Sitä ja tätä

Ortopedi oli katsonut Viivin kuvat ja sain vastaukset kysymyksiini (jo jokin aika sitten...). Niiden papuluiden pirstaloituminen ei ole todennäköisesti tapaturmasta johtuvaa, vaan rakenteellisesta heikkoudesta. En siis ole (onneksi) potkinut Viivin pieniä polvia murskaksi, vaan luut ovat menneet tuollaisiksi "itsestään". Vaivaa ei sen kummemmin hoideta muuten kuin tarvittaessa särkylääkkeillä ja hieronnalla. Tuo vaiva saattaa aiheuttaa pohjelihaksen kireyttä, joten ne kannattaa aina tunnustella hieroessa ja käsitellä, jos ovat jumissa. Muuten asialle ei tarvitse tehdä mitään. Ortopedin mukaan Viivin takapään lihasjumit johtuvat todennäköisemmin siitä ylimääräisestä selkänikamasta. Eli jatkamme eloa vanhaan malliin lisäravinteiden ja särkylääkkeiden voimalla. Se kahden viikon kuuri meni loppuun viimeviikolla ja nyt koitan pitää sitä ilman särkylääkkeitä nähdäkseni, onko se käytöksessä eroa. Se vaikutti kuurin aikana energisemmältä ja iloisemmalta, mutta teen kuitenkin tällaisen kokeilun.

Vanha, mutta aina yhtä hauska kuva :)

Leksan kanssa olen yrittänyt treenata sitä tunnaria omalla takapihalla. Välillä jo tuntui, että se sujuu. Sitten tuli takapakkia. Leo jopa haisteli, mutta saattoi tuoda kuitenkin väärän. Ajattelin sitten, että ehkä se johtui siitä, että pidin niitä tunnareita muovipussissa omalla keittiönpöydällä. Ehkä kaikissa oli samaa hajua, vaikka olinkin pyöritellyt kädessäni vain yhtä. Jätin nyt kapulat ulos tuulettumaan. Varastossa minulla on myös ihan koskemattomia kapuloita, joten yritän niiden kanssa uudelleen. Muuten olen alkuinnostukesn jälkeen treenannut aika satunnaisesti. Mutta edes joskus. On sekin enemmän kuin aikaisemmin.

Pelastuskoiratreeneissä alkuvuoden treenikerrat on käytetty treenien suunnitteluun. Jokainen on tehnyt itselleen jonkinlaisen treenisuunnitelman ja sen mukaan on sovittu ryhmän treenipaikkoja. Ihan mielenkiintoinen kevät tiedossa :) Ensimmäisissä koiratreeneissä otin Leksalle yhden lumeen haudatun maalimiehen. Hautaaminen suoritettiin niin, että olemassaolevasta kuopasta kaivettiin ensin lumet pois. Sitten maalimies kuoppaan makuualustan ja pressun kanssa. Sen jälkeen lunta päälle. Maalimiehen päälle tuli paksuimmillaan ehkä jotain 15 senttiä kevyttä pakkaslunta ja puheyhteys säilyi koko toimituksen ajan. Eli maalimiehellä ei ollut mitään vaaraa. Leo löysi tietysti paikalle aika nopeasti. Paikka varmaan "loisti" koiran nenään suorastaan halogeenivalona muuten koskemattoman lumen keskellä. Leo pyöri ja hyöri piilon ympärillä jonkin aikaa ja varmaankin ihmetteli, miksi ihmistä ei näy, vaikka siinä selvästi haisee. Vähän piti jalkaakin nostaa viereiseen penkkaan, kun jälleen kerran herne etsi toista hernettä pään sisällä. Pissin mukana jännitys valui ulos ja Leo aloitti ilmaisun. Aikalailla oikeassa kohdassa Leo haukkuikin, ihan pään vieressä. Maalimies työnsi sitten kätensä lumesta ja ojensi Leolle lelupalkkaa. Sukkapallo putosi kuitenkin lumen sekaan, eikä Leksa nähnyt leluaan. Se sitten päätti haukkua vielä vähän lisää, joten näytin lelun sille. Siitä se sitten kömpi maalimiehen yli lelulleen. Hauska treeni, myös maalimiehen mielestä. Kuulemma lumen sisällä oli aika lämmin ja hyvä olla :)

