikein jäljen päällä. Taisi käydä niin, että olin palannut pellon reunaan (ja jäljen alkuun) liian läheltä ja jäljelle tuli hajua siitä paluujäljestä. Sivutuuli kun oli melkoinen. Yritin kyllä tehdä oikein jäljen myötätuuleen, mutta mahtoi sen oikean jäljenkin hajua olla aika laajalla alalla. Oikeaan suuntaan Peto kyllä meni, mutta oikaisi mutkat aika tavalla. Purkit kuitenkin löytyivät ja nakit syötiin hyvällä ruokahalulla.

Viivin jälki oli suunnilleen yhtä pitkä kuin Pedon jälki. Viivillä oli kuitenkin jäljellä kolme purkkia. Ensimmäinen oli jo noin 15 askeleen päässä alusta. Ajattelin, että Viivi saisi aika nopeasti palkan jäljen nostamisesta. Toinen purkki taisi olla about 50 askeleen kohdalla ja kolmas sitten jäljen lopussa. Tarkoitus oli, että Viivi toisi purkit minulle ja ensimmäisen kohdalla homma meni suunnitellusti. Toisen purkin kohdalla Viivi sattui ottamaan purkin suuhunsa niin, että purkki napsahti auki ja nakit levisivät siihen. Kolmannen purkin kohdalla Viivi jo sitten avasi purkin aika nopeasti ja söi nakit heinien seasta. Se on kiva, kun koira oppii nopeasti ;) Itse jäljestäminen meni Viivimäisesti roiskimalla ja osaksi jäljen vieressä sivutuulesta johtuen. Yritin tosiaan tehdä kaikki jäljet myötätuuleen, mutta jos haluaa tehdä mutkiakin, on pakko mennä välillä sivutuulessa. Kolmannen purkin kohdalla Vinkunen oli muutaman metrin jäljen sivussa, mutta meni kuitenkin purkille hajun perässä. Siinä mielessä ehkä aika ok harjoitus, että Viivi osaa mennä esineelle, vaikka ei jäljestäkään mitenkään jälkitarkasti. Jospa Viivin jälkimotivaatio löytyisi noiden purkkien avulla? Pitääpä testailla. Tänään kuitenkin neidillä tuntui olevan keskimääräistä enemmän ajatusta tuossa hommassa mukana.

Leon jälki oli sitten jo vähän pidempi, noin 150 askelta. Jäljellä oli neljä purkkia ja lopussa lelu. Leon olisi tarkoitus tuoda purkit minulle ja minä sitten avaan ne ja annan namit. Jäljestä ehkä satakunta askelta oli pellolla ja loput metsässä. Pellolla Leo ei mennyt kovin tarkasti, mutta hakeminen menköön sen kovan tuulen piikkiin. Molemmat purkit kuitenkin löytyivät pellolta ja Leo toi ne minulle pyydettäessä. Kolmas purkki oli siinä pellon ja metsän rajalla. Siinä kun vähän jäin odottamaan, Leon tajusi tuoda purkin minulle pyytämättä. Neljäs purkki oli parinkymmenen askeleen päässä ja sen Leo toi jo nopeammin. Metsässä myös huomasi, että tuuli ei levittänyt hajua niin paljon ja Leo meni paljon tarkemmin. Aika pian se lelukin löytyi jäljen päästä ja kyllä voi koira olla onnellinen vinkulelusta :) Leo aloitti heti lelun vinguttamisen ja tarjosi sitä pian minulle heitettäväksi. Jälkivermeet pois ja siitä sitten lelua heitellen autolle.

Olen ihan tyytyväinen tämän päivän jälkiin, koska olosuhteet eivät olleet mitenkään parhaat mahdolliset. Varsinkin pellolla tuuli vei hajua jäljen viereen, mutta kaikki koirat löysivät kuitenkin jäljellä olevat "esineet". Ehkä seuraavalla kerralla kokeilen Leolle jo oikeita esineitäkin, koska kaikenmaailman lapasten tuominen on Leon mielestä sairaan hauskaa. Voisin sitten palkata aina siitä, kun esine tuodaan minulle. Viivin kanssa pysyttelen varmaankin vähän aikaa noissa purkeissa, kun tämänpäiväisen perusteella Viivi tuntuu palkkaantuvan sillä tavalla aika hyvin. Olen ollut kokoajan sitä mieltä, että Viivi oikeastaan osaa jäljestää, mutta en ole löytänyt vaan vieläkään oikeaa tapaa motivoida neitiä. Jospa tämä purkkisysteemi toimisi? Kokeillaan sitä nyt vähän aikaa. Pedon kanssa meillä ei ole tuossa jäljestyksessä(kään) sen kummemmin tavoitteita, kunhan tehdään samalla, kuin muillekin tehdään. Peto ei osaa oikein tuoda mitään, eikä sitä varmasti saa haukkumaankaan esineille. Maahanmenokaan ei ole Pedolle mitenkään vahvinta osaamisalaa. Jos nyt jotenkin haluaisin sen ilmaisevan esineitä, niin ehkä Peto voisi istua. Voisihan sitä kokeilla.