Siellä se maalimies pötköttää lumen alla

Kerkesin Leon kanssa myös Övermarkiin hälytyshrajoituksiin. Siellä meille sattui sellainen flaksi, että suurin osa maalimiehistä oli meidän alueella. Heti alueelle mennessä löysimme jäljen (sen näki kyllä ihan omin silminkin) ja Leo sai jäljestää sen. Noin 300 metrin päästä löytyi maalimies, jolle Leo haukkui aika huonosti. Se menee sen piikkiin, että Leksalla on todella harvoin maalimies jäljen päässä, enkä ole sille mitenkään erityisemmin kertonut, että nekin maalimiehet pitää haukkua. Veimme "eksyneen" tielle ja jatkoimme oman alueen läpikäymistä. Pari kertaa näimme viereisen alueen koirapartion otsalamput ja pyysin Leksaa lähelleni. Muuten kävelimme metsässä polulla aika pitkään ilman mitään tapahtumia ja havaintoja. Kun tulimme metsästä tielle, otin Leksan liivit pois ja heittelin sille vähän lumipalloja. Suunnistaja soitti toiselle koirapartiolle, että missä he ovat. Yritimme varmistella, että emme ole jatkamassa samaan suuntaan, missä on toinen partio. Seikkaperäisen puhelun jälkeen kävi ilmi, että voimme jatkaa, se toinen partio oli ihan jossain muualla. Kun laitoin Leolle liivit takaisin, näin heti, että sillä on joku haju. Jouduin kuitenkin pidättelemään sitä vielä vähän aikaa. Kun sitten annoin luvan lähteä, Leo lähti heti vetämään kauas ja lujaa. Olimme peltoaukealla ja tuuli tuli sopivasta suunnasta. Kadotin Leksan näkyvistäni ja kutsuin sitä sillä tavalla rauhallisemmin. Leo ei tullut, mutta haukkumistakaan ei kuulunut. Jatkoimme kuitenkin suunnistajan kanssa matkaa edessä näkyvää latoa kohti. Siellä Leo sitte hyöri ja päästi pari äänekästä ulospäinhengitystä (ei siis haukkunut oikeasti, vaan sellaista pöhinää). Ladossa oli kaksi "kadonnutta". Kun soitimme johtoon löydetyistä henkilöistä, meitä pyydettiinkin palaamaan takaisin "uhrien" kanssa. Treeni oli meidän kannalta todella onnistunut, koska viidestä maalimiehestä kolme sattui olemaan meidän alueella. Olin myös tyytyväinen siihen, että sain tietää, että ilmaisu on meillä edelleen harjoiteltavien asioiden listalla vahvasti. En vain oikein ole saanut itselleni selväksi, mikä tuon ajoittaisen ongelman aiheuttaa ja minkälaisilla harjoituksilla sen saisi korjattua. Kokeilemme treeneissä siis kaikenlaista häröä ja yritämme paikallistaa sen palikan, jossa ongelma on.

Tokon suhteen voisin yrittää aktivoitua tällä viikolla, kun lääkäri kirjoitti loppuviikon sairaslomaa. Aikaa siis ainakin on. Todennäköisesti mulla on mykoplasma (ollut jo vähän aikaa) ja sain melkosen määrän erilaisia lääkkeitä. Jospa tuolla arsenaalilla saisi lopultakin tämän pidempään jatkuneen väsymyksen ja epämääräisen kökön olon pois. Lääkäri määräsi lepoa ja eiköhän tässä loppuviikolla ole sitäkin ohjelmassa. Jos vaikka sitten sitä tässä seuraavaksi ;)

Viivi läpivalaistu

No nyt se Viivi-pikkuruinen on sitten tutkittu. Sain itselleni hienoisen jännityksen päälle kuvittelemalla, mitä kaikkea kamalaa kuvista saattaisi paljastua. Tulokset eivät onneksi olleet ihan niin dramaattisia, mutta eivät ihan hyviäkään.

Selästä löytyi sellainen ongelma, että Viivillä on yksi ylimääräinen selkänikama. Ylimääräainen nikama on pienempi kuin muut selkänikamat, mutta muuten "puhdas". Eli normaalin muotoinen ja normaalit välit muihin nikamiin nähden. Sinänsä itse nikama ei siis aiheuta muita ongelmia, kuin että lantiossa on vähän ahdasta. Siitä johtuen Viivillä on ja on ollut varmasti kireyttä ja hermopinteitä sillä alueella. Juuri tuossa kohdassa koiralla meneekin paljon hermoja. Tämä vika Viivillä on ollut luonnollisesti aina, mutta nyt vanhemmiten se on alkanut vaivaamaan enemmän. Toki nyt kun muistelen taaksepäin, niin on Viivillä aina ollut jumeja tuolla alueella. Tähän vaivaan ei ole muuta hoitoa, kuin hierominen, osteopaattikäynnit ja ravinnelisät sekä tarvittaessa kipulääkitys.

Ylimääräainen selkänikama

Sitten löytyi syy siihen, miksi Viivin toinen takajalka näyttää joskus menevän "kramppiin". Lonkkakuvista näkyi, että lonkat ovat ok, mutta polvet ei. Muuten polvet ovat puhtaat, mutta molempien polvien papuluut näyttävät olevan pirstaleina. Kun ongelma näkyi tästä suunnasta otetuista kuvista selvemmin, sen saattoi nähdä noin vuosi sitten toisesta suunnasta otetusta polvikuvasta myös. Eli vaiva on ollut Viivillä todennäköisesti jo pidempään. Eläinlääkäriä kuitenkin ihmetytti se, että sama ongelma näyttäisi olevan molemmissa polvissa. Kuva lähetettiin vielä ortopedille katsottavaksi, saan asiasta lisätietoa ensiviikolla.

Itse olen tässä nyt miettinyt, että miten luut olisivat voineet murtua tuollaisesta kohdasta. En ole keksinyt oikein muuta syytä, kuin että olen ehkä itse potkaissut vahingossa Viiviä tuohon kohtaan. Ja Viivin kanssa niin tosiaan käy aina silloin tällöin. Viivi saattaa lenkillä yhtäkkiä tulla haistelemaan jotain jalkani edestä niin, että törmään siihen. Useimmiten onnistun väistämään Viiviä, mutta en aina. Ja vaikka näitä törmäyksiä on vuosien varrella tapahtunut vaikka kuinka monta kertaa, Viivi ei ole oppinut niitä välttämään. Varmaankin siksi, että useimmiten ehdin tosiaan itse väistämään. On tietysti mahdollista, että nuo papuluut ovat murtuneet jostain ihan muusta syystä, mutta tuo tämä nyt tuli ensimmäisenä mieleen, kun mietin, miten tuollaiseen kohtaan olisi voinut tulla murtuma. Jos nyt sitten loppuviimein on kyse edes murtumasta.

Tämänhetkisen tiedon mukaan hoito on kuitenkin ravinnelisät, kipulääke (saatiin kahden viikon kuuri ja jatkossa tarvittaessa), hieronta ja osteopaatti. Tällä mennään nyt sitten ainakin siihen saakka, että saamme lisätietoa ortopediltä. Eläinlääkäri ei osannut sanoa oikein juuta eikä jaata, mutta mainitsi leikkauksia mahdollisuuden. Itse mietin, että en välttämättä kyllä lähde leikkelemään yli 10-vuotiaan koiran polvia kovin kevyin perustein. En tiedä, miten tämän ikäinen koira kuntoutuisi, puhumattakaan mahdollisen leikkauksen/leikkausten hinnasta. Viivi on kuitenkin jo eläkkeellä harrastuksistaan, eikä sille ole tiedossa mitään raskaita fyysisiä lajeja enää. Jos kivut saadaan kuriin lääkityksillä ja säännöllisillä hoidoilla, niin laitan rahani mieluummin niihin. Mutta katsotaan, mitä ortopedi sanoo...

Heräämistä odotellessa

Yritys on ainakin kova

Kyllä, olen ryhdistäytynyt treenaamisen suhteen... jo ainakin kaksi päivää. Eilen tein Leon kanssa olkkarissa askelsiirtymiä ja kääntymisiä. Ja vielä sen esinetreenin. Niin ja lenkillä vähän kaukokäskyjä ja hyppyä.

Tänään lenkillä käskin Leksaa maahan eri matkoilta. Tai oikeastaan teen sitä melkein joka lenkillä, jos vaan pidän Leksaa vapaana. Ja sitten vielä omassa pihassa tunnistusnoutoa. Ja vieläpä niin, että joku muu oli kopeloinut muut kapulat alle tuntia aikaisemmin (koirahieroja joutui hieromisen lisäksi vielä senkin tekemään...). Leo haisteli hyvin ja etsi oman kapulan, jos se oli kapularykelmän laitamilla. Mutta heti, kun kapulan laittoi keskelle, niin kärsivällisyys loppui. Leon pitäisi ilmeisesti omasta mielestään löytää se kapula noin kolmen sekunnin sisällä. Ja jos se oikea ei ole sattunut nenän eteen siihen menessä, niin täytyy ottaa nopeasti vaan joku. Kyllä se oikeakin sieltä löytyi, kun ensimmäisen (väärän) tuomisesta sanoin "höpöhöpö". Mutta heti kun Leo on vähänkin epävarma, se pureskelee kapuloita. Tein lopuksi vielä yhden helpomman toiston, eli se oma kapula oli rykelmän reunassa. Huomenna voisin vaikka kokeilla ihan jo sitä, että laitan kapulat riviin. Katotaan, kestääkö mun päänuppi ;)

Lenkeillä olen huomannut, että meillä ei ole Leon kanssa minkään valtakunnan kontaktia, kun Leo on remmissä. Vapaanaollessa se on kyllä kuulolla, mutta remmissä ei sitten yhtään. Olen nyt muutaman päivän kokeillut pyytää katsekontaktia aina välillä ja eri tavalla kun ennen. Ja kehunut siitä. Tänään olin huomaavinani, että jotain edistystä on ehkä tapahtunut. Ehkä jos saan (taas kerran) pidettyä oman mielentilani oikeana ja jatkan tällaista lenkkeilyä, niin Leon mielestä ehkä minua kannattaa kuunnella remmissä ollessakin. Koska kun asiaa vähän mietin, niin enhän minä ole mitenkän kovin mukava tyyppi remmilenkillä. Lähinnä murahtelen ja kiellän vetämästä. Välillä komennan taakse kävelemään ja silloin saatan vahingossa ehkä vähän kehua. Muuten olen itse lähinnä passiivinen tai huonotuulinen. Että jotta näin taas kerran oivallus on syntynyt.

"Vihdoinkin!"

Voi pientä Vimpulaa...

Koiraset hierottiin jo tuossa ennen joulua ja Viivi-parka oli tosiaan ihan jumissa. Yleensä se ystävällismielisen tervehtimisen jälkeen asettuu hierojan eteen makaamaan mielellään. Hierottaessa se pääasiassa tuhisee tyytyväisenä, mutta ei tällä kertaa. Heti aluksi se ilmoitti, että ei haluaisi asettua makuulle käsiteltäväksi. Viivillähän on sellainen tapa, että jos joku asia ei häntä miellytä, hän kertoo sen murisemalla. Kuitenkin se tekee pyydetyt (tai siis käsketyt) asiat, vaikka muriseekin samalla. Siihen se sitten aseteltiin, muriseva mummokoira, ja hieronta aloitettiin.

Ja koko koira oli jumissa ja kipeä. En nyt muista, oliko siinä mitään kohtaa, joka ei olisi ollut jumissa. Niskasta hännäntyveen sekä etu- ja takajalat olivat enemmän ja vähemmän jankkelissa. Etujaloilla oli kai yksi suunta, mihin niitä sai venyttää ilman vastalauseita, mutta suunnilleen kaikki muut suunnat aiheuttivat vastustelua. Olin huomannut itsekin jo saman, koska venyttelen Viiviä monta kertaa viikossa nykyään. Hierojan kanssa siinä keskusteltiin, että tällainen jumitus ei ole kyllä normaalia terveellä koiralla, vaikka ikääkin jo on. Ja kyllähän Viivistä on huomannut jo monta viikkoa, että kaikki ei ole ok. Se on huonolla tuulella, eikä oikein tykkää, kun kosketaan. Leolle se kiukuttelee myös. Toki Leksa on sellainen hösöttäjä, että se törmäilee Viiviin sekä sisällä että ulkona vähän väliä. Varmaankin sen vuoksi Viivi muistuttelee olemassaolostaan. Se yrittää pitää Leon kauempana itsestään ja vältellä törmäyksiä.

Ostan nyt sitten Viiville uusia lisäravinteita glukosamiinin lisäksi. Ostoslistalle laitoin hierojan suosituksesta magnesiumsitraattia ja B-vitamiinia. Lisäksi otin yhteyttä eläinlääkäriin monen kuukauden meinaamisen sijaan. Nyt on sitten aika selkäkuvaukseen. Voi olla, että kuvataan jotain muutakin. Katsotaan, mitä lääkäri sanoo. Toivottavasti mitään kovin vakavaa ei selviä. Kipulääkkeet haluan tuolle joka tapauksessa, selvisi mitä selvisi. Vähän kyllä jänskättää...

Erilaisia esineitä

Leksa sai treenata tänään omassa pihassa pienien ja erilaista materiaalia olevien esineiden etsintää. Laitoin viisi esinettä arviolta n. 20 neliön alueelle (koska: pieni piha).

Viimeinen esine tuotti Leksalle päänvaivaa. Se haisi, mutta mitään ei näkynyt. Samaan aikaan myös naapurin ranskanbulldoggi, Alpo noin 3 kk, tuli omaan pihaansa verkkoaidan taakse iltapissalle. Siinä se isotteli, niin Leksan oli pakko käydä lähellä nostamassa jalkaansa suurieleisesti. Kun Leo oli saanut todistettua maskuliinisuutensa, näkymättömän esineen etsintä saattoi jatkua. Lopulta Leksa ymmärsi etsiä riittävän tarkasti ja läpinäkyvä muoviklipsukin löytyi.

Kiva treeni: helppo ja nopea toteuttaa, mutta kuitenkin mielikuvitusta käyttämällä tästä voi saada koiralle vaikeankin. Ehkä seuraavaksi annan esineiden muhia lumessa vähän pidempään :)

Rauhallista joulua

Hälytreenailua ja vähän muutakin

Olin Leksan kanssa meidän Suupohjan treeniryhmän hälytysharjoituksessa tuossa muutama viikko sitten. Meidän etsittäväksi jäi isohko teollisuusrakennus pihapiireineen. Samassa pihapiirissä oli myös asuintalo ulkorakennuksineen. Kun tuli miedän vuoro etsiä, "hukassa" oli vielä kaksi 12-vuotiasta tyttöä.

Aloitimme asuinrakennuksesta ja sen ulkorakennuksista. Yhteen ulkorakennukseen pääsi sisälle ja Leo jo pujahti ovesta. Näin kuitenkin ovenraosta, että tilassa oli lasipulloja. Pysäytin Leon ja pyysin sen ulos odottamaan, kun kävin itse tarkistamassa sisätiloja. Kaikki pullot olivat ehjiä, joten päästin Leon takaisin sisälle. Mitään reaktioita ei näkynyt, joten tarkastin Leksan tassut ja jatkoimme matkaa. Leksalla oli taas vauhtia ja intoa niin, että jouduin kutsumaan sitä takaisin monta kertaa, vaikka menin sen perässäkin puolijuoksua. Aina välillä se ehti kuitenkin johonkin nurkan taakse tai tässä tapauksessa jo seuraavankin rakennuksen taakse, joten ei siinä paljon reaktioita näe. Asuinrakennusten ympäriltä emme kuitenkaan löytäneet mitään, joten lähdimme kiertämään sitä teollisuusrakennusta. Parilla ovella Leo kävi haistelemassa ja pyysi merkkaamaan ne karttaan. Talon nurkalta Leo löysi pipon, jonka se otti suuhun. Näin Leon kantavan pipoa ja pyysi tuomaan sen minulle. Ja palkaksi Leksa sai leikkiä vinkupallosukallaan. Jatkoimme matkaa ja näytti siltä, että Leo löysi jonkun jäljen. Päästin sen vähän liian pitkälle jälkeä pitkin, koska en saanut pysäytettyä Leksaa, kun se paahtoi jo hyvän matkaa meidän etsintäalueen ulkopuolella. Piti sitten käskeä sitä jo aika rumasti tulemaan takaisin ja pian pimeällä pellolla näkyi lähestyvä valo. Tiedä sitten, millä jäljellä se oli. Jälkeenpäin treenin suunnittelijat eivät ainakaan myöntäneet tehneensä jälkeä sinne suuntaan. Kun Leo oli tullut takaisin, jatkoimme teollisuusalueen pihapiirin läpikäymistä. Kohta Leo jäi haistelemaan yhtä pressua. Kerkesin sanoa, että ihmistä pressun alla ei ole, mutta jotain siellä on. Ja tadaa, Leo toi minulle nahkahanskan. Taasen palkaksi leikkimistä ja matka jatkui. Rakennuksen ulkopuolelta ei löytyny mitään muuta kiinnostavaa, joten menimme rakennukseen sisälle. Meille oli määrätty se ovi, mistä sisälle mennään. Leo lähti heti tohottamaan ja sain heti ovella ohjata sitä aika voimakkaasti oikeaan suuntaan. Ajattelin katsoa tilat järjestelmällisesti, mutta Leo ehti kyllä katsoa jotkut paikat kahteen kertaan, kun se ehtii niin joka paikkaan. Noh, ainakan tuli katsottua kaikki. Pukuhuoneesta Leo toi minulle miehen turvakengän. Sillä taisi vähän jäädä tuo esinejuttu päälle sieltä ulkoa... Toisesta isommasta tilasta sain tuomiseksi työhanskan ja vielä lentopallonkin. Sen pallon kanssa Leo oli ihan tohkeissaan, kun se ei oikein mahtunut kunnolla suuhun. Oli niin tosi kivaa, kun oli vähän haastetta :) Kävimme läpi rakennusta enemmän ja vähemmän järjestelmällisesti, eikä Leo reagoinut oikein mihinkään kovin voimakkaasti. Kun rakennuksesta oli käymättä about neljäsosa, pysäytin Leon ja juotin sen. Siinä vaiheessa oli etsitty kuitenkin jo noin kolme varttia, eikä Leo ollut suostunut juomaan mitään sitä ennen. Rakennuksessa oli myös paljon puupölyä, joten nenän kasteleminen oli jo paikallaan. Leo suostui tässä vaiheessa jo juomaan.

Sitten liukuovi auki viimeiseen tilaan ja näin heti, että Leon olemus muuttui. Sanoin suunnistajille, että nyt jäädään vähän kauemmas koirasta, että se saa työrauhan, eikä mennä järjestyksessä, koska koira on selvästi haistanut jotain. Leo lähtikin melko suoraan hallin nurkkaan ja aloitti ilmaisun. Konttasin itse perässä kaikenmaailman sahojen ja höylälaitteiden alta koiran luo. Otin koiran haltuun ja toinen suunnistajani haastatteli löydetyt. Toinen soitti johtoon. Leo ilmaisi hienosti kaksi 12-vuotiasta tyttöä, jee! Kysyin harjoituksen päätyttyä tytöiltä, että miten Leo käyttäytyi heidät löydettyään. Oli käynyt kuulemma kuonolla vähän tökkäämässä tai haistamassa toista tytöistä ja aloitti sitten haukkumisen.

On se tuo Leksa-poika vaan aika hieno koira. Edelleen se tekee välillä töitä vähän liian kaukana, mutta yleensä alkuhöyryämisen jälkeen vauhti vähän tasaantuu. Olen oppinut luottamaan Leoon jo vähän paremmin, mutta voisihan siihen vielä enemmänkin luottaa. Koiran lukeminen on Leon kanssa vähän hankalaa, koska se toisaan tekee ajoittain töitä vähän turhan kaukana minusta. Mutta nyt kun oltiin vähän pienemmässä tilassa ja näin Leon suurimman osan ajasta, niin kyllähän siitäkin reaktiot näkee aika selvästi. Ja ei se kovin kauas lähde, ellei sillä ole sitten hajua jostain. Ja ei lähtisi sittenkään, jos olisin itse vähän nopeampi käskyjeni kanssa. Leo kyllä tekee, mitä pyydetään, kunhan osataan pyytää oikein. Kiitos treenien järjestäjille joka tapauksessa! Harjoitus oli hyvin suunniteltu ja kivasti oli hankittu harjoituslupa vähän erilaiseen paikkaan. Oli myös kiva nähdä niitä vähän harvemmin tavattavia treenikavereita. Pitäisi vaan vielä enemmän vierailla toisten treeneissä puolin ja toisin. Voisin vaikka näin alkuun ryhdistäytyä itse sen asian kanssa.

Viimeviikolla oli sitten oman ryhmän hälytreenit ja siellä saimme Leon kanssa etsittäväksi metsäalueen. Alue osoittautui osittain aika haasteelliseksi, koska eteenpäin piti mennä "uimaliikkeitä" tehden. Eli tiheää ryteikköä. Leo reagoi aika alussa jo johonkin, mutta päättelin, että se on jotain muuta kuin ihminen. Pyysin Leon pois. Seuravalla alueen halkaisulla se sitten selvisi, että mitä Leo haistoi: Supiloukku, jossa oli houkuttimena linnunraatoja. Leo oli niistä kiinnostunut, mutta siinä kaikki. Ilmoitin Leksalle, että matka jatkuu, koska emme ole etsimässä linnunraatoja. Noin puolessavälissä aluetta Leo löysi jäljen. Kytkin Leksan liinaan ja lähdimme jäljestämään. Aika pian jäljestys alkoi näyttämään joltain vähä muuta kuin jäljestämiseltä. Annoin Leolle kuitenkin aikaa etsiä jälkeä uudelleen ja ajoittain se tunui löytyvänkin. Mietin siinä mielessäni, että taitaa olla turhaa jatkaa tätä jäljestystä, koska alun jälkeen Leo vaikutti siltä, että joko se ei ollut enää jäljellä lainkaan tai jälki ei ollut sittenkään ihmisen jälki. Tai joku muu asia siinä mätti. Myös naapurialuen koirakko oli pongannut jonkun jäljen meidän yhteiseltä rajalta ja lähtenyt ajamaan todennäköisesti samaa jälkeä meidän suuntaan. Jompi kumpi koirsta meni siis jälkeä hyvin todennäköisesti väärään suuntaan. Kun pääsimme alueemme rajalle, totesin, että jätetään jäljestys siihen. Todennäköisesti Leo oli mennyt takajälkeä ne pätkät, mitä se oli jäljestäny. Ehkä se epävarmus jäljellä johtui siitä. Olimme jatkamassa oman alueemme läpikäymistä, kun tuli ilmoitus, että kaikki "kadonneet" on löydetty ja voimme palata johtopaikalle. Purussa kävi ilmi, että meidän alueella ei ollut mitään löydettävää. Joku jälki siellä ilmeisesti oli, mutta se ei ollut harjoituksen järjestäjien tekemä. Sen verran luotan kyllä omaan sekä viereisen alueen koiran, että ihan varmasti alueemme läpi meni jälki. Mutta ehkä Leo tosiaan (jälleen kerran) ajoi jälkeä väärään suuntaan. Osasin nyt kuitenkin edes omilla aivoilla ajatella ja huomata, että joku siinä jäljestyksessä mättää.

Hälytreenien lisäksi olen jatkanut viikkotreeneissä Leon kanssa ilmaisuharjoituksia. Ihan täydelliseen ilmaisuun emme ole päässeet, mutta on se parantunut. Perusilmaisutreenien lisäksi otimme yhdellä kerralla käveleviä maalimiehiä ja pienen empimisen jälkeen Leo haukkui nekin aika hyvin. Näitä pitäisi muistaa vaan treenata riittävän usein.

Viivi-Vinkunen on viettänut oloneuvoksen arkea. Se lenkkeilee ja saa välillä etsiä piilotettuja nameja tai leluja. Silloin tällöin treenailemme Rallytokojuttuja, mutta vähemmälle se on jäänyt. Toinen vähemmälle jäänyt juttu on Leon tokotreenaaminen. Perjantain harjoituksissa sain jälleen huomata, että ei nekään hommat taida itsekseen pysyä kuosissa. Läksyksi sain tehdä Leon kanssa käännöksiä ja askelsiirtymiä. Ehkäpä niitä saisi aikaiseksikin, kun niitä voi tehdä vaikka omassa olohuoneessa... Jos vaikka tässä joulutauolla, kun kaikki muut treenit ovat lomalla. Sitähän voisi vaikka tuon Vinkulaisen kanssakin treenata juttuja samalla.

Joululahjaksi koirat saavat hierontaa. Viivi tuntuu olevan taas ihan jankkelissa, eikä tuo Leonkaan ravi näytä ihan tasaiselta. Ja koska molemmilla kavereilla tuota virtaa riittää edelleen, niin kyllähän ne tuolla ulkona liukastelevat aika tavalla. Ja lamintaatilla samoin. Ja kumpikin on tehnyt hihnassa melkoisia kuvioita, kun tuli lunta. Se on sellainen asia, joka aiheuttaa aina riemukkaita hypähdyksiä ja syöksyjä... taluttajan käden ja koiran selän iloksi ;